Vinkkejä kissan karkaamisen estämiseksi!

Kissaperhe

Hei! Meillä nelihenkisessä lapsiperheessä on kissa, 3 vuotias perheellemme erittäin rakas eurooppalainen. Ongelmana on se, että aina kun oven avaa, on tämä herra on valmiina oven takana karkaamassa. No sitten kun se luikahtaa pihalle, se juoksee suoraan pihapensaiden alle kyykkimään, mistä mahdotonta saada kiinni, tai terassin alle. Joskus se on metsäänkin lähtenyt. Pentuna se antoi ottaa helposti kiinni, mutta nyt, kun se on täytynyt muutama kerta ottaa vähän kovemmin kiinni, niin se on lähtenyt vaan karkuun kiinniottoa. Valjaisiin ollaan kauan yritelty totuttaa, mutta on se niin notkea eläin, että luikahtaa väleistä pois, eikä talon malliin käy mikään väliovi, joka olisi kiinni aina ulko oven avautuessa. Tällaseen tilanteeseen ollaan nyt tultu ja keinot alkaa olla jo vähissä. Vastauksia kiitos. :)

52

4130

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • BronzeTiger

      No, kissan verkko-ovihan olisi se helpoin ratkaisu, mutta onhan niitä sellaisia pantoja jotka rajaavat kissan liikkumisen elektoronisella rajalla tai jotenkin niin. Taitavat vaan olla kalliita. Tietysti on se mahdollisuus että otat yhteytta Suomen kissaliittoon josta varmasti löytyy neuvoja siihen miten kouluttaa kissa pois "kyttäämisestä". Laitan tähän alle kissaliiton nettisivun, jolla päässet alkuun:

      http://www.kissaliitto.fi/

    • kesymuttavapaa

      Kissa on onnellinen, jos se saa ulkoilla, siksi se ressukka livahtaa ulos! Niinhän nuo tekevät isommatkin vangit........

      • BronzeTiger

        Kissan ei tarvitse ulkoilla vapaana ollakseen onnellinen. Kysyy vain omistajalta viitseliäisyyttä aktivoida kissaa ja se erottaakin hyvän kissanomistajan välinpitämättömistä ja mukavuudenhaluisista.

    • näinihanoikeesti

      Mukavuudenhaluinen kissan omistaja valjastaa kissan ja ulkoilee sen kanssa juuri sen aikaa, kun itse haluaa. Kissaansa rakastava laskee kissan juoksemaan, kiipeämään, pyörimään nurmikolla, haistelemaan ja kyttäämään myyränkoloja, nukkumaan auringon lämmittämällä kivellä, kuuntelemaan luonnon ääniä ym. Kissa tulee kotiin, kun itse haluaa, syömään, nukkumaan ja halimaan omistajan kanssa. Ei pidä ottaa kissaa, jos se ei voi vapaana liikkua, lelut ja koristeet on toinen asia.

      • lakikissanpuolella

        Siinä samalla se voi päästä hengestään ku kulkee yksinään autotiellä,tai vaikka huuhkaja sen napsii ruuakseen.Voi se toki saada tarttuvat taudin muilta hylkykissoilta,ja ulkokissan omistajatpa eivät ole kuuluisia siitä että kissaansa eläinlääkäreillä kuskailisivat,niin loppu on hidas ja kivuliaskin.Kissa voi toki löytää reissuillaan myös sen uuden paremman kodin jos sitä oikein onnistaa,ja sitten jää ulkokissan paikka hetkeksi tyhjäksi,johon tietysti uhrataan taas seuraava pentupoloinen, joka jätetään yksin ulos vaaroihin onneaan etsimään.
        Onnen etsijöitä ovat ne yksin kuljeksivat,ne irtokissat, joillekkin käy tuuri,ja joillekkin käy huonommin.Jos kissa kulkee yksin,se on hyljätty ja heitteillä,ja se kannattaa viedä löytöeläintalolle.
        Jos kissalla on vastuullinen omistaja, hän tietysti huolehtii ettei kissa kuljeksi yksin vaaroissa.
        Ymmärrän toisaalta sen, että ulkokissanpitäjät suosittelevat muita teettämään myös pentuja kissoilaan, muutenhan huonoilta kissanpitäjiltä, joilta kissat menehtyvät,karkaa ja katoaa, loppuis kissat kokonaan.

        Jos kissalleen tekee suuren aitauksen johon se pääsee itse luukusta tai ikkunasta, kissa saa ulkoilla turvallisesti,ja aina halutessaan.Kissa on silti turvassa, eikä mene autonalle, eikä petojen ulottuville.Sellainen kissa elää pitkään,ja terveenä,koska omistaja tarkkailee sen vointia, elää sen rinnalla ja tietää tarkalleen,että kissa on turvassa ja tallessa.Sellainen kissa elää onnellisen elämän, rakastettuna,ja hyvin hoidettuna.Ilman onnettomuuksia,ja muita karmeita kohtaloita.Vastuullinen kissanomistaja noudattaa lakia, ja hoitaa kissansa sen mukaan.Kissa ei myöskään tuhoa lintujen pesiä eikä tapa rauhoitettujakaan eläimiä,kun kissalla on aitaus jossa se ulkoilee,niin säästyy myös monien lintujen henget.

      • vapaajaonnellinenkisu

      • BronzeTiger
        vapaajaonnellinenkisu kirjoitti:

        Turhaan trolli huolehdit. Vapaaseen ulkoiluun tottuneet kissat osaavat olla varovaisia.

        http://yle.fi/uutiset/kaupunkikissa_on_varovainen_liikenteessa/6280638

        Autojen alle jää korkeintaan vastuuttomien sisäkissanomistajien karkuun päässeitä vankikissoja, joista osa voi jopa tahallaan jättäytyä auton alle päättääkseen kurjan vankeutensa.

        Ei, kyllä ne autojen alle jäävät kissat ovat vastuuttomien ulkokissojen pitäjien kissoja. Narkkarin ja muutenkin elämässään epäonnistunenn luuserin pitämä ulkokissa haluaa vain turvallisen, rakastavan kodin, mitä valitettavasti ei ulkokissan omistaja anna.

      • BronzeTiger

        Kyllä pitää olla välinpitämätön ja piittaamaton sekä mukavuudenhaluinen ihminen joka antaa kissansa kuljeskella vapaana ties missä. Ulkokissan pitäjälle kissa ei ole perheenjäsen, vaan jotakin korvattavaa ajoittaista viihdykettä, josta ei tarvitse kantaa huolta. Palstan ulkokissan pitäjistä huokovatkin mielenterveysongelmat ja päihteiden massiivinen käyttö. Sisäkissa elää 30 vuotta, mutta ulkokissa 3. Tämä tieto herättää jokaisessa aivot omistavassa ei-psykopaatissa vain yhden reaktion: kissan paikka on sisällä perheensä parissa.

      • sesiitä

        Kyllä minun sisäkissani nautiskelee ihan täysillä monesta asiasta. Eivätkä edes ulkoile valjaissa.
        Nyt on hoidossa laiha naaras sellainen vapaa kissa. Toiset pennut tissillä ja ilmeisesti toiset mahassa. Syksyä vasten olisivat syntyneet ulos. Ei ole onnellinen kisu. Ei tämä naaras ole nautiskellut vapaudesta. On yrittänyt raapia pentueelle elantoa metsästyksellä, vaikka pienet pennut on ulkosalla (ulkorakennus). Ja olisi pitänyt raapia toisille pennuille elanto, vastassa syksy ja talvi. Kova talvi olisi ollut edessä tulevalle pentueelle. Pieni ja laiha naaras olisi ehkä kuollut ja pennut sitten perään odottaessaan äitiä.
        Se siitä vapaudesta.

    • jaasuitsittenmillain

      Aika kumma,kun ei meillä tommosta ole koskaan ollut, vaikka ovet olis auki, kissaa ei ulos meno kiinnosta.
      Jos on kaksi ovea perätysten,kuten kerrostaloissa on,niin ei pitäs olla ongelmaa.Jos on eteinen,niin kisu pois eteisestä, jos on useita huoneita,kissa pois tilasta jossa ulkoovi seinässä.Jos sellainen on ettei ole muuta , ei eteistilaa,kun seinässä ulkoolvi vaan.Rivareissahan on se pikkueteinen,johon ei tarvii kissaa ees päästää.
      Millainen erikoisempi asumismuoto sulla?....,kun aika harvinaista että ok, tai rivarissa ei eteistä olis,et kerrostalossakin kyl on tuplaovet ,sisä ja ulkoovi.Porttejakin harkitsisin,tai sitten tekaisisin oven,jos sellaista ei valmiina ole ;)

    • hevonhumppaajoo

      On se kumma, että meillä kissat ovat aina eläneet lähelle 20 vuotta, ulkoilevat itsenäisesti, tulevat kotiin syömään pari kertaa päivässä, nukkuvat jalkopäässä tai kainalossa, huonoilla ilmoilla kehräävät sylissä tai nukkuvat saunan lauteilla, leikkivät lasten kanssa pihalla, ovat mukana pihatöissä, talvella lähtevät vain pienelle reviirintarkastus matkalle ja juoksevat kiireesti takaisin lämpimään jne. Enemmän on ihmisiä täällä päin jäänyt auton alle ja pahoinpidelty, kuin kissoja! Lähettäkää kuva kissahäkistä tai aitauksesta, te, jotka tietysti sen rakennatte myös kerrostaloissa asuville kissapoloille! Omaatuntoa rauhoittaa, kun uskottelee, että sisäkissa olisi onnellinen!

      • valvottuaulkoiluavaan

        Laki on onneksi kissanpuolella,ja velvoittaa omistajaa valvomaan kissojen ulkoilut,sekä tarjoamaan kissalle turvallisen elinymäristön.
        Aina vaan löytyy vastuuttomia ihmisiä, jotka ei kissasta välitä,vaan hyväksikäyttävät eläintä,otamalla sen hiirikissaksi,ykin ulos jätettäväksi säällä kuin säällä.
        Ja kyllä,monilla on ollut ukokissoja, sinuakin viellä kauemmin,värit vaihtuu tiuhaan tahtiin.Tiedän ulkokissaperheitä, joista osa kissoista on menehtynyt autonalle,ne korvattiin hetimiten uusilla, eikä niitä surtu.Iloittiin vaan uusista pentusista,kun ovat niiin söpöjä,ja sitten ne jo jätettiinkin siinä samassa yksin ulos.
        Kyllä siinä se kissa kärsii,lyhyen elonsa aikana,kun omistajan vuoksi ennenaikaisesti menehtyy .Pakkasessa elo talvella, on silkkaa kidutusta, eikä se elo petojen ruokalistalla muutenkaan herkkua ole .
        Mutta,eihän ulkokissanpitäjä kissasta välitäkkään, senhän tietää ihan jokainen.Ei kissastaan välittävä vaaranna kissan henkeä,eikä jätä kissaa heitteille,tai hylkää sitä.Ihminen joka oikeasti välittää kissastaan, hoitaa sitä suomen lakien mukaan!

      • paljonasiaa

        www.pelastetaankissat24.com
        Hyvää ja asiallista tietoa kissoista.

      • vapauskissanonni

        Juuri noin. Kuten tässä ketjussa esitetty uutinen kissatutkimuksesta osoittaa, osaavat kissat olla varovaisia liikenteessä. Ihan samalla tavoin ulkoiluun tottuneet kissat osaavat varoa muita vaaroja ja siksi ne useimmiten elävät pitkän ja terveen elämän. Ja ennen kaikkea paljon paljon onnellisemman kuin vankeina kituvat sisäkissat.

        Kyllähän nuo kissojaan kiduttavat sisäkissuttelijat tietävät tekevänsä väärin kissojaan kohtaan. Sen vuoksihan he raivoavat ja trollaavat täällä meille kissojaan paremmin pitäville. Eräs jopa keskellä yötä kirjoittaen hullunjuttujaan tähänkin ketjuun. Säälittäviä tapauksia.

      • hehhihehehih
        paljonasiaa kirjoitti:

        www.pelastetaankissat24.com
        Hyvää ja asiallista tietoa kissoista.

        Vai asiallista. :D

        Jos pidät tuota sivustoa asiallisena, niin se kertookin sinusta oleellisen. :D

      • BronzeTiger
        vapauskissanonni kirjoitti:

        Juuri noin. Kuten tässä ketjussa esitetty uutinen kissatutkimuksesta osoittaa, osaavat kissat olla varovaisia liikenteessä. Ihan samalla tavoin ulkoiluun tottuneet kissat osaavat varoa muita vaaroja ja siksi ne useimmiten elävät pitkän ja terveen elämän. Ja ennen kaikkea paljon paljon onnellisemman kuin vankeina kituvat sisäkissat.

        Kyllähän nuo kissojaan kiduttavat sisäkissuttelijat tietävät tekevänsä väärin kissojaan kohtaan. Sen vuoksihan he raivoavat ja trollaavat täällä meille kissojaan paremmin pitäville. Eräs jopa keskellä yötä kirjoittaen hullunjuttujaan tähänkin ketjuun. Säälittäviä tapauksia.

        2. Kissojen pitää päästä ulkoilemaan vapaana

        HL: Kissan oman turvallisuuden kannalta sitä ei pidä ulkoiluttaa ilman valvontaa kaupunkialueilla tai vilkasliikenteisten teiden lähistöllä. Pelkkä kaulapanta ei vielä takaa kissan turvallista ulkoilua, mutta omistaja hihnan päässä kylläkin. Kissa pärjää kyllä myös sisäkissana, eivätkä kaikki kissat edes halua ulos.

        VS: Kissat ovat aktiivisia lemmikkejä ja omistajan pitää tarjota kissalle leluja ja muita aktiviteetteja kodissaan. Vapaana ulkoilu ei ole lainkaan tarpeellista.

        KJ: Erään tutkimuksen mukaan vapaasti ulkoilevan kissan elinikäodote on alle kolme vuotta. Taajama-alueella kissan ei pitäisi ulkoilla vapaasti koska se on alttiina monille vaaroille. Valvottu ulkoilu tarhassa tai valjaissa antaa kissalle sisältöä elämään.

        http://www.iltasanomat.fi/lemmikit/art-2000000704557.html

        Onneksi me vastuulliset kissan omistajt pidämme kissamme sisäkissoina ja onneksi ulkokissoja loukutetaan ja viedään turvaan eläinsuojeluyhdistyksiin, joista ne voivat saada kodit jotka todella niistä välittävät.

        Nämä välinpitämättömät ulkokissan pitäjät tietävät tekevänsä väärin kissojaan kohtaan. Sen vuoksihan he raivoavat ja trollaavat täällä meille kissojaan paremmin pitäville. Säälittäviä hulluparkoja...

      • BronzeTiger

    • kissaonkissa

      On se kumma, että vaikka kuinka kissojen kokeneet omistajat kirjoittaa kissojensa tulevan kotiin yöksi, huonolla ilmalla, syömään, nukkumaan, hyrräämään - viihtymään, niin aina joku räkättää kiduttamisesta ja hylkäämisestä! Rauhoittvat varmaan tosiaan itseään, kun pitävät kissojaan samoin, kuin undulaatteja - vankeina!!

      • kymmeniätuhansia

        Taas sulta unohtuu,että kissa on "lemmikkieläin".Eikö kulussa opetettu?
        Kissa ei kulu suomen lontoon,vaa omisajansaluo,lemmikiksi.
        Luonnossa kissa on haitallinen vieraslaji,joka on siltä poistettava...onneksi eläinsuojelu niin tekeekin.
        Meiltäkinpäin loukutellan usein irtokissoja, ja monilla muillakin paikkakunnilla,se on elänsuojeluteko.Suojella kissoja,ja suomen "luonnonelämiä".
        Hyvin ja asiallisesti hoidettu kissa,ei tietenkään päädy loukkuihin eikä löytöläänkään, siitä huoletii omistaja itse.

        http://vieraslajit.fi/fi/content/heitteille-jätetty-kissa-haitallinen-vieraslaji-villiintynyt-kissa-saalistaa-luonnossa

      • BronzeTiger

        Tämä hullu näköjeen kirjoittelee useammalla nimimerkillä. Kissathan tulee poliisiylijohdon mukaan pitää jatkuvan valvonnan alaisina:

        http://www.sll.fi/keski-suomi/luonto/lajit/muut-lajit/poliisi_kissojen_vapaanapidosta

        Ja kissa ei tarvitse vapaata ulkoilua ollakseen onnellinen:

        2. Kissojen pitää päästä ulkoilemaan vapaana

        HL: Kissan oman turvallisuuden kannalta sitä ei pidä ulkoiluttaa ilman valvontaa kaupunkialueilla tai vilkasliikenteisten teiden lähistöllä. Pelkkä kaulapanta ei vielä takaa kissan turvallista ulkoilua, mutta omistaja hihnan päässä kylläkin. Kissa pärjää kyllä myös sisäkissana, eivätkä kaikki kissat edes halua ulos.

        VS: Kissat ovat aktiivisia lemmikkejä ja omistajan pitää tarjota kissalle leluja ja muita aktiviteetteja kodissaan. Vapaana ulkoilu ei ole lainkaan tarpeellista.

        KJ: Erään tutkimuksen mukaan vapaasti ulkoilevan kissan elinikäodote on alle kolme vuotta. Taajama-alueella kissan ei pitäisi ulkoilla vapaasti koska se on alttiina monille vaaroille. Valvottu ulkoilu tarhassa tai valjaissa antaa kissalle sisältöä elämään.

        http://www.iltasanomat.fi/lemmikit/art-2000000704557.html

      • nouhätäenään
        BronzeTiger kirjoitti:

        Ei kannata välittää se joku höpänä,jonka kissoista naapurivalittanut.Tuskin sillä enää kisuja on, loukutettu varmaan kaikki,ja kiikutettu löytölän.Niin niille irtokissoille yleensä käy.Kissa siinä kyllä voittaa.

      • vapauskissanonni

        Eihän nuo kissankiduttajatrollit mitään tosiasioista välitä. Kunhan trollaavat ja purkavat voimatonta kiukkuaan meihin kissojamme paremmin hoitaviin. Ei niistä kannata välittää. Annetaan me valistuneet kissanomistajat kissojemme nauttia vapaudestaan jatkossakin.

      • BronzeTiger
        vapauskissanonni kirjoitti:

        Eihän nuo kissankiduttajatrollit mitään tosiasioista välitä. Kunhan trollaavat ja purkavat voimatonta kiukkuaan meihin kissojamme paremmin hoitaviin. Ei niistä kannata välittää. Annetaan me valistuneet kissanomistajat kissojemme nauttia vapaudestaan jatkossakin.

        Niin, tiedämme ettet sinä kissoista välitä...

      • niinsevaanonkin
        vapauskissanonni kirjoitti:

        Eihän nuo kissankiduttajatrollit mitään tosiasioista välitä. Kunhan trollaavat ja purkavat voimatonta kiukkuaan meihin kissojamme paremmin hoitaviin. Ei niistä kannata välittää. Annetaan me valistuneet kissanomistajat kissojemme nauttia vapaudestaan jatkossakin.

        Juu,kissan "heitteillejättöhän" on eläinsuojelurikos,on eläinrääkkäystä kun omistaja tahallaan vaarantaa kissan terveyden jättämällä sen heitteille.

      • EiKissojaSittenOllenkaan

        Jos kissa ei sovi lemmiksi, niin sitä ei tulisi ottaa ollenkaan. Jos koet ettei kissa voi olla onnellinen kanssasi lemmikkinä (eli niin että noudatat lemmikeille määrättyä lakia) niin et sovellu lemmikin omistajaksi. Suomessa lemmikkieläimen vapaana pito ilman omistajan valvontaa on heitteilejättö. Jos kissan on välttämätön pakko saada olla vapaana, silloin se ei ole sovelias lemmikiksi ja sen myyminen lemmikkieläimeksi pitää kieltää! Kaikki kissat pitää sitten kai hävittää Suomesta, kun ne kerta ovat villieläimiä ja vieraseläimiä Suomen luontoon. Saanko minäkin alkaa pitämään hevosiani irti kun se on niille luontaisempaa kun laitumella tai karsinassa olo? Eikai ketään voi pari irti olevaa hevosta haitata, kun ne ovat vain silloin onnellisia. Herätkää ihmiset! Lemmikit ovat lemmikkejä ja niistä pidetään huolta! Ei anneta juoksennella vapaana teillä tietämmättömillä.

      • näinonsejuu
        vapauskissanonni kirjoitti:

        Eihän nuo kissankiduttajatrollit mitään tosiasioista välitä. Kunhan trollaavat ja purkavat voimatonta kiukkuaan meihin kissojamme paremmin hoitaviin. Ei niistä kannata välittää. Annetaan me valistuneet kissanomistajat kissojemme nauttia vapaudestaan jatkossakin.

        Se on totta, ettei kissa sovellu sisäelämään. Siitä olen edellisen kirjoittajan kanssa samaa mieltä. Valitettavasti on kuitenkin olemassa niin itsekkäitä ja ajattelemattomia kissanomistajia, jotka ottavat kissoja olosuhteisiin, joissa kissat eivät voi elää hyvää elämää nauttien vapaudesta. Järkyttävintä on se, että on muutama sellainenkin kissanomistaja, joilla olisi upeat olosuhteet antaa kissan elää täyttä elämää vapaudesta nauttien, mutta omistaja ilmeisen sadistisen luonteensa johdosta kiduttaa kissaansa vankeudella.

      • BronzeTiger
        näinonsejuu kirjoitti:

        Kissa soveltuu loistavasti sisäelämään. Valitettavasti on kuitenkin olemassa niin itsekkäitä ja ajattelemattomia kissanomistajia, jotka ottavat kissoja olosuhteisiin, joissa kissat pakotetaan elämään puolihyljättyinä omistajan itsekkyyden ja piittaamattomuuden vuoksi. Ulkokissan pitäjää ei vaan huvita kantaa kissastaan huolta, vaan hän kyttää mieluummin aikansa narsistiseen itsekkyyteen.

      • helppoaeikötotta

        On paljon julmia kissan omistajia, jotka jättävät kissan koko päiväksi yksin sisään ja vielä yöksi sulkevat sen vessaan tai makuuhuoneen oven ulkopuolelle. Kissa parka on masentunut ja yksinäinen, omistajan mielestä rauhallinen ja hyvin pärjäävä! ? Oikea kissan ystävä antaa kissansa hakea ulkoa seuraa ja virikkeitä, sisällä nauttivat toistensa seurasta ja nukkuvat vieretysten - sellaista on onnellisen kissan elämä!!

      • BronzeTiger
        helppoaeikötotta kirjoitti:

        Mistähän sinä olet tuollaisen harhaisen käsityksen keksinyt? Kissat ovat äärimmäisen reviiritietoisia ja jo uuden kissan ottaminen saattaa ajaa entisen lähtemään kodistaan. Kissat ovat kauhuissaan ulkona:

        The problem is, as Bradshaw explains in an interview with the Radio Times, the fact that cats can find sharing their territory with rival felines "terrifying".

        http://www.independent.co.uk/property/house-and-home/pets/should-we-feel-guilty-about-keeping-cats-inside-9736751.html

        1. Fear of other outside cats. Your cat may be suffering from competition, fighting and stand offs, from another cat in the neighbourhood. There may be a local despot cat that fights all other cats (Heath 2009). Your cat will feel anxious if there are cats coming through the cat flap, cats staring into windows or cats spraying on doorsteps etc.

        http://www.catexpert.co.uk/cats/reasons-why-your-cat-feels-stressed-and-unhappy-and-what-to-do-about-them/

        Ja kun ne virikkeetkin ovat jatkuvaa autojen ja muiden vaarojen väistelyä, ei voi sellaista kovin onnelliseksi elämäksi väittää. Sama jos väittäisi Somaliaa maailman parhaaksi rantalomakohteeksi...

    • autan

      Kissalle voi rakentaa tarhan jos asuu omakotitalossa,korkeutta vain riittävästi,kiipeilypuu sinne ja verkkokatto! ehkä joku 3m x 3m olisi hyvä?

      • lemmikkitärkein

        No,kannattaa tehdä mielumin samalla 4X6,sen sitten sisustaa kisulleen sopivaki.Pensaita, leikimökki peteineen vaikka lepopaikaksi,puitakin jne,kulku ikkunasta tai uukusta,vain mielikuvitus on rajana.Kissastaan välittävä ihminen turvaa kissansa ulkoilut ;)

        Jos ei omistaja välitä lemmikin turvallisesta ulkoilusta,ei välitä lemmikistäänkään!

    • koitaedestajuta

      Ihan hyvin voisi rakentaa sellaisen tenniskentän kokoisen samantein! Se on ihan helppoa joka paikassa, kerrostalon ympärillekin voi rakentaa ihan hyvin! Parempi on, että te, jotka asutte sellaisessa paikassa, missä kissa ei voi vapaana liikkua, jätätte sen kissan ottamatta!! Näin helppoa se on!!

      • tietoatietämättömille

        Kissahan ei voi liikku vapaaa missän ilman valvontaa,koska se on laissa kiellettyä.Suomen luontoon ei kissat kuulu.Kissatkuuluvat vastuullisille omistajille, jotka valvovat niiden ulkoilut.
        Irtokissat kannattaakin kaikki kerätä talteen,etteivät ne häiritse rauhoitettuja lonnon eläimiä.

      • juurikinniinseon
        tietoatietämättömille kirjoitti:

        Kissahan ei voi liikku vapaaa missän ilman valvontaa,koska se on laissa kiellettyä.Suomen luontoon ei kissat kuulu.Kissatkuuluvat vastuullisille omistajille, jotka valvovat niiden ulkoilut.
        Irtokissat kannattaakin kaikki kerätä talteen,etteivät ne häiritse rauhoitettuja lonnon eläimiä.

        Korjaan luonnon....joku ei muuten hoksaa ;)

      • vapauskissanonni

        Juuri niin. Kissanvangitsijat ottakoot lelukissan. Se ei kärsi vankeudesta kuten elävä kissa. Valitettavasti kuitenkin on niin vastuuttomia kissanomistajia, jotka ottavat oikean kissan elämään vankeudessa. Sitä olen miettinyt, johtuuko se ajattelemattomuudesta, tietämättömyydestä vai pelkästä julmuudesta.

      • BronzeTiger
        vapauskissanonni kirjoitti:

        Juuri niin. Kissanvangitsijat ottakoot lelukissan. Se ei kärsi vankeudesta kuten elävä kissa. Valitettavasti kuitenkin on niin vastuuttomia kissanomistajia, jotka ottavat oikean kissan elämään vankeudessa. Sitä olen miettinyt, johtuuko se ajattelemattomuudesta, tietämättömyydestä vai pelkästä julmuudesta.

        Sinä tässä olet se vastuuton, koska annat kissasi juoksennella mukavuudenhalussasi ja julmuudessasi ties missä. Toivotaan että joku loukuttaa kissasi ja se saa kunnon kodin eikä sen tarvitsisi enää kärsiä sinun välinpitämättömyydestäsi.

      • Maahes
        vapauskissanonni kirjoitti:

        Juuri niin. Kissanvangitsijat ottakoot lelukissan. Se ei kärsi vankeudesta kuten elävä kissa. Valitettavasti kuitenkin on niin vastuuttomia kissanomistajia, jotka ottavat oikean kissan elämään vankeudessa. Sitä olen miettinyt, johtuuko se ajattelemattomuudesta, tietämättömyydestä vai pelkästä julmuudesta.

        Voi olla yhdistelmä kaikkea kolmea. Höystettynä vielä melkoisella idiotismilla. Sääli vain että kärsijänä on viaton kissa, joka joutuu elämään tylsän ja virikkeettömän elämän vangittuna.

      • taitolajivissiinkin
        Maahes kirjoitti:

        Voi olla yhdistelmä kaikkea kolmea. Höystettynä vielä melkoisella idiotismilla. Sääli vain että kärsijänä on viaton kissa, joka joutuu elämään tylsän ja virikkeettömän elämän vangittuna.

        Et taida tajuta,että lemmikkikissaa voi myös ulkoiluttaa niin,ettei se menehdy tielle,tai karkaa naapurien riesaksi.Monilla on kissoja,jotka ulkoilee itsekseen ,niin etteivät kotoa karkaa.Kun omistaja on osaava,kaikki sujuu.Kannattaa ottaa winkkejä kasvattajilta,heillä on useilla hienot puitteet kissan ulkoiluttamiseenkin,niin ettei kissa vaaroihin mene.Neuvoja saa myös eläinsuojelusta/löytöeläinten talteenotosta.

    • näinmeilläfiksuilla

      Olen vastuullinen kissan omistaja! Kissani makaa kaiket päivät silmät kiinni, tai eteensä tuijottaen. Se ei riehu, kiipeile eikä juoksentele, syökin vain hyvin vähän. Sitä saa vatkata sylissä miten paljon vaan, niin ei se suutu, olla möllöttelee vaan. Kyllä kissan hoito on helppoa, ei tarvitse huolehtia, missä se on, kun se hömöttää aina täällä sisällä ja on niin onnellinen!

      • julmiaihmisiaovat

        Valehteleminenko ja lakien ymmärtämättömyyskö sinun mielestäsi tekee sinusta fiksun? Voi järjen köyhyyttä XD
        Kun kissaa pidetään lakien mukaan,sillä on kaikki hyvin,siksi laki on.Toisin on ulkokissalla joka oli heitteillä,ja makaa nyt tien penkalla odottaen syöjää,tai pois kerääjää.Onnekkaimmat pääsevät löytöeläintalon kautta,uuteen vastuulliseen kotiin,harmin vähän vaan on kysyntää entisillä ulkokissoilla,ja monet niistä eivät koskaan kotia saa.Julmin teko,on ottaa kissa ulkokissaksi,vaaroihin ja heitteille kulkemaan,kuolemaan nuorena vastuuttoman omistajan vuoksi.Vain erityisen julma ja sydämmetön ihminen tekee niin lemmikkilleen.

      • hehhihehehhi
        julmiaihmisiaovat kirjoitti:

        Sinä vajakki suuntaat idioottimaisen purkauksesi sisäkissan omistajalle, etkä ääliö sitä edes tajua. XD

      • fiksumpitoistakumpikinon
        hehhihehehhi kirjoitti:

        Sinä vajakki suuntaat idioottimaisen purkauksesi sisäkissan omistajalle, etkä ääliö sitä edes tajua. XD

        Taispa osua oikealle heitteillejättäjälle kuitenkin,joka väittää olevansa muuta,ja valehtelee että kissaa huonosti kohtelee sisällä.Käry kävi ;)

    • 3456890987665

      Kysy neuvoja vaikka eläinsuojelusta,jos et itse tunne ketään vastuullista kissan pitäjää.Kyllä monia hyviä neuvoja täälläkin tuli, mutta myös täysin vääriä asenteita jollain on.
      Kissan heitteillejättö, on laissa kielletty,ja kissalle hengenvaarallista.Joten älä ainakaan niin pitävien neuvoja usko,se koituisi vaan kissasi kohtaloksi.

    • pistähäkkiin

      Jotkut sanoo tollaista sisäkissaa masentuneeksi,mutta sehän on vain onnellinen!Kyllä kissaa voi pitää sisällä,vankien lisäksi vanhukset ja vammasetkin on ihan tyytyväisiä ja onnellisia turvallisissa sisätiloissa!

      • kissatturvaan

        Sisälläkin on niin paljon vaaroja, että vastuullinen kissanomistaja laittaa kissansa sisältä pehmustettuun kassakaappiin, johon porataan pari ilmareikää. Ei kuitenkaan niin suuria reikiä, että vaarat pääsevät vyörymään niistä sisälle.

      • einormaaliaole
        kissatturvaan kirjoitti:

        Ei kaikki elä pehmustetussa huoneessa kuten sinä.

      • 23456789
        kissatturvaan kirjoitti:

        Sisälläkin on niin paljon vaaroja, että vastuullinen kissanomistaja laittaa kissansa sisältä pehmustettuun kassakaappiin, johon porataan pari ilmareikää. Ei kuitenkaan niin suuria reikiä, että vaarat pääsevät vyörymään niistä sisälle.

        No sinäpä sen tiedät,älä ota mitään lemmikkiä,pidä ovi kiinni.

    • kissanetutärkein

      Miksi suomessa kissan heitteillejättö on laissa kiellettyä?

      Kuinka moni tietää totuuden?

    • pirvanha

      Mun kissat ovat talvella sisäkissoja ja kesällä saavat liikkua vapaasti. Parempi lyhyt elämä kuin pitkä elämä vankeudessa. Elämisen laatua myös kissoille!

      • kissatkärsii

        Toivot kissoille lyhyttä elämää, etkä ymmärrä,että voi olla muutakin kuin vankina pitäminen tai ulos hylkääminen.
        Ulkokissat, pakenevat raukat ulkona saalistajia, pöllöjä,ilveksiä jne.....kun kissasi on elänyt lyhyen elämänsä.Pliis,älä ota enää toista kokemaan samaa julmaa kohtaloa.

        Tiedätkö, miksi kissojen hylkääminen ja heitteillejättö kiellettiin suomessa?

    • kisafanittaja

      Onko sen pakko olla sisällä? Kissat tulee kyllä takaisin

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      91
      2900
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      299
      1686
    3. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      246
      1557
    4. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      87
      1391
    5. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      402
      1374
    6. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      398
      1292
    7. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      2
      1079
    8. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      38
      1037
    9. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      329
      874
    10. Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?

      "Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden
      Maailman menoa
      257
      855
    Aihe