Itse olen toistaiseksi tehnyt vaan omatoimimatkoja. Silloin voi aikataulut ja paikat valita itse. Myös oppii yksin selviämistä matkoilla.
Miten luonnehtisitte noiden eroja, mitä hyviä ja huonoja puolia näette noissa?
Omatoimimatkailu vs matkatoimistojen matkat
3
218
Vastaukset 3
- käytymolemmilla
Käytännössä nykyään eroja on vähän. Aiemmin seuramatkoilla oli yhteiset retket ja oppaiden selostukset, ja kun moni suomalainen ei osannut englantia, opas oli kuin äiti siellä paikan päällä. Lapsuuden matkat olivat ihan erilaisia. Nyt seuramatkassa on lähinnä se, että saa esim. Kanarialle tai Etelä-Thaimaahan suorat lennot, voi maksaa matkan osissa ja valmismatkalaki suojaa, jos kohteen turvallisuustilanne muuttuu. Olemme perheen kanssa ottaneet valmismatkoja Sardiniaan, Espanjaan, Kreikan saarille ja Krabille, perusteena hinta, maksuehdot ja suora lento. Jos haluaa vain aurinkolomaa, eikä edes halua miettiä kaikkea itse, nuo on ihan ok, vaikka hotellit ovat joskus kaameita verrattuna siihen, mitä itse varaamalla saisi.
Ns. erikoismatkoja en ymmärrä matkatoimiston kautta. Kiertomatkat, safarit, kaupunkilomat yms, joissa muutenkin näkee vaivaa, on ihan paras miettiä alusta loppuun itse. Säästää rahaa ja saa oikeasti sellaiset hotellit ja palveluntarjoajat, jotka halusikin. - helppous
Helppous houkuttaa matkatoimistoihin tyytymään. Matkoilla myös jotain "takuuta". Kuljetukset järjestyy vaivatta. Monissa "halpamatkoissa" (ei oikeasti edes paljon halvempia kun laskee kuljetukset yms) lennoilla välilasku. Vertasin viime syksyistä matkaa omatoimimatkana,lentoihin olisi mennyt 3x enemmän aikaa. Oppaiden palveluja emme käytä, no viimeksi yksi laivareiissu missä opas mukana, nekin saa yleensä puoleenhintaan itse varaten paikallisilta järjestäjiltä
- MuuAihe
Tästä aiheesta oli keskustelu=taistelu vuoden sisällä ja kommentteja oli muistaaksni yli 400. Onko tarpeeen aloittaa samaa jauhamista. Juupas - eipäs. Mikä on yhdelle tarpeen tai sopiva, ei ole toiselle jne.. Jokainen normaali matkustaja tietää, mitkä ovat edut ja/tai haitat. Paremmuus myös vaihtelee kohteen mukaan samoin henkilökohtaisista syistä.....
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1092250- 103896
- 67861
- 48835
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???22832Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha538761- 80687
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76650Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23600- 57561