Pohjois-Thaimaa moottoripyörällä.

santtu-1975

Olen pikkuhiljaa suunnittelemassa Syys-Lokakuulle toista Thaiman matkaa tällevuodelle (ensimmäiselle reissulle lähtö tulevana Sunnuntaina).
Nyt kun on "rantaloma" keikka naisystävän kanssa, niin syksyllä kun olisin yksin lähdössä, niin ajattelin tehdä jotain erilaista. Bangkokista voisi lentää pohjoiseen Chiang maihin (kerran siellä tullut käytyä viimevuonna) ja sieltä vuokrata kaksipyöräinen kulkupeli ja lähteä kiertelemään pohjoista pitäen Chiang maita "tukikohtana" (jättää isoimman osan matkatavaroista hotellille, ottaa mukaan tavaraa vain aina 1-2yön tarpeiden verran).
Olisiko jollain pohjoisessa reissanneella hyviä reitti-ehdotuksia taikka neuvoja matkan toteuttamiseen?

7

551

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • thaimaanystävä

      Tutkaile oheista linkkiä niin löydät mielenkiintoisia käyntikohteita.
      Itse olin lokakuussa 2015 Chiang maissa kaksi yötä. Kiertelin taksilla ympäristössä ja menin bussilla Chian Raihin, jossa olin myös kaksi yötä. Kävin myös Myanmarin puolella. Jos päätät käydä Myanmarissa niin tiedosta viisumisäännöt. Saat takaisin tullessa kahden viikon viisumin Thaimaan, eli lentosi kotiin täytyy lähteä tämän ajan puitteissa.
      Suosittelen omakohtaisella kokemuksella käyntiä Myanmarissa.
      Chian Rain ulkopuolella on mielestäni maailman kaunein rakennus, Valkoinen temppeli. Mielenkiintoisia retkikohteita on vuoristolaisheimojen kylät Pohjois Thaimaassa. Erityisesti minulle jäi mieleen long neck heimon kylät. Naisille laitetaan messinki rengas kaulaan joka vuosi sen jälkeen kun he täyttävät neljä vuotta. Tästä tulee nimitys pitkä niska.
      Vuoristossa on paljon patikka polkuja ja vesiputouksia, kaniita maisemia, kylissä halpaa ja hyvää ruokaa.


      http://www.minnethaimaassa.com/chiang-mai/

    • thaimaanystävä
    • thaimaanystävä
      • Motoilijam

        Vahingossa kiertänyt juuri nuo paikat motolla. Lisäyksenä oli koukkaus Umphangiin. Erittäin suositeltava reitti.

        Putouksia ja kristallinkirkkaita jokia kaikkialla, joissa voi pulahtaa viilenemässä matkan varrella.

        Tiet muuten turvallisia, mutta sateella serpentiinimutkien öljylammikoita pitää varoa. Puhvelit on sen verran rauhallisia ettei ne rynni sinne tänne, vaikka niitä makoileekin teillä ja niiden varsilla.

        Aion tehdä motomatkan tuonne uudestaan vuoden sisällä. Pyöränä oli viimeksi Kawan ER-6. Kaksi päällä hieman ahdas pyörä mutta riittävän nopea ja ketterä. Vuokrahinta oli 900 bahtia vrk kun otettiin kymmeneksi päiväksi.


      • santtu-1975

        Kiitoksia, mukava saada välillä tälläkin palstalla asiallisia vinkkejä.
        Olin vuosi sitten reissullani käymässä myös Chiang maissa (ensimmäinen kerta pohjois-Thaimaassa), tarkoitus oli lähteä siellä yhdelle lyhyemmälle (yksi yö?) kestävälle MP-reissulle, mutta loukkasin itseni pahasti ennen lomalle lähtöä, ja pitkä lentokoneessa istuminen vielä pahensi kipuja niin pahasti, että vähänkää pidemmät pyörällä ajamiset oli vain pakko unohtaa siltä reissulta. Nyt kun taas kohtuullisessa kunnossa, niin pidempi MP-reissu olisi haaveissa.
        Itselläni vaikka on moottoripyörä Suomessa, niin Thaimaan matkoillani ole suosinut Scoottereita, ovatko tiet siinä kunnossa että iso Maxi-Scootteri olisi kelvollinen matkakumppani?


      • Motoilijam
        santtu-1975 kirjoitti:

        Kiitoksia, mukava saada välillä tälläkin palstalla asiallisia vinkkejä.
        Olin vuosi sitten reissullani käymässä myös Chiang maissa (ensimmäinen kerta pohjois-Thaimaassa), tarkoitus oli lähteä siellä yhdelle lyhyemmälle (yksi yö?) kestävälle MP-reissulle, mutta loukkasin itseni pahasti ennen lomalle lähtöä, ja pitkä lentokoneessa istuminen vielä pahensi kipuja niin pahasti, että vähänkää pidemmät pyörällä ajamiset oli vain pakko unohtaa siltä reissulta. Nyt kun taas kohtuullisessa kunnossa, niin pidempi MP-reissu olisi haaveissa.
        Itselläni vaikka on moottoripyörä Suomessa, niin Thaimaan matkoillani ole suosinut Scoottereita, ovatko tiet siinä kunnossa että iso Maxi-Scootteri olisi kelvollinen matkakumppani?

        Tiet on keskimäärin paremmassa kunnossa kuin Suomessa. Piennarta tosin ei usein ole mutta prätkällä se ei ole ongelma. Liikenne rauhallista ja ainakin elo-lokakuussa 2014 liikenne lähes olematonta. Itse aion ottaa japsi-chopperin (sivulaukuilla) seuraavalle reissulle. Toki skootterilla pärjää ihan hyvin, mutta chopperi on vakaa kuin laiva alapainoisuuden vuoksi. Siellä on sen näköistä baanaa välillä joka provosoi hieman sporttaamaan niin cafe-cruiser henkinen sporttipyörä on myös hyvä kompromissi. V-koneella olevassa Kawassa oli miehekäs soundi josta morsiankin diggasi ja maalaislapset olivat innoissaan.
        Kuten tuolla linkissäkin todettiin niin päiväetapit on hyvä pitää kohtuullisen pieninä. Meille sattui kuumaakin keliä viimeksi niin siinä kuski kuivuu tunnissa ilman väliviilennystä.
        Jos matkalaukuissa on tilaa niin ostakaa Thaimaasta motoliikkeestä kunnon kypärät. Aasialaiset laadukkaat merkkikypärät maksaa vain 15-35 euroa ja valikoimaa piisaa!


      • santtu-1975

        Itselläni on Suomessa 750cc sporttipyörä, mutta jostain syystä Thaimaassa ajaessani olen mieltynyt enemmän skootteri mallisiin pyöriin, varmaan siksi ettei tulisi liikaa innostuttua kaahailemaan, kun Thaimaan liikenne on mitä on...

        Itseasiassa minulla on oma avokypärä (mitä käytän vain Thaimaassa, kotimaassa käytän umpikypärää) mukana Thaimaan reissuillani, ei se matkalaukussa kauheasti tilaa vie. Vuokraamojen kypärät kun ovat yleensä todella surkeita...


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      122
      5145
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      30
      3678
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2460
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      50
      1578
    5. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      41
      1560
    6. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      24
      1524
    7. Minulla ei ole ketään muita

      Enkä halua ketään muita kuin sinut.
      Ikävä
      23
      1411
    8. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      14
      1302
    9. On varmaan turn off

      Mutta olen tosi kokematon.
      Ikävä
      27
      1208
    10. Olen oikeasti aika mukava

      Vaikka itse sanonkin. Tunnemyrsky sekoitti mieltä silloin ja annoin aika kahjon kuvan itsestäni.
      Ikävä
      22
      1127
    Aihe