En osaa tarkalleen sanoa mikä siinä oli niin kuohuttavaa, kenties se että uskovaisuus laittaa ihmisen suppean ja ahdasmielisen tuomitsija asemaan. Tai ainakin useimmiten kuulen seurakunnissa kävijöiltä valituksia siitä että ei eletä Raamatun ohjeiden ja opastusten mukaisesti. Muistan kun katsoin sitä Iholla televisiosarjaa ja siinä näin sellaista ristiriitaista käytöstä eräällä lestadiolais(?)taustaisella naisella. Olin pettynyt kun ymmärsin että suurin jännitys seuroilla käymisessä on se huonosti peitelty pynttäyksen tarve. Siellä on varmasti hyvin hankala olla jos olet lävistyksistä unelmoiva ateisti ja et ole elävässä uskossa, sellaisessa tilassa jossa ihmisen ei koskaan tarvitse miettiä tekeekö hän nyt oikein vai väärin kun kaikki tapahtuu johdatuksessa ja on Herran mielen mukaista.
Jos nainen käyttää korvakoruja ja koreita vaatteita, se on vastoin kuin mitä isossakirjassa kehoitetaan. Sen lasken itse turhamaisuuden synniksi. Toisaalta arvokkaasti pukeutuminen kuuluu kaukaisten heimojen ja sukukuntien kohtaamistilanteisiin juhlatiloissa tms huvitelttoihin niin että hirvittävää sitä olisi lähteä tuomitsemaan.
Hyvää makuahan ei voi ostaa. Eikä sitä että kaikki osaisivat aina ja kaikkialla kohdata kaikenlaisia ihmisiä. Ei taida olla sellaista yhdistävää tekijää joka kokoaisi kaikki kansat saman teeman alle ilman pienintäkään sormella osoittelua, eriarvoisuutta tai epäsopua. Niin ovat kaikki massatapahtumat saaneet pahan maun aikaan alkaen ällöttävistä englantilaisista tai saksalaisista jalkapallohuligaaneista, joidenka voin sanoa olleen syy siihen miksi minusta ei tullut penkkiurheilijaa. Jäällä ilmeisesti nähdään kylliksi verta niin ettei jääkiekkokatsomoissa ole suurempia mellakoita nähty?
Hevosilla on amisheille erityinen merkitys. Minä pidän niistä ihmisistä ja heidän halustaan elää kuten itse parhaaksi näkevät. Viljellä ja korjata satoa, elää yksinkertaista ja karua elämää. Olla esimerkkinä välittämättä kummajaisena olosta.
No niin... olikos se nyt sitten niin että sana portto tarkoittaa vapautettua naista? Sellainen minä olen. Täysin vapautettu kaikesta lahkolaisuudesta ja henkilönpalvonnasta. Isäni ohjaa jokaista tekoani vaikka se olisi vastoin omaa moraaliani. Välillä joudun järjestämään itselleni jonkinlaisen liemen tai vaaran ja sitten tsemppaan itseäni että vielä sinä kadut tätäkin tempausta, usko pois ja aaahhhh sieltä se vihdoinkin löytyi. Katumus. Se antaa tasapainoa sille ettei tuntisi itseään kiltiksi hyväksikäytön uhriksi. Mietin joskus että mikä tietyissä kundeissa on niin kihelmöivän jännittävää. Se kun he tunnustavat avoimesti pahuutensa ja taipumuksensa käyttää ihmisten hyväuskoisuutta omaksi edukseen. Olen pikkuhiljaa muuttunut itse samanlaiseksi. Tunnen kammottavaa häpeää teoistani ja harkitsin jopa itsemurhaa. Jostain sain voimaa ja toivoa. Mistäkö? Siitä että en ole psykopaatti enkä nk narsisti joka ei oppisi katumaan. En minä ala selittelemään miksi tein mitäkin, kun tekoihin on mielestäni ihan ilmeiset syyt. Olla tasa-arvoisessa asemassa kaiken maailmassa vallitsevan pahuuden ja vääryyden kanssa. Pitää tietää mistä vaietaan. Asiat pitää omaksua täysin että niiden muuttamiseen kyetään alkamaan. En minä ole tullut puhumaan verotuksesta vaan rauhasta ja rakkaudesta. Hyväksymisestä tosiasiat tosiasioina ilman että kukaan mennettää kasvojaan. Ei kaikkea armoa ja rakkautta ole luotu vain siksi että jälkipolvet tuhannen vuoden päästä lukevat eeppoksista hirvittävistä pommilaivueista ja suurvaltojen laajamittaisesta yhteenotosta. Ei siinä ole mitään uutta.
Rakkaat ihmiset. Pitäkää huolta vähäosaisista. Auttakaa ostamalla asuntoja huonomaineisilta alueilta ja vuokratkaa ne sellaisenaan pitkäaikaisasunnottomille. Heitä on tuhansia täällä pääkaupunkiseudulla. Tehkää kansalaiset jotain kun päättäjät ovat haluttomia ottamaan vastuuta. Eläkää luokkaerojen mukaista elämää; harrastakaa mahdollisimman laajamittaista hyväntekeväisyyttä ja rikkautenne ei ole vain taloudellista rikkautta vaan aitoa sydämen rikkautta. Sellaisia ihmisiä on, minä tiedän. Tärkeintä auttamistyössä on tunnistaa oman jaksamisensa rajat ja pitää niistä raivokkaasti kiinni. Ei ole pakko hymyillä jos se tuntuu ylivoimaiselta. Saa sanoa rumasti että nyt ei käy, kunhan muistaa seuraavalla kerralla mainita itse omasta epäkohteliaisuudestaan ja sanoa tahi tehdä jonkin anteeksipyytävän eleen.
Vaikka elämä olisi kuinka epätoivoista niin ainahan on lupaus ikuisesta elämästä, jäädä ikuisesti Jumalaan ajatuksiin elämään ja katselemaan kaikkea maailmankaikkeudessa saman tiedon, viisauden ja lempeyden ( siis armon ja rakkauden ) kuin Hän itse. Silloin pahuudelta tai raakuudelta vaikuttavat teot kelataan alkuasetelmiin ja saat punnita kaiken tiedon valossa olivatko ne raakuudet sittenkään sen kummempaa kuin se raakuus millä leijona tappaa saaliinsa.
Sitten on sellainen ihmistyyppi olemassa joka aina vain valitsee jonkin höpöhöpön. Pitkämielisyyttä heidän kanssaan. Kuvitelkaa että...
Jos nainen käyttää korvakoruja ja koreita vaatteita, se on vastoin kuin mitä isossakirjassa kehoitetaan. Sen lasken itse turhamaisuuden synniksi. Toisaalta arvokkaasti pukeutuminen kuuluu kaukaisten heimojen ja sukukuntien kohtaamistilanteisiin juhlatiloissa tms huvitelttoihin niin että hirvittävää sitä olisi lähteä tuomitsemaan.
Hyvää makuahan ei voi ostaa. Eikä sitä että kaikki osaisivat aina ja kaikkialla kohdata kaikenlaisia ihmisiä. Ei taida olla sellaista yhdistävää tekijää joka kokoaisi kaikki kansat saman teeman alle ilman pienintäkään sormella osoittelua, eriarvoisuutta tai epäsopua. Niin ovat kaikki massatapahtumat saaneet pahan maun aikaan alkaen ällöttävistä englantilaisista tai saksalaisista jalkapallohuligaaneista, joidenka voin sanoa olleen syy siihen miksi minusta ei tullut penkkiurheilijaa. Jäällä ilmeisesti nähdään kylliksi verta niin ettei jääkiekkokatsomoissa ole suurempia mellakoita nähty?
Hevosilla on amisheille erityinen merkitys. Minä pidän niistä ihmisistä ja heidän halustaan elää kuten itse parhaaksi näkevät. Viljellä ja korjata satoa, elää yksinkertaista ja karua elämää. Olla esimerkkinä välittämättä kummajaisena olosta.
No niin... olikos se nyt sitten niin että sana portto tarkoittaa vapautettua naista? Sellainen minä olen. Täysin vapautettu kaikesta lahkolaisuudesta ja henkilönpalvonnasta. Isäni ohjaa jokaista tekoani vaikka se olisi vastoin omaa moraaliani. Välillä joudun järjestämään itselleni jonkinlaisen liemen tai vaaran ja sitten tsemppaan itseäni että vielä sinä kadut tätäkin tempausta, usko pois ja aaahhhh sieltä se vihdoinkin löytyi. Katumus. Se antaa tasapainoa sille ettei tuntisi itseään kiltiksi hyväksikäytön uhriksi. Mietin joskus että mikä tietyissä kundeissa on niin kihelmöivän jännittävää. Se kun he tunnustavat avoimesti pahuutensa ja taipumuksensa käyttää ihmisten hyväuskoisuutta omaksi edukseen. Olen pikkuhiljaa muuttunut itse samanlaiseksi. Tunnen kammottavaa häpeää teoistani ja harkitsin jopa itsemurhaa. Jostain sain voimaa ja toivoa. Mistäkö? Siitä että en ole psykopaatti enkä nk narsisti joka ei oppisi katumaan. En minä ala selittelemään miksi tein mitäkin, kun tekoihin on mielestäni ihan ilmeiset syyt. Olla tasa-arvoisessa asemassa kaiken maailmassa vallitsevan pahuuden ja vääryyden kanssa. Pitää tietää mistä vaietaan. Asiat pitää omaksua täysin että niiden muuttamiseen kyetään alkamaan. En minä ole tullut puhumaan verotuksesta vaan rauhasta ja rakkaudesta. Hyväksymisestä tosiasiat tosiasioina ilman että kukaan mennettää kasvojaan. Ei kaikkea armoa ja rakkautta ole luotu vain siksi että jälkipolvet tuhannen vuoden päästä lukevat eeppoksista hirvittävistä pommilaivueista ja suurvaltojen laajamittaisesta yhteenotosta. Ei siinä ole mitään uutta.
Rakkaat ihmiset. Pitäkää huolta vähäosaisista. Auttakaa ostamalla asuntoja huonomaineisilta alueilta ja vuokratkaa ne sellaisenaan pitkäaikaisasunnottomille. Heitä on tuhansia täällä pääkaupunkiseudulla. Tehkää kansalaiset jotain kun päättäjät ovat haluttomia ottamaan vastuuta. Eläkää luokkaerojen mukaista elämää; harrastakaa mahdollisimman laajamittaista hyväntekeväisyyttä ja rikkautenne ei ole vain taloudellista rikkautta vaan aitoa sydämen rikkautta. Sellaisia ihmisiä on, minä tiedän. Tärkeintä auttamistyössä on tunnistaa oman jaksamisensa rajat ja pitää niistä raivokkaasti kiinni. Ei ole pakko hymyillä jos se tuntuu ylivoimaiselta. Saa sanoa rumasti että nyt ei käy, kunhan muistaa seuraavalla kerralla mainita itse omasta epäkohteliaisuudestaan ja sanoa tahi tehdä jonkin anteeksipyytävän eleen.
Vaikka elämä olisi kuinka epätoivoista niin ainahan on lupaus ikuisesta elämästä, jäädä ikuisesti Jumalaan ajatuksiin elämään ja katselemaan kaikkea maailmankaikkeudessa saman tiedon, viisauden ja lempeyden ( siis armon ja rakkauden ) kuin Hän itse. Silloin pahuudelta tai raakuudelta vaikuttavat teot kelataan alkuasetelmiin ja saat punnita kaiken tiedon valossa olivatko ne raakuudet sittenkään sen kummempaa kuin se raakuus millä leijona tappaa saaliinsa.
Sitten on sellainen ihmistyyppi olemassa joka aina vain valitsee jonkin höpöhöpön. Pitkämielisyyttä heidän kanssaan. Kuvitelkaa että...
Vastaukset 2
Vanhimmat
... italianvinttikoira alkaisi neuvomaan tiibetinmastiffia miten saavuttaa samanlainen olemus kuin itsellä..... Juu no ei kai tätä lätinää kukaan jaksa lukea, nimimerkkini on lyhenne sanasta kokemusasiantuntija. Kaipa tässä täytyy ladata akkuja joten sulkeudun suosioonne.
Ei sun tehtäväsi ole muuttaa koko maailmaa luiseviksi vinttikoiriksi, vaikka ne miten edustaisivat juuri sinun makuasi. Jospa sinun luojasi hyväksyy ja on luonut elämän monimuotoisuuden...