Reetusta

Mekääpä hyvät ihmiset katsomaan Reetun kotisivuille, kuinka Reetu kunnioittaa yhteistyökavereitaan, 90-luvun vaihteessa, kun reetu teki levynsä Tallinnassa on unohtunut kaksi nimeä Masa, haitaristi Mikko Alatalon takana ja I. Vesterinen, kuka pääasiassa teki tekstit Reetun levyille.
5806
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Vuonna 1989 Reetu oli ensimmäinen länsimainen artisti, joka levytti entisen Neuvostoliiton alueella. Albumi UHRI RAKKAUDEN äänitettiin Tallinnan Linnanhallin studiossa 17.-20.4.1989. Sillä ja seuraavalla levyllä PARHAAT VUODET - PRINSSI FREDERIK XIV soittavat muusikot olivat kaikki venäläisiä. Reetu joutui opettamaan taustakuorolaisille Suomen kielen artikulointia. Vuoden 1989 albumi UHRI RAKKAUDEN myi timanttilevyyn oikeuttavan määrän.
Samalla reissulla nauhoitettiin myös puolen tunnin musiikkielokuva Reetun seikkailuista Virossa. MTV hyllytti leffan ”liian rajuna”.

Äänestä
  • ...kaikki virolaisia, ei venäläisiä, millä on suuri ero.

    Äänestä

  • Missähän elokuvan voisi nähdä ?

    Äänestä

Vieläkö Reetu on kirjakauppias ?

Hän kertoi lehdessä että rupesi jonkun kirjan kirjakauppiaaksi, ja 1 vuoden jälkeen kirjat ovat vielä 5ttä lukuuottamatta hänellä kotona ?

Äänestä
  • Kirja kertoi Heinon pariskunnan murhasta, jonka teki jotkut nuoret. Yksi pojista oli Reetun tyttären ex-poikaystävä ja Heinot muistaakseni Reetun tuttuja.

    Kirjan myynti tosiaan ontui ja pahasti, enkä ole kuullut/lukenut mitään pitkään aikaan tästä kirjasta ja sen myynnistä. Taitaa niteet olla Reetulla komeron nurkassa..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ex-fani kirjoitti:

Mekääpä hyvät ihmiset katsomaan Reetun kotisivuille, kuinka Reetu kunnioittaa yhteistyökavereitaan, 90-luvun vaihteessa, kun reetu teki levynsä Tallinnassa on unohtunut kaksi nimeä Masa, haitaristi Mikko Alatalon takana ja I. Vesterinen, kuka pääasiassa teki tekstit Reetun levyille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu