Kermat päältä

Olen huomannut, että tällä palstalla moni valittaa, että kaikki parhaat miehet/naiset ovat jo varattuja. Ja tämä tuntuu olevan ongelma melkeimpä iästä riippumatta, mutta näyttää iskevän pahiten päälle tuossa kolmekymppisenä.

Itselläni on välillä ollut hieman samanlainen tunne, mutta aikani asiaa pohdiskeltuani tulin hiukan toisenlaiseen tulokseen. Kyse ei mielestäni ole siitä, että kaikki hyvät kumppaniehdokkaat ovat jo varattuja, vaan siitä, että oma ripa on noussut korkeammaksi. Ja näin ollen niitä parhaita ehdokkaita ei enään tunnu olevan.
131286
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

noinkin ottaa.mutta yleistäminen on epäreilua.ikäänkuin jokainen yksinäinen olisi jotenkin"huonompi"ehdokas.minä esim.olen yksin taas sen tähden että en halua olla huonossa suhteessa.ei se rimankaan nousemisesta johdu,mutta herraisä!olenhan minä tunteva ihminen.jotkut miehet ei tahdo antaa kumpaankaan mahdollisuutta.

Äänestä
  • Olen kyllä ihan samaa mieltä tuossa, että kyllä yksinolo on parempi kuin huono suhde.

    Äänestä

minkälaisia kriteerejä tarkoitat ? Pitää tietty olla ; luonnetta, älyä, keskustelutaitoa, toisen huomioonottamista ja kunnioitusta,ulkonäköä ja raameja, koulutusta, hyvä duunipaikka/ura, varallisuutta, sopivat harrastukset, synkkaava elämänkatsomus tms..
Vai ihan toisenlainen vaatimuslista. Kannattanee sovittaa&hienosäätää listaa, muuten olet sinkku vielä viisikymppisenäkin. Sitten harmittaa ?!

Äänestä
  • Lista elää jatkuvasti. Monesta olen itse, ja varmasti moni muukin, valmis joustamaan. Eihän sellaista ihmistä joka jokaisen mahdollisen tahdon tai oikun täyttäisi ole olemassakaan.

    Kirjoitan tänne varmaan sen takia, että olen jälleen kerran korviani myöten ihastunut. Tosin tätä kohdetta nyt on piiritetty jo useampaan otteeseen ja aloitteen tekijä vaihtelee. Mutta nyt huomasin, että ihastukseni kohde ei täytäkkään tiettyjä melko tärkeitä kriteerejäni. Jouduin asian kanssa painimaan melko paljon ja tulin siihen tulokseen, että pakko joustaa. Yksi ongelma ei kuitenkaan pois pyyhi niitä kymmeniä muita hienoja piirteitä. Olen piirittänyt ihastukseni kohdetta toista vuotta välillä aktiivisemmin ja välillä passiivisemmin ja kun lopultakin alkaa jotain hiukan tapahtumaan, niin sitä työtä, itkua ja hampaidenkiristystä ei heitetä mäkeen ihan tuosta vain.

    Alkuperäisellä viestillä tarkoitin sitä, että joskus kannattaisi pistää omatkin kriteerit, periaatteet ja arvot suurennuslasin alle ja käydä läpi hieman itsetutkiskelua. Voi yllättäen huomata, ettei se jokin niin tärkeänä pitämä arvo tai ominaisuus olekkaan loppujen lopuksi niin kummallinen.

    Sekavaa, mutta niin on elämäkin.

    Äänestä

  • Puskapohdiskelija kirjoitti:

    Lista elää jatkuvasti. Monesta olen itse, ja varmasti moni muukin, valmis joustamaan. Eihän sellaista ihmistä joka jokaisen mahdollisen tahdon tai oikun täyttäisi ole olemassakaan.

    Kirjoitan tänne varmaan sen takia, että olen jälleen kerran korviani myöten ihastunut. Tosin tätä kohdetta nyt on piiritetty jo useampaan otteeseen ja aloitteen tekijä vaihtelee. Mutta nyt huomasin, että ihastukseni kohde ei täytäkkään tiettyjä melko tärkeitä kriteerejäni. Jouduin asian kanssa painimaan melko paljon ja tulin siihen tulokseen, että pakko joustaa. Yksi ongelma ei kuitenkaan pois pyyhi niitä kymmeniä muita hienoja piirteitä. Olen piirittänyt ihastukseni kohdetta toista vuotta välillä aktiivisemmin ja välillä passiivisemmin ja kun lopultakin alkaa jotain hiukan tapahtumaan, niin sitä työtä, itkua ja hampaidenkiristystä ei heitetä mäkeen ihan tuosta vain.

    Alkuperäisellä viestillä tarkoitin sitä, että joskus kannattaisi pistää omatkin kriteerit, periaatteet ja arvot suurennuslasin alle ja käydä läpi hieman itsetutkiskelua. Voi yllättäen huomata, ettei se jokin niin tärkeänä pitämä arvo tai ominaisuus olekkaan loppujen lopuksi niin kummallinen.

    Sekavaa, mutta niin on elämäkin.

    mitkä ovat ne "tietyt melko tärkeät kriteerit"
    ja

    "yksi ongelma"

    ja


    "ettei se jokin niin tärkeänä pitämä arvo tai ominaisuus olekkaan loppujen lopuksi niin kummallinen"

    Voitko kertoa tarkemmin?

    Äänestä

  • kiinnostunut kirjoitti:

    mitkä ovat ne "tietyt melko tärkeät kriteerit"
    ja

    "yksi ongelma"

    ja


    "ettei se jokin niin tärkeänä pitämä arvo tai ominaisuus olekkaan loppujen lopuksi niin kummallinen"

    Voitko kertoa tarkemmin?

