Miksi skoda ei tee maineelleen mitään?

Jos olisin skodalla päättämässä niin ensiksi muuttaisin nimen ja merkin kokonaan ja palkkaisin muotoilijan, edes jonkinlaisen siis. On vaikeaa skodan pyristellä pois itäautomaineesta jos kerta asioille ei mitään tehdä vaan jatketaan samalla itäautomuotoilulla ja imagolla tahallaan.
83641
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 83

Vanhimmat

Milloin lakkasit hakkaamasta vaimoasi?

Äänestä

Ongelma on vain pikkupoikien ja trollie päässä.

Äänestä

Ei Volkkari halua. Markkinasegmentti on juurikin ns. economy-luokan (ei, ei tarkoita ekonomi-) autoilua etsivät. Mielikuva huokeasta ja mikseipä aikalailla vasemmalle ja itään päin kallellaan olevasta autoilusta on juurikin se myyntiargumentti.

Äänestä
  • Tavallaan ihan älykäs veto. Tässähän sitä ollaan lähellä kommunismisia alueita ja kai se lähellä rajavyöhykettä on kysyntää itäblokin koppikärryille. Hankkivat itä-lintan ja ovat vähän olevinaan volkkarikuskiakin. Kyllä ne on ollut ihan älykkäitä siellä volkkarilla vaikka eivät niin osaa autoja nykyään tehdäkään. Rahat saavat kuitenkin näiltä punikeilta ja piilopunikeilta.
    Ei tarvitse olla hyvä, kunhan on vähän vasemmalla.

    Äänestä

Skodahan on kasvattanut mainettaan jo yli sata vuottaja tätä nykyä Skodalla on h-vetin hyvä maine. Myyntiluvut kasvavat kaiken aikaa ja vertailuissa Skoda pesee miltei merkin kuin merkin.

Äänestä
  • Miksi sitten skodalla on köyhien ihmisten auton maine ja semmoinen neuvostohenkinen jos se kerran on hyvä? Eikös ihmiset nimenomaan halua karttaa venäläisyyttää ja tuota punaisen punaista attetta jota skoda edustaa?

    Äänestä

  • Ainakinminähaluan kirjoitti:

    Miksi sitten skodalla on köyhien ihmisten auton maine ja semmoinen neuvostohenkinen jos se kerran on hyvä? Eikös ihmiset nimenomaan halua karttaa venäläisyyttää ja tuota punaisen punaista attetta jota skoda edustaa?

    Ne on tällä palstalla kaksi vajakkia trollia, jotka sitkeästi yrittävät pitää lämpimänä tuota vanhaa legendaa.

    Ihan turhaa on tietysti trollille selittää, että
    a) Skodaa eivät osta köyhät ihmiset
    b) Skoda ei ole venäläinen eikä neuvostohenkinen auto
    c) Skoda ei edusta mitään aatetta, kuten ei mikään muukaan automerkki

    Trollien liturgia on kuin vanha rikkinäinen LP-levy joka on juuttunut yhdelle ja samalle uralle- kräts - samalle uralle - kräts - samalle uralle kräts - samalle uralle kräts - samalle uralle kräts - samalle uralle...

    Äänestä

  • skuggentreheimert kirjoitti:

    Kaikki kohdat väärin

    "Skoda 110 R"
    http://www.toptenz.net/top-10-iconic-cars-built-in-communist-russia.php

    http://www.volkswagengrouprus.ru/en/company/kaluga/

    https://www.youtube.com/watch?v=ikHXutIb9y0

    https://en.wikipedia.org/wiki/Škoda_Works
    Závody Vladimíra Iljiče Lenina (Vladimir Ilyich Lenin Plants)

    http://www.ebay.com/itm/37081-CZECHOSLOVAKIA-1959-MNH-Skoda-Lenin-armament-/291602162183

    Äänestä

  • Yksi vajakki jo heti ilmoittautui.

    PS. artikkelin otsikko on päin persettä, sillä Skodaa, Wartburgia, Trabantia, Daciaa tai Tatraa EI valmistettu Neuvostoliitossa.

    Äänestä

  • Ainakinminähaluan kirjoitti:

    Miksi sitten skodalla on köyhien ihmisten auton maine ja semmoinen neuvostohenkinen jos se kerran on hyvä? Eikös ihmiset nimenomaan halua karttaa venäläisyyttää ja tuota punaisen punaista attetta jota skoda edustaa?

    Kyllä pikkukylälläkin oli papan nitropurkki ollut tarpeen kun tyttären perhe hankkinut octavian perhekäyttöön ja nuorina enään tunnistaneet tuota itäauto vouhotusta kun jo menneet kouluunkin kun viimeiset takatuupparit tehty.
    Ihan tunnetun merkkivaatteenkin lapussa sitten tehty Romaniassa.

    Äänestä

Tsekkiläisethän nimenomaan vihaavat venakoita. Sulla toi historia on hiukka hakusessa. Itsellä uusu 520d bemmi mut voisin ihan hyvin ostaa mainion skodan.

Äänestä
  • Neuvosto-imago on olennainen osa halpa-imagoa.

    Äänestä

  • Kuuleppa Kyykman. Sä oot seko....

    Äänestä

  • työmiestä-ei-sorreta kirjoitti:

    Neuvosto-imago on olennainen osa halpa-imagoa.

    Neuvosto-imago ei ole olennainen osa mitään valtavirran (lue myyntiä edistävää) imagoa. Se. mitä te venäjä-trollit tavoittelette on marginaalinen tekijä. Onneksi.

    Äänestä

  • Vai että vihaavet venäläisiä. Kylläpä siellä Skodan kotimaassa osataan olla ennakkoluuloisia ja ikäviä. Ovatko tsekit tavanneet kaikki maailman venäläiset vai mihin mahtaa tämä viha perustua?

    Äänestä

  • Human_Rights kirjoitti:

    Vai että vihaavet venäläisiä. Kylläpä siellä Skodan kotimaassa osataan olla ennakkoluuloisia ja ikäviä. Ovatko tsekit tavanneet kaikki maailman venäläiset vai mihin mahtaa tämä viha perustua?

    Se oli kato se itäblokki viime vuosisadalla, kun ryssät miehittivät Tsekkoslovakian. Vähemmästäkin pinna palaa suomalaisillakin, vaikka ollaan sentään enemmän idässä kuin Tsekit.

    Äänestä

  • Human_Rights kirjoitti:

    Vai että vihaavet venäläisiä. Kylläpä siellä Skodan kotimaassa osataan olla ennakkoluuloisia ja ikäviä. Ovatko tsekit tavanneet kaikki maailman venäläiset vai mihin mahtaa tämä viha perustua?

    Et siis ole käynyt Tsekeissä, oletko käynyt Tallinassa koskaan. Siellä on hieman sama tilanne.

    Äänestä

  • metsänPoikakoOlet kirjoitti:

    Et siis ole käynyt Tsekeissä, oletko käynyt Tallinassa koskaan. Siellä on hieman sama tilanne.

    Eivät Viro ja Tsekki sattumalta liittyneet heti kun mahdollista Natoon. Sehän tietysti on "Venäjän vastaista toimintaa", joten venäjä-trolli pyrkii hämmentämään kaikin tavoin väittämällä Skodasta ja Tsekistä satuja & tarinoita.

    Ei se, että väittää Skodan olevan venäläinen ja tsekkien kommunisteja, kerro anonyymistä "länsimielisestä" kirjoittajasta mitään. Venäjä-trolli siellä vain jauhaa epäluottamusta länsiliittoumaan.

    Äänestä

  • OppiaIkäväKaikki kirjoitti:

    Mutta skodukka on itäblokin kaalikärry ja imagoltaankin juuri se halpa ja heikko.
    Onko tsekit kostamassa sitten kommareille väärin kohteluaan?
    Tekevät röppösiä jotka muistuttaa nimestä lähtien itäblokin ikävyyttä. Ulkonäkö ja kaikki täsmää siihen vasuri linjaukseen.
    Tietenkin tsekit tajuaa myös sen, että eivät ne komukat savuna ilmaan haihtuneet vaan ovat olemassa ja tarjoamassa rahaa, kun vaan tekee kaalikärryjä irvistävällä keulamaskilla.
    Itse asiassa mielenkiintoista pohdintaa.
    Tulee mieleen se hulu hatuntekijä. Vihasi naisia ja teki tahallaan niin rumia hattuja kun osasi. Mitä rumempi, sen kalliimpi ja naisethan halusivat juuri niitä. Hän menestyi!

    Äänestä

  • hyvääpohdintaa kirjoitti:

    Tästä tietenkin tulee mieleen skodakuskien homohtavat ominaisuudet. Ovat niinkun naisia miehen vehkeillä. Naisia toisillensa?

    Äänestä

Jos olisin skoodalla päättävässä asemassa, heittäisin ušankani naulaan ja lähtisin datšalleni.

Äänestä

En viitsi ostaa BMW:tä, kun sen maine on mitä on. Hyvä auto sinänsä, mutta typerät kuskit ovat ainakin Suomessa pilanneet Bemarin imagon.

Äänestä
  • Näin. Ne typerät kuskit ovat usein myös autonsa ulkopuolella typeriä. Kulissia rakennetaan hienosta meiningistä, mutta elämän ymmärrys on hukassa ja käytöstavat puuttuvat. Suorastaan lapsellisen (tai vaihtoehtoisesti sairaan) itsekkäitä riidanhaastajia esim. omakotiasujina naapurissa. Oma kokemus. Sori siitä.

    Onhan BMW:llä jopa käytännöllisiä malleja, mutta imago on musta ja kusta...

    Äänestä

  • Kyllähän tuo kateutta on. Yhdellä bemarilla saa parikolme skeidaa. Vasemmistolaisen kuuluukin olla kateellinen. Skeidakuskit vaan köröttelee skeidoillaan :D

    Äänestä

Trollilla on aina tarve muotoilla kysymyksiä, joihin vastaamalla myöntää trollin tausta-väitteen oikeaksi. Vaikka kyseessä on vain trollin provo.

Miksi aloittaja ei tee mitään?

Äänestä
  • Ja hampaat irveessä ja ryssän pelossa kailotetaan täälläkin palstalla "oman äidin riskeyttä" - ei se skoda niin huono ole, mullaki on enkä näe hyvää syytä vaihtaa. Hyviä pelotteluja kyllä joutuu lukeen, mutta se koskee ilmeisesti mollaajien pelkoa Skodan menestyksestä. Kyllä sitä ostetaan - koittakaa totutella :D

    Äänestä

Suomessahan Skoda myy ihan hyvin. Ja Puolassa, Tsekissä vielä paremmin. Muutamassa läntisen Euroopan maassakin ihan kohtuullisesti.
Hieman 'nuhruinen' tavis- ja itäautomainen tai imago ei ainakaan ole myyntiä estänyt.

Suurin osahan näiden volyymiautojen ostajista on korkeintaan keskituloisia ja sellaisia, jotka ostavat auton vain kulkuneuvoksi eikä varaakaan olisi hankkia autoa oman imagonsa tai statuksensa kohottamiseen. Ostajaryhmänäkin tämä on selkeästi suurin. Skoda on onnistunut Suomessa kiilaamaan itsensä juuri tähän suurimpaan ostajaryhmään ja sehän näkyy suuressa myyntimäärissäkin.

Jos Skoda alkaisikin kampanjoida autoa muuksi kuin peruskulkuvälineeksi, status- ja imagotuotteeksi, ja onnistuisikin siinä, niin myyntivolyymithän vähintäänkin puolittuisivat. Vähenisivät luultavasti vieläkin enemmän.
Kampanja tulisi hyvinkin kalliiksi ja kestäisi vuosia ja lopputuloksena myynnin selkeä supistuminen. Mitäs järkeä siinä olisi? VW-konsernilla kun on jo näitä imagoautoja useitakin.

Volyymiautoillahan suuret myyntimäärät saavutetaan. Jokaisella konsernilla on omat volyymimerkkinsä, mutta kaikki eivät ole onnistuneet pääsemään 'volyymimerkkikansan' suosioon läheskään yhtä hyvin.

Äänestä
  • Minulle on elämäni aikana jäänyt varsin epäselväksi, miten autolla voi TODELLISUUDESSA "omaa imagoa ja statusta" kohottaa. Ja millainen tavoite tuollaisilla "persoonan jatkeilla" on saavutettavissa. Jos musta BMW on ratkaisu imago- ja statusongelmiin, niin kaikki eivät nyt vain sellaista "ratkaisua" ja "imagoa" halua.

    Status- ja imagotuote. Huh huh, näitä juttuja...

    Autot ovat halpoja, jos niitä vaikkapa pääkaupunkiseudun asuntoihin vertaa. Jos joku on kiinnostunut saman rivitaloyhtiön asukkaiden "statuksen" vertailusta heidän autojensa perusteella, rouva on hyvä vaan...

    Äänestä

  • ArvoaRahalleSkoda kirjoitti:

    Minulle on elämäni aikana jäänyt varsin epäselväksi, miten autolla voi TODELLISUUDESSA "omaa imagoa ja statusta" kohottaa. Ja millainen tavoite tuollaisilla "persoonan jatkeilla" on saavutettavissa. Jos musta BMW on ratkaisu imago- ja statusongelmiin, niin kaikki eivät nyt vain sellaista "ratkaisua" ja "imagoa" halua.

    Heikko, tai olematon itsetunto? Lisäksi tämä onneton vatipää on valinnut kohderyhmänsä täysin väärin, ei perheautolla ajavaa vois vähempää kiinnostaa kyykytykset ja vanhat loppuunpoljetut amg mersut, jos tuo hehkuttais vaik vanhaa kakssatasta...
    Äly ei ole yleistä.

    Äänestä

  • ArvoaRahalleSkoda kirjoitti:

    Minulle on elämäni aikana jäänyt varsin epäselväksi, miten autolla voi TODELLISUUDESSA "omaa imagoa ja statusta" kohottaa. Ja millainen tavoite tuollaisilla "persoonan jatkeilla" on saavutettavissa. Jos musta BMW on ratkaisu imago- ja statusongelmiin, niin kaikki eivät nyt vain sellaista "ratkaisua" ja "imagoa" halua.

    Status- ja imagotuote. Huh huh, näitä juttuja...

    Autot ovat halpoja, jos niitä vaikkapa pääkaupunkiseudun asuntoihin vertaa. Jos joku on kiinnostunut saman rivitaloyhtiön asukkaiden "statuksen" vertailusta heidän autojensa perusteella, rouva on hyvä vaan...

    Kyllähän tavaroilla statusarvoa on. Miksi naiset ostavat monen tonnin Vuittoneita vaikka ne mukana kannettavat romppeet kulkisivat yhtä hyvin tarjoustalon posassakin? Tai miksi valitaan omenapuhelin eikä lumiaa, jos valitsemaan pääsee? Miksi mieluummin asutaan westendissä kuin pikkuhuopalahdessa vaikka kämpät on saman kokoiset ja yhtä kaukana keskustasta?

    Niin, minähän olen samaa mieltä tuosta auton avulla statuksen tai imagon nostosta. Itsellänikin on ihan tavallinen perusauto, vaikkei se nyt suosituimpia volyymimalleja olekaan. Statuksena ei silläkään ole mitään arvoa. Toinen automme on Skoda Fabia. Tosin sitä ollaan nyt vaihtamassa uuteen eikä se mitä ilmeisimmin tule olemaan enää Skoda. Vaimoni on ihastunut ds3:een Fabiaa edeltävän citroen ds3:n kokemusten perusteella. Siinäkään ei parempi auton imago vaikuta yhtään, vaan kokemukset noista kahdesta autosta. Myöskin ulkonäöllä on suuri vaikutus, sekin on tosiasiassa yleisesti yksi suurimpia juttuja, jotka vaikuttavat autonvalintaan. Ja miksi ei olisikaan, joutuuhan autoaan katselemaan joka päivä.

    Tosiasiassa imagojutut on kuitenkin hyvinkin yleisiä ja vaikuttavat monienkin autonvalintapäätöksiin. Miksi muuten ylipäänsäkään ostetaankaan muita kuin perusvolyymiautoja. Volyymiautoilla voi tehdä kaikki samat autoiluun liittyvät asiat kuin tuplasti tai triplasti tai vielä enemmänkin maksavilla premiumeilla ja loistoautoilla. Perustekniikassakaan ei välttämättä noissa ole mitään eroa.
    Hassua on sekin, että volyymiautojen keskenkin joku keksii eroja, jotka liittyvät ihan noihin henkimaailman 'paremmuus- ja avostusjuttuihin'.

    Äänestä

  • tfdehjli kirjoitti:

    Kyllähän tavaroilla statusarvoa on. Miksi naiset ostavat monen tonnin Vuittoneita vaikka ne mukana kannettavat romppeet kulkisivat yhtä hyvin tarjoustalon posassakin? Tai miksi valitaan omenapuhelin eikä lumiaa, jos valitsemaan pääsee? Miksi mieluummin asutaan westendissä kuin pikkuhuopalahdessa vaikka kämpät on saman kokoiset ja yhtä kaukana keskustasta?

    Eivät kaikki ole noin typeriä kun luulet! Statusarvo on vain muutamien onnettomien päässä, jossa ei muuta olekaan. Esim. ne "monen tonnin Vuittonit ommellaan jossain halpismaassa muutamalla kympillä ja sitten jotkut tyhmät kuvittelevat saavansa jotain hienoa maksamalla tuhansia, kenellekköhän?

    Äänestä

Skoda on volyymimalliksi tavallisille ihmisille joille ei ole väliä auton ulkonäöllä tai statuksella. Skoda menestyy koska valtaosa on sitä persaukista porukkaa joka ei voisikaan kuvitella ostavansa yli 50 tonnin länsiautoa. Skodaa myy juuri siksi että se on valtaosan saatavilla, jos siitä yritettäisin tehdä jotakin muuta ja hienoa ei se enää myisi sillä siinä isommassa hintaluokassa asiakas valitsee tietysti jonkun länsiautomerkin eikä enää itäauto tule kyseeseen. Tässä on kuitenkin pohjimmiltaan kyse koulutuksesta ja rahasta eli varakkaampi ostaa länsiauton ja taas alemman yhteiskuntaluokan porukka tyytyy skodaan jossa saa riittävästi ominaisuuksia omalle kukkarolle sopivaan hintaan.

Äänestä
  • Jassoo. Sinä tietysti olet itse ostanut yli 50 tonnin länsiauton, vai? Varmaankin näin, mutta todellisuudessa 15 vuotta vanhan mallin, jolla on ajettu 400 tuhatta km ja näin ollen maksoitkin siitä vain viisi tonnia.

    Äänestä

  • Kun nyt erehdyit kirjoittamaan, että on "kyse koulutuksesta", niin todettakoon, että Sinun kouluttamattomuutesi välittyy hyvin. Tai ehkä haluat esiintyä tyhmänä. Anonyyminä siitä ei jää kiinni...

    Äänestä

  • Kyllähän pitkälle koulutetut akateemiset valitsevat yli 90%:ssa autonhankintojaan ajokkinsa läntisestä tarjonnasta.

    Äänestä

  • 744997643 kirjoitti:

    Kyllähän pitkälle koulutetut akateemiset valitsevat yli 90%:ssa autonhankintojaan ajokkinsa läntisestä tarjonnasta.

    Voitko tarkentaa ja esittää lähdemateriaalia. Kun tässä akateemisia ollaan.

    Tai sinusta nyt en suoraan sanoen ole kovin varma. Saatat sekoittaa markkinoilta ostetun kapteenin-lakin ja Ylioppilas-lakin. Ehkä olet niitannut pajalla köyden pätkän lakinreuhkaasi "teekkari-tupuksi".... :D

    Äänestä

  • Kaikki suomalaiset valitsevat yli 90%ssa autohankintojaan muun kulkineen kuin Skodan. Akateemisista puhumattakaan!

    Äänestä

  • 744997643 kirjoitti:

    Kaikki suomalaiset valitsevat yli 90%ssa autohankintojaan muun kulkineen kuin Skodan. Akateemisista puhumattakaan!

    Älä nyt niistä akateemisista kuitenkaan mainitse enää. Vai oliko tästä tilasto, kuten rekisteröintimääristä?

    Äänestä

  • AkateeminenSkoda kirjoitti:

    Älä nyt niistä akateemisista kuitenkaan mainitse enää. Vai oliko tästä tilasto, kuten rekisteröintimääristä?

