Kaipaisin jotain vinkkiä tai vertaistukea tilanteeseeni. Minulla on yksi miespuolinen ystävä, johon olen ihastunut. Paljastin hänelle tunteeni kuukausia sitten, mutta hän kertoi, ettei tunne samoin. Sittemmin olemme lähentyneet miehen aloitteesta. Olimme aiemmin tuttavia, mutta nykyisin voisin kutsua häntä jopa ystäväkseni. Ajattelin, että kaveruus toimisi välillämme hyvin, koska tunteeni eivät olleet alunperin kovin suuria häntä kohtaan. Nyt on kuitenkin käynyt niin, että mitä enemmän olen hänen kanssan tekemisissä, sitä ihastuneempi olen. Ihastus tuo myös mukanaan turhautumista ja surua, kun emme ole enempää.
Voisiko ihastuminen tästä tasoittua vai olisiko vain parempi ottaa hänestä etäisyyttä? Onko ylipäätään kovia reilua kaveraata jonkun kanssa, kun koko ajan elättelee toivoa, että voisimme olla enemmän?
Voisiko ihastuminen tästä tasoittua vai olisiko vain parempi ottaa hänestä etäisyyttä? Onko ylipäätään kovia reilua kaveraata jonkun kanssa, kun koko ajan elättelee toivoa, että voisimme olla enemmän?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Sellainen on henkisesti aika raskasta, jos tunteesi ovat yksipuolisia. Sun pitää käydä ne omat tunteesi vaan läpi ja hyväksyä tilanne, että toinen ihminen ei