    Sen verran voin tarkentaa, että kyseessä on sairaus. En halua tarkentaa sen enempää, koska tämä on kuitenkin hänen yksityinen asiansa.

    Tuo viimeinen oli lähinnä yleisluontoinen kommentti. Olen joutunut itse miettimään niitä ominaisuuksia ihmisestä haen. Ulkonäkö, koulutus ja muut vastaavat ovat menettäneet paljon merkitystään ja tilalle ovat tulleet terve itsetunto ja saman suuntaiset arvot. Luonteet voivat, ja oikeastaan pitääkin, erota, mutta köyttä olisi hyvä kiskoa yhteen suuntaan. Vaikkakin sitten ehkä hiukan eri keinoin.

    Kaikki nämä ovat sitten vain minun henkilökohtaisia horinoitani ja mielipiteitän, eikä niitä ole tarkoitettu yleistettäviksi toimimaan muiden ihmisten kohdalla kuin minun. =)

    Äänestä

  • JOS tietäisivät MINKÄLAINEN nainen minä olen,kilpailisivat minusta.mutta.vielä se mahdollisuus tulee mullekin..joku joka näkee pintaa syvemmälle..

    Äänestä

  • pitää kriteerinne.kyllä mä voin olla yksinkin jos ei tärppää.onhan se ajoittain yksinäistä,mutta oikeasti en varmasti enää haluaisi asua kenenkään kanssa.niin jo tottunut ilman olemaan.eikä kukaan sano kummasta päästä hammastahna pitää puristaa.eikä ihmettele kun syön makkaran kuorineen;)hän nääs AINA kuorii:DDDD

    Äänestä

Suuret luulot on monella sinkulla itsestään.luullaan että ollaan valioyksilöitä,priimatavaraa joissa ei ole mitään vikaa,muiden viat ja puutteellisuudet kyllä noteerataan hyvinkin herkästi, jajos niitä ei vaikuta olevat,niitä kyllä kaivetaan niin kauan että varmasti löytyy jotain.
Hei haloo,ette niin erinomaisia ole vaikka ensikatsomalta siltä vaikutatte,vähän itsekriittisyyttä sen itsekeskeisyyden ja oman erinomaisuuden ehkä joskus jopa tiedostamattoman korostamisen sijaan.



"Mutta eihän minussa todellakaan ole mitään vikaa,nuo muut vapaana olevat ovat sekundaa,jotka eivät kenellekkään kelpaa..."

Äänestä
  • Monilla sinkuilla on kyllä pitkiä vaatimuslistoja siitä millainen kumppanin pitää olla ja tätä mä ihmettelen, kantsis kohdistaa joskus se kriittinen katse itseensä,millainen minä olen,onko mulla kanttia vaatia muita olemaan sellainen ja tällainen,täytänkö minä jonkun toisen vaatimukset.
    Ja jos valitatte että parhaat on jo varattuja,niin se että itse et ole varattu,johtuu vaan siitä ettet itse kuulu niihin parhaisiin.

    Äänestä

  • olli kirjoitti:

    Monilla sinkuilla on kyllä pitkiä vaatimuslistoja siitä millainen kumppanin pitää olla ja tätä mä ihmettelen, kantsis kohdistaa joskus se kriittinen katse itseensä,millainen minä olen,onko mulla kanttia vaatia muita olemaan sellainen ja tällainen,täytänkö minä jonkun toisen vaatimukset.
    Ja jos valitatte että parhaat on jo varattuja,niin se että itse et ole varattu,johtuu vaan siitä ettet itse kuulu niihin parhaisiin.

    Juuri tätä ajoin takaa.

    Äänestä

Kun kerran tai kaksi on eronnut syystä tai toisesta, alkaa tulla kriittiseksi. Enää ei millään halua upota niihin samoihin ongelmiin, jotka jo kertaalleen on johtaneet eroon. Onko siis väärin nostaa rimaa,jos on mielestään jo oppinut jotain siitä mitä haluaa/ ei halua ? Pitääkö pelkästeen siksi, että pelkää jäävänsä yksin suostua kompromissehin, joihin ei tyydy edes itse ?
Parhaat päältä ajattelu on silkkaa itsesäälissä kieriskelyä, jota tietenkään en toisilta kiellä, mutta toivottavasti en itse ainankaan alennu. Minä olen virheistäni oppinut jo, ja vaadin, että tuleva kumppanikin kasvanut aikuiseksi, eikä ehdoin tahdoin hänkään enää hakkaa päätään jokaiseen petäjään, jonka matkallaan kohtaa. Jos tilanne on se, ettei arvoistani enää löydy, niin ei, en minä huonompaakaan halua.

Äänestä
  • Juuri noin minäkin ajattelen, kokemus tuo viisautta. Omalla tavallaan se kaventaa valinnan mahdollisuuksia mutta ennemmin niin kuin joutuisi elämään onnettomassa suhteessa. Tiedän tarkalleen mitä haluan ja missä muodossa, kriteerejä on turha muuttaa koska se ei pidemmän päälle johda mihinkään.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Puskapohdiskelija kirjoitti:

Olen huomannut, että tällä palstalla moni valittaa, että kaikki parhaat miehet/naiset ovat jo varattuja. Ja tämä tuntuu olevan ongelma melkeimpä iästä riippumatta, mutta näyttää iskevän pahiten päälle tuossa kolmekymppisenä.

Itselläni on välillä ollut hieman samanlainen tunne, mutta aikani asiaa pohdiskeltuani tulin hiukan toisenlaiseen tulokseen. Kyse ei mielestäni ole siitä, että kaikki hyvät kumppaniehdokkaat ovat jo varattuja, vaan siitä, että oma ripa on noussut korkeammaksi. Ja näin ollen niitä parhaita ehdokkaita ei enään tunnu olevan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu