Kuulin, että on selvinnyt ettei kaikki olleetkaan alaikäisiä. Palautettiinko nämä valehtelevat aikuiset kotimaahansa?
Onnelan partalapset
20
738
Vastaukset
- saatananpalvoja
Yllättyneet käsi ylös...
- Haukilainen
Oli niitä kuulemma ollut useitakin. Ei niitä ole mihinkään palautettu, siirretty vain toiseen keskukseen. Viranomaiset sanovat, että esimerkiksi iän valehteleminen ei keskeytä turvapaikkaprosessia tai vaikuta siihen.
Onnelassa käy jo suomalaisia tyttöjä. Vaaleahiuksinen kulkee mamun/mamujen kanssa oikein innoissaan, ja kävelyttää mustaa pientä koiraa.
Vanhempien olisi hyvä seurata nuorten perään. Ihmettelen kyllä, että mikä ajaa ihmisen patologisien valehtelijoiden syliin. Suomi on huono maa suomalaiselle (ei tietenkään suvakille), paratiisi partalapsille.
Miksi tämän hulluuden puolustajat eivät muuta aavikkolapsien kotimaahan. Miksi aavikkolapset pitää tuoda tänne kaikkien muiden riesaksi. Pohdin ääneen. - kateeksi
Käykö kateeksi,niin miksiköhän menevät vaikka sinunlaisiasi älykköjä saatavana.
- Haukilainen
Ei käy kateeksi. Jos yrität loukata minua vetoamalla älykkyyteeni, niin kasva aikuiseksi.
Olen erittäin kriittinen tätä koko hulluutta vastaan. Samaan aikaan on paljon suomalaisia ihmisiä, jotka tarvitsevat apua. Esimerkiksi vanhukset saavat huonoa palvelua ja näkevät nälkää. Leipäjonot kasvavat kasvamistaan. Nämä ns. partalapset saavat kaiken ilmaiseksi ja ovat myös kiittämättömiä. Miksi meidän veronmaksajien pitäisi hyväksyä tällaista hullutusta? Kerro sinä, kun me tyhmät emme ymmärrä. Ulkomaalaisten (tietyiltä alueilta tulleiden erityisesti) ja jopa toisen polven ihmisten työttömyys on erittäin korkeaa. Ei heistä ole mitään muuta kuin haittaa, mutta eihän nyt monikulttuurisuutta voi rahassa mitata, eihän. Naivius ei ole tyhmyyttä. On aina hyvä lopettaa sarkastisesti. - Suomisuomalaisille
Täyttä asiaa. Kiitos
- Hjjkhhg
Haukilainen kirjoitti:
Ei käy kateeksi. Jos yrität loukata minua vetoamalla älykkyyteeni, niin kasva aikuiseksi.
Olen erittäin kriittinen tätä koko hulluutta vastaan. Samaan aikaan on paljon suomalaisia ihmisiä, jotka tarvitsevat apua. Esimerkiksi vanhukset saavat huonoa palvelua ja näkevät nälkää. Leipäjonot kasvavat kasvamistaan. Nämä ns. partalapset saavat kaiken ilmaiseksi ja ovat myös kiittämättömiä. Miksi meidän veronmaksajien pitäisi hyväksyä tällaista hullutusta? Kerro sinä, kun me tyhmät emme ymmärrä. Ulkomaalaisten (tietyiltä alueilta tulleiden erityisesti) ja jopa toisen polven ihmisten työttömyys on erittäin korkeaa. Ei heistä ole mitään muuta kuin haittaa, mutta eihän nyt monikulttuurisuutta voi rahassa mitata, eihän. Naivius ei ole tyhmyyttä. On aina hyvä lopettaa sarkastisesti.Täyttä asiaa!
- totisesti
Moraali on löystynyt, sillä valehtelua ei edes päättäjämme pidä paheena.
Kannattaako enää lapsiakaan opettaa rehellisyyteen, koska matut valehtelevat ja heidät jopa palkitaan oleskeluluvalla.- Riina27
Ainakin lapsille kannattaa suoraan kiertelemättä kertoa että partalapset on pahasta ja niiden kanssa ei kannata alkaa vehtaamaan, omalle tytölle olen tehnyt varsin selväksi ettei heidän seuraan ole mitään asiaa.
- totisestinäin
Riina27 kirjoitti:
Ainakin lapsille kannattaa suoraan kiertelemättä kertoa että partalapset on pahasta ja niiden kanssa ei kannata alkaa vehtaamaan, omalle tytölle olen tehnyt varsin selväksi ettei heidän seuraan ole mitään asiaa.
Löytyihän järkeväkin vanhempi.
Valitettavasti on äitejä, jotka muhinoivat matujen kanssa ja vievät niitä jopa kotiinsa. - mämmiämietoa
totisestinäin kirjoitti:
Löytyihän järkeväkin vanhempi.
Valitettavasti on äitejä, jotka muhinoivat matujen kanssa ja vievät niitä jopa kotiinsa.Joo, munkin äiti oli vieny jonku partaäijän kotiinsa, vaikka on 91 vee. Kaikenlaisia äitejä. Myöhemmin selvisi, että oli kutsunut Miedon syömään mämmiä pääsiäisen aikaan.
- säästyiseuroja
Ei ole enään elossa vanhoja hevoskauppiaita jotka tietäisivät iän kun katsoisivat vain suuhun!
- sivustaseurannut
Ne vanhemmat miehet oli uusnatseja, jotka oli magneettimedian virkistyspäivillä. Oli maahanmuuttajatytöt hädissään, kun kaljupäät yritti päissään murtautua niiden huoneisiin. Onneksi henkilökunta puuttui asiaan. Nyt uusnatseilla on porttikielto Onnelaan.
- MistäKarannut
Ja mistähän jännityskirjasta olet napannut noinkin mielenkiintoisia juonenkäänteitä? Ihan vaan tiedoksi: Onnelassa ei ole ensimmäistäkään turvapaikanhakijatyttöä. On pelkästään raavaita miehiä, joiden ikä tai taustat eivät ole kenenkään tiedossa. Capish?
- sivustaseurannut
MistäKarannut kirjoitti:
Ja mistähän jännityskirjasta olet napannut noinkin mielenkiintoisia juonenkäänteitä? Ihan vaan tiedoksi: Onnelassa ei ole ensimmäistäkään turvapaikanhakijatyttöä. On pelkästään raavaita miehiä, joiden ikä tai taustat eivät ole kenenkään tiedossa. Capish?
No eilen ne uusnatsit oli taas Onnelassa kännäämässä. Senegalilaiset tytöt oli juuri käyneet saunassa ja grillasivat siinä pihalla. Eiköhän känniset uusnatsit tulleet ru**maan siihen. Ei niillä kyllä se**ssy mutta silti. Hyvä että poliisi toimi ripeästi ja tytöt saivat olla loppuillan rauhassa.
- Rbgbgbgnhmjmhm
Täyttä paskaa koko keskustelu
- Haovalas
Näiseon
https://youtu.be/nD49byvprhQ - enoorasistimutvoisinlyyä
eikö se oo hyvä että saa ne suomalaisille kelpaamattomat naiset vähä eksoottista parrua perseeseen..voi sitten suvulleen kehuskella ku on ihanaa olla matupatjana ja välissä nyrkkeily säkkinä myös :D
- Silminnäkijä22
Tänään 16.10 noin klo 15.00 oli Onnelassa usean poliisipartion poliisioperaatio. Poliisi suoritti kiinniottoja ja talutti porukkaa maijojen peräänosiin. Olisivatko taistelleet keskenään vai epäilläänkö jostain muusta rikoksesta. Ken tietää.
Paikalla oli myös paloauto, mutta se poistui melko pian saapumisesta. - Niinsehommaetenee
Mitä te huolehditte,kyllä ne vanhemmat pitää tyttäriensä jälkikasvusta huolen (ja yhteiskunta) Lasten isät kun tahtovat häipyä pieruna saharaan ja lisääntymään lisää.
- poliisia
On se hyvä, että Suomessa on täytynyt olla ja on olemassa poliisia. Tullut käyttöä viimeisen vuoden aikana, ovat päässeet liian helpolla tähän asti.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?1373526Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!
Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville553081Muistan vuosikymmenten takaa
Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.122554Montako mitalia Suomi saa talviolympialaisista?
Nyt heittäkää veikkaus Suomen mitalisaldosta ja mistä lajeista metallilätkät tulevat. Oma veikkaukseni on 6 mitalia. -1142116- 1711756
Kokemuksia Rehux Oy yrityksestä työpaikkana?
Jonkin aikaa seurannut kyseistä firmaa sivusta, näyttäisi, että tälläkin hetkellä olisi peräti 3 eri roolia tai paikkaa301338- 541162
IS: Riitta Väisänen kärsii ikävästä vaivasta - Vaipparalli ja 40 antibioottikuuria takana...
71-vuotias Riitta Väisänen on kertonut tuoreista terveysongelmistaan. Väisänen on kertonut julkisuudessa jo aiemmin vaih16953Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois110923Polvinen hylkäsi Persut
Polvinen teki ratkaisun, lähti Persujen paraati paikalta. Moni on jättänyt puolueen tavallisten kansalaisten joukosta.158913