Vierivät päivät ja tummat varjot - valosta valoon ja yöstä yöhön. En olekaan ehjä, en vahvakaan. Olen sisimmästäni murtunut, nyrjähtänyt, sydämessä rasitusvamma.
Niin vaikeaa on mennä eteenpäin, laskea irti, yrittää hymyillä ja toivottaa onnea. Yrittää olla ikävöimättä, yrittää olla tuntematta pistosta, kun olen niin syrjässä, kaltevalla pinnalla, pienellä hyllyllä tyhjyyden yllä, joka on arki ja elämä ilman sinua.
Anna anteeksi heikkouteni. Tämä on paljon vaikeampaa kuin luulin.
Niin vaikeaa on mennä eteenpäin, laskea irti, yrittää hymyillä ja toivottaa onnea. Yrittää olla ikävöimättä, yrittää olla tuntematta pistosta, kun olen niin syrjässä, kaltevalla pinnalla, pienellä hyllyllä tyhjyyden yllä, joka on arki ja elämä ilman sinua.
Anna anteeksi heikkouteni. Tämä on paljon vaikeampaa kuin luulin.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Tuttu tunne. Minä laskin irti jo puoli vuotta sitten. Oli pakko vaikka sydänhän siinä särkyi.
Tsemppiä sinullekin sinne jonnekin! Aika parantaa haavoja kunhan vain päästät irti.
On sama fiilis mutta ei ketään mihin kohdistaa. Ajattelen olevani läheisriippuvainen ja koitan koota sitä kautta itseäni. Auttaa jos auttaa.
Harvapa meistä pitää elämää helppona. Elämä on mitä on. Mietin tässä häntä.
Mitä väliä... vaikka aurinko ja kuu mulle nauroi, ehkä vielä joku muu, en välittänyt. Silti ei ollut helppoa, mutta ajan kanssa helpotti. Miksikään muuksikaan se tunne ei muuttunut. Nyt kun elämä kohtelee lempeämmin, ymmärrän enemmän siitäkin ajasta.
Poissa olen ollut täältä, mutta tietäköön koko suomen kansa, että sen ajan jonka täällä vietin, oli välttämätön - muuten olisin hajonnut kappaleiksi. Enää en juuri käy..edes lukemassa, vaikka niin alussa vannoin hautaavani itseni tänne hylyksi ikuisten hyllyjen rannalle.
Ap:lle sanon, aikansa kutakin ja tunnelia pitkin voi olla raskas kulkea. Itse hoin tunnelissani rakkautta häneen ja se piti minut hengissä, hyväksyin kaiken mikä eteen tuli mukisematta, jotkut meistä on sellaisia.
Nyt jälkikäteen tuntuu oudolta miettiä niitä tunteita, silti se oli sisäisen elämäni myrskyä, oikein myrskyn silmässä. En kadu mitään jälkikäteen, vaan hyväksyn mukisematta koko hiton elämäni ja olen kaikesta kiitollinen.
Toivon sydämestäni kaikille kiitollisuutta.
Vaikka olisit kuinka kurjuuden kuningas/ kuningatar niin kiitollinen perusmieli nostaa sut suosta, juuri kun olet uppoamaisillasi.
Hänelle pus ja hänen koko elämälleen :) <3
Jaan monta ajatusta, joista tuossa kirjoitit. Tuntuu jollain tavalla hienolta, että on muitakin kuin vain itse ainoana maailmassa, joka on kokenut jotain samankaltaista, samoin seurauksin.
Minustakin tuntuu oudolta, ja jos nyt lukisin vanhoja omia kirjoituksiani, olen jo sen verran etäällä, näen kaiken kauempaa, että varmaan jopa hiukan huvittuisin silloisista tuntemuksistani enkä enää pääsisi niin sisälle sen aikaisiin juttuihini.
Tunteillakin on omat vuodenajansa, omat myrskynsä ja tyvenensä. Ehkä tämäkin hiipuu kauniiksi kajastuksesi taivaarannassa, muistoksi kirkkaasta, lämpimästä valosta, joka sokaisi.
https://youtu.be/Z62fegq1gkk