    Oppiarvo ei riitä auton ostoon. Siihen tarvitaa myös rahaa. Iso osa meistä akateemisen oppiarvon hankkineista on melkoisen pienipalkkaisissa töissä.
    Aika merkillistä tuoda joku aikanaan hankittu oppiarvo mukaan autonhankintakeskusteluun.
    Osaisitteko selittää mikä ajatustenne takana oikein on? Pyritäänkö autonomistajien oppiarvoilla nostamaan Skodan statusta vai mistä kyse? Ei kai nyt sentään?
    Oppiarvohan on vain 'näyte', että ko henkilö on jaksanut kuluttaa eri koulujen penkkiä pitkälle yli 20-vuotiaaksi. Ei se nyt mikään osoitus ole juurikaan mistään muusta.

    Äänestä

  • Skodan hankkiminen on näyte siitä että henkilö "tunnustaa väriä" (punaista)

    Äänestä

  • truth.writer kirjoitti:

    Skodan hankkiminen on näyte siitä että henkilö "tunnustaa väriä" (punaista)

    Höpsistä. Politiittisella maailmankuvalla tuskin on mitään merkitystä Skodan hankinnan kanssa.

    Skodan hankkiminen on korkeintaan näyte siitä, että henkilölle ei status-, imago tai persoonallisuustekijät auton ominaisuuksissa merkitse yhtään mitään tai hyvin vähän. Ovat nk 'järkiautonostajia' ainakin omasta mielestään.
    Tai sitten vain tarve suureen ihmisten ja erityisesti tavarankuljetuskykyyn eikä varaa/halua ole satsata suuria rahamääriä autoon. Tämä koskee tiettyjä Skoda merkkejä, joiden tilat ovat luokkansa parhaita. Nuorille lapsiperheille tärkeä pointti.
    Yksi lisävaikutin voi olla myös saatavuus. Skodan saatavuus lienee eri automerkeistä kattavin Suomessa.
    Ja varmasti on niitäkin, joita Skodan hieman klassinen ja tavallinen muotoilukin miellyttää.

    Teknisillä ominaisuuksiltaanhan, suorituskyky, tehot, väännöt yms, Skoda ei juuri poikkea muista luokkansa automalleista. Luottettavuus ja kestävyyskin eri kestotestien ja katsastustilastojen perusteella on ihan keskitasoa, joidenkin mallien osalta jopa ihan hyvää ( mm Yeti).

    Miksipä siis ei hankkisi Skodaa, jos kuuluu nk ' järkiautonostajiin' ?

    Äänestä

  • 744997643 kirjoitti:

    Kyllähän pitkälle koulutetut akateemiset valitsevat yli 90%:ssa autonhankintojaan ajokkinsa läntisestä tarjonnasta.

    Skoda sopii hyvin normaalin kuluttajan budjetti autoiluun.On voitu kokeilla sitten käytettyä Premiumia ja sitten aiemmin hiukan harmitonkin remontti paisuu jo tänäpäivänä jo toistatuhatta maksavaksi investoinniksi kuten kytkinremontti kun kaksoismassa vauhtipyörä menee monesti samalla halki huomaamatta ja maksaa sairaasti ja perheen budjetit saa tuta.

    Äänestä

Skodan maine vw.n halppismerkkinä on taattu.Meluisuus vesivuodot kovamuovinen kajuutta ja hirveä muotoilu hoitaa asian.Eikä vw ter mitään korjatakseen itäkipan laatua.

Äänestä
  • pako putki perä kärry tuuli lasi äidin kieli

    Äänestä

Skodan maine on hyvä. Samaa ei voi sanoa esim. BMW:stä.

Äänestä

Skodahan on tehnyt maineelleen paljonkin ja juuri sen vuoksi maineessa ei tänä päivänä paljon korjaamista olekaan! Skodaa pidetään varsin yleisesti yhtenä niistä merkeistä, jotka antavat rahalle eniten vastinetta.

Itselläni ei Skodaa ole eikä ole vielä koskaan ollut, mutta merkki on pysytellyt pitkään tukevasti valintalistallani. Viimeksi päädyin selvästi kalliimpaan merkkiin.

Skodan vuosikymmenten takaisen "itäautomaineen" ovat realistiset, omillaan ajattelevat autoilijat tietenkin unohtaneet jo ajat sitten.

Skodan maineelle ja menestykselle olisi selvästikin tuhoisaa, jos aloittajan kaltaiset "Skoda-kriitikot" pääsisivät päättämään.

Äänestä
  • Ei kovin hyvältä näytä se maine näiden palstan keskustelujen perusteella.

    Äänestä

  • old_profile_93333 kirjoitti:

    Ei kovin hyvältä näytä se maine näiden palstan keskustelujen perusteella.

    Ei ainakaan niiden keskustelujen perusteella, jotka sinä olet aloittanut. Ja niitä on aika monta.

    Äänestä

Skoda ei voi asialle enää mitään koska on valinnat Volkkarin moottorit ja tekniikan, Volkkari omistaa sen ja tekee päätökset.

Skodaa ei siis mikään voi pelastaa, se uppoaa Volkkarin vanavedessä. Nyt kun paljastui, että Audi on kehittänyt huijaussoftan jo 1999, niin koko konserni tulee kaatumaan se on varmaa. seuraavaksi syynätään kaikki Audin dieselit vuodesta 1999 ja tietty sisarmallit myös.

Tämä on tuoretta tietoa jota suomessa vältellään

http://www.thecarconnection.com/news/1103591_volkswagen-dieselgate-update-audi-made-defeat-device-in-1999-scandal-related-costs-rising-fast

http://auto.ndtv.com/news/audi-admits-it-created-dieselgate-software-used-by-volkswagen-in-1999-1397502

Äänestä

Tässä värikäs keskustelu skodasta joka kannattaa ottaa tarkasteltavaksi.

Äänestä

Skoda on tehnyt maineelleen enemmän kuin mikään muu automerkki viimeisen 20 vuoden aikana. Kuka olisi voinut kuvitella 1980-luvulla, että tulevaisuudessa Skoda haastaa Mersun ja Bemarin parivertailuun ja voittaa ne.

Äänestä
  • Poika puhuu taas lämpimikseen, "skoda voittaa"

    Äänestä

  • oikeinkovoittaa kirjoitti:

    Poika puhuu taas lämpimikseen, "skoda voittaa"

    Hintalaatusuhteessa voittaa mennen tullen Mersut ja Bemarit.

    Äänestä

  • skodajulli kirjoitti:

    Hintalaatusuhteessa voittaa mennen tullen Mersut ja Bemarit.

    Juu, nimenomaan näin. Noissa testeissähän, jotka Skoda ' voittaa' , jos 'voittaa', laatuautoja on aina, siis aina, on pisteytystä painotettu vahvasti perusvolyymiautojen eduksi. Eli halpa hinta, suuri tavaratila, persoonaton eli ei-ketää-ärsyttävä-ulkonäkö, jne.

    Sehän on totta, että juuri volyymiautoja hankkivien kohdalla nämä ovatkin keskeisiä valintakriteereitä. Sehän näkyykin myyntitilastojen kärkipaikoilla, koska suurin ostajakunta on juuri niitä, joilla ei ole varaa/halua pistää autoon rahaa juurikaan volyymimerkkien hintaa enempää.

    Toisaalta ne harvoin ovat keskeisiä kriteereitä niille, jotka haluavat persoonallisempaa autoa eikä hintakaan ole ykkösprioriteetti eikä mahtavalla tavarankuljetuskyvyllä ole mitään käyttöä.
    Näin ollen 'hintalaatusuhde', joka perustuu em volyymiautojen vahvoihin ominaisuuksiiin, ei ole näille ostajille käyttöä.

    Minusta on lähinnä naurettavaa pyrkiä vertailemaan volyymimerkkien ja premiummerkkien samassa yhteydessä vain volyymiautojen mm edellä olevien parhaiden vahvuuksien perusteella. Kuka siitä hyötyy ja kenelle sellainen on tarkoitettu?
    Premiunmerkkien ostajat eivät vaihda niiden perusteella volyymiautoihin eikä volyymiautojen ostajat premiunautoihin jo pelkästään kustannussyistäkään.

    Tekniset suoritusarvot yms jutut on ihan yhtä suurta hömppää kuin status ja imagojututkin. Harva premiumauton ostaja kyselee hevosvoimien ja 0-100 kiihdytysarvojen perään, taitaa olla enemmänkin volyymiautojen ostajien valintakriteeninä.

    Äänestä

  • Mutta ne joilla on varaa ostaa edes 40-50 tonnin alkaen bemareita/volvoja/mersuja eivät edes mieti skodaa vaihtoehtona, näille kuskeille merkkaa usein myös se status ja kieltämättä kyllähän se fiilistä tuo ajaa premiumilla kun nyt vaikka skodalla. Skoda voi olla ihan hyvä autokin omassa luokassaan mutta ei sitä kannata volkkarin halpismerkkiä koittaa nostaa yhtään ylemmäs kuin mitä se on oikeesti.

    Äänestä

  • Skoda on todella ihan kelpo peli ja ovat tehneet hyvin matkkinoinnin. Testivoitoista nyt jokainen tietää miksi niitä tulee juuri skodalle. Iso firma osaa matkkinoinnin ja näillä "testeillä" on nostettu skoda suosta muiden perusmerkkien tasolle. Tosin monelle skoda on merkkinä edelleen liikaa eikä sitä edes harkitse tuon taustan vuoksi. Minunkin lapsuudessa skoda ja lada oli niitä idän-kiesejä.

    Äänestä

Summa summarum. Miksi ostaa priimium, kun halvemmallakin saa samat ominaisuudet.

Äänestä
  • Toisinsanoen köyhille skoda sopii jos rahaa ei kerran ole.

    Äänestä

  • rahvaalle kirjoitti:

    Toisinsanoen köyhille skoda sopii jos rahaa ei kerran ole.

    32000 euroa

    Äänestä

  • Hyvä kysymys. Tässähän ei auton osto tee minkäänlaista poikkeusta mihinkään muuhunkaan tuotteeseen nähden.

    Miksi ostaa asunto Kauniaisista, vaikka mistä tahansa muusta pk-seudun kaupungista saa samantasoisen huomattavasti halvemmalla? Vaikka kuinka huomioisi kunnallisveronkin.
    Miksi ostaa premium-tv, vaikka samat ohjelmat tulevat halvimmistakin?
    Tämän saman kysymyksen voit esittää ihan minkä asian tai tavaran suhteen.

    Semmoista on elämä....

    Äänestä

  • Siksi voi ostaa asunnon kauniaisista jos on rahaa siihen ja on tottunut vaatimaan vähän enemmän kuin että sama asunto olisi vaikka martinlaaksossa. Sama autoissa, ei se että saat toisessakin autossa ratin ja renkaat tee siitä halvemmasta esim skodasta mersua. Mersussa on kaikki tehty vielä paremmin sekä siinä ei tartte hävetä. Vähän sama kun kaveris kysyy et mis asut niin martinlaaksossa asumista omakotitalossa joutuu selittelemään kun taas jos asut kauniaisissa niin selityksiä ei tarvii eli sama kun ajat mersulla sitä ei tarvii selitellä. Eli kun ajat skoda-itäautolla niin vaikka se olisi suberb pitää kysyjälle todistella ja selitellä miksi ajaa itäautolla kun taas mersulla tai volvolla ajaessa ei tarvii selittää mitään. Mutta ne tosiaan kelle se auto ei merkitse saa mun puolesta ajaa skootalla tai dacialla.

    Äänestä

  • Skeidaapukkkaa kirjoitti:

    Siksi voi ostaa asunnon kauniaisista jos on rahaa siihen ja on tottunut vaatimaan vähän enemmän kuin että sama asunto olisi vaikka martinlaaksossa. Sama autoissa, ei se että saat toisessakin autossa ratin ja renkaat tee siitä halvemmasta esim skodasta mersua. Mersussa on kaikki tehty vielä paremmin sekä siinä ei tartte hävetä. Vähän sama kun kaveris kysyy et mis asut niin martinlaaksossa asumista omakotitalossa joutuu selittelemään kun taas jos asut kauniaisissa niin selityksiä ei tarvii eli sama kun ajat mersulla sitä ei tarvii selitellä. Eli kun ajat skoda-itäautolla niin vaikka se olisi suberb pitää kysyjälle todistella ja selitellä miksi ajaa itäautolla kun taas mersulla tai volvolla ajaessa ei tarvii selittää mitään. Mutta ne tosiaan kelle se auto ei merkitse saa mun puolesta ajaa skootalla tai dacialla.

    Sinä ainakin olet kova poika häpeämään, selitelemään ja todistelemaan.

    Vaan missä anonyymi skeidan pukkaaja asuu ja millä autolla ajelee? Opiskelija-asuntolassa Kauniaisissa vuokralla asumistuen piikkiin ja ajelee baarista kotiin Mersu-taksilla? Arvaus ja yhtä hyvä, kuin mikä tahansa muukin.

    Äänestä

  • Skeidaapukkkaa kirjoitti:

    Siksi voi ostaa asunnon kauniaisista jos on rahaa siihen ja on tottunut vaatimaan vähän enemmän kuin että sama asunto olisi vaikka martinlaaksossa. Sama autoissa, ei se että saat toisessakin autossa ratin ja renkaat tee siitä halvemmasta esim skodasta mersua. Mersussa on kaikki tehty vielä paremmin sekä siinä ei tartte hävetä. Vähän sama kun kaveris kysyy et mis asut niin martinlaaksossa asumista omakotitalossa joutuu selittelemään kun taas jos asut kauniaisissa niin selityksiä ei tarvii eli sama kun ajat mersulla sitä ei tarvii selitellä. Eli kun ajat skoda-itäautolla niin vaikka se olisi suberb pitää kysyjälle todistella ja selitellä miksi ajaa itäautolla kun taas mersulla tai volvolla ajaessa ei tarvii selittää mitään. Mutta ne tosiaan kelle se auto ei merkitse saa mun puolesta ajaa skootalla tai dacialla.

    Normaalilla itsetunnolla varustettu ihminen ei hanki kalliita tavaroita häpeämisen ja selittelemisen välttelemiseksi, vaan ihan muista syistä.

    Äänestä

Minusta on naurettavaa, että "Persoonallisempaa ja premium-autoa etsivä" täysjärkinen käyttäsi aikaa ja vaivaa tylsän perheauton (kuten Skoda) ja sen käyttöjien vihamieliseen arviointiin.

Äänestä
  • Mikä siinä on vihamielistä? Skodistista se saattaa tuntua siltä katkeruudessaan mutta aina köyhät on laitettu kyykkyyn.
    Skodistin kannattaa olla tyytyväinen osaansa ennen kuin ottaa selkäänsä.
    Myöskään skodailijan ei kannata isotella.
    Skoda on halpa merkki ja köyhille tarkoitettu.

    Äänestä

  • skodaitäauto kirjoitti:

    Mikä siinä on vihamielistä? Skodistista se saattaa tuntua siltä katkeruudessaan mutta aina köyhät on laitettu kyykkyyn.
    Skodistin kannattaa olla tyytyväinen osaansa ennen kuin ottaa selkäänsä.
    Myöskään skodailijan ei kannata isotella.
    Skoda on halpa merkki ja köyhille tarkoitettu.

    Sinun asenteesi on. Kirjoittelet "selkään ottamisesta", kuin tässä autojen perusteella uhattaisiin jo väkivallalla. Skodistin katkeruudesta kirjoittaminen kertoo myös jatkuvasta pakosta kieltää oman ajattelun virheet.

    Luokittelet ihmisiä auton perusteella. Siinä sinulle aluksi vihamielisyyttä.

    Äänestä

Miksi sen pitäisi tehdä jotain...? Skooda on tyypillinen itäblokin auto. Itseasiassa paras luokassaan. Ei siitä mitään länsiautoa koskaan saa.

Äänestä
  • Ettekö te idiootit ole vieläkään tajunneet mitä ne itä- ja länsiautot aikoinaan olivat?

    Äänestä

Skoda on tehnyt todella paljon maineelleen ja se aloittajaa harmittaakin.

Äänestä
  • Sen verran oikaisisin että Skoda ei ole ole edennyt maineenrakentaminen edellä vaan autonrakentaminen edellä. Se on tehnyt viimeiset vuodet sellaisia autoja jotka ovat avanneet aivan uusia markkinoita Skodalle.
    VW:n strategia on toiminut aivan loistavasti Skodan kohdalla ja viimeisin lanseeraus uusi Superb ja tuleva SUV ovat piste iin päälle tässä menestystarinassa. Eturivin eurooppalaisia autoja molemmat ja monelta osin jopa segmentinrikkojia.

    Äänestä

  • ylempään.segmenttiin kirjoitti:

    Sen verran oikaisisin että Skoda ei ole ole edennyt maineenrakentaminen edellä vaan autonrakentaminen edellä. Se on tehnyt viimeiset vuodet sellaisia autoja jotka ovat avanneet aivan uusia markkinoita Skodalle.
    VW:n strategia on toiminut aivan loistavasti Skodan kohdalla ja viimeisin lanseeraus uusi Superb ja tuleva SUV ovat piste iin päälle tässä menestystarinassa. Eturivin eurooppalaisia autoja molemmat ja monelta osin jopa segmentinrikkojia.

    Näin. Volkkari lupasi Skodalle mahdollisuuden kehittyä omien mallien kautta, ei pelkkää kokoonpanoa, kuten ainakin Renaultilta tarjottiin.

    Eipä ilman menestystarinaa olisi myöskään aloittajan kaltaisia vittuilijoita.

    Äänestä

Sokota-waageni tarvisi ehdottomasti nimenmuutoksen, ja mallisto pitäisi vaihtaa täysin länsiautojen mallisiksi. Lisäksi pitäisi lopettaa venäläisten ja tsekkiläisten huonolaatuisten osien käyttö ja osat pitäisi olla länsimaista luotettavaa tekniikkaa, esim. saksalaista ja japanilaista. Autoihin pitäisi myös laittaa äänieristys (ja lopettaa naurettavien venäläisten haisevien rasvapahvien käyttö)

Vahingoniloisesti irvistelevä etumaski pois ja asiallinen maski tilalle. Kovamuovisisusta korvattava laadukkailla sisustusmateriaaleilla.

Moottorit pitäisi tulla esim. Peugeot - Ford - Volvo akselilta, jotta öljyt saadaan pysymään koneessa sisällä ja jakopäät kestäisivät.

Valmistuslinjalle pitäisi lisätä viimeistelyvaiheita jotka laatuautojen linjoilla ovat itsestään selvyys kuten korin muodontarkistus ja vesi/painetesti, jotta veden ja homeen pääsy matkustamoon loppuisi.

Tässä muutamia tärkeimpiä, jotka olisi sisällytettävä muutostöihin, mutta ei suinkaan vielä kattava lista.

Sitten se skeidawaageni ei enää olisikaan halppis, mutta ainakin myyntihinta olisi edes jotenkin perusteltu. Mutta mitenkäs politrukin ja venäjän duuman hallitsema maahantuonti- ja myyntiorganisaatio saatais tyytymään normaaleihin katteisiin? Siinäpä haastetta kerrakseen.

Äänestä
  • Siinäpä koottuna trollin tärkeimmät. Kiitos tästä tyhjästä taas. Jotain uutta jatkossa kenties?

    Äänestä

  • EiMullaMuuta kirjoitti:

    Siinäpä koottuna trollin tärkeimmät. Kiitos tästä tyhjästä taas. Jotain uutta jatkossa kenties?

    Tämä oli ketjun paras ja älykkäin kommentti, eihän se toki trolleihin tee vaikutusta, ei niitten aivokapasiteetti riitä....

    Äänestä

Skoda pitäisi lopettaa merkkinä kuten sen veljesauto wartburgikin lopetettiin niin olisi itäautovapaat automarkkinat.

Äänestä
  • Siinäkö on tietämyksesi itäautoista? Heikkoa on. Todella heikkoa ja noloa.

    Äänestä

  • Lue sinäkin Autosoviet- sivulta lisää niin tiedät itsekin.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Itäautonmaine kirjoitti:

Jos olisin skodalla päättämässä niin ensiksi muuttaisin nimen ja merkin kokonaan ja palkkaisin muotoilijan, edes jonkinlaisen siis. On vaikeaa skodan pyristellä pois itäautomaineesta jos kerta asioille ei mitään tehdä vaan jatketaan samalla itäautomuotoilulla ja imagolla tahallaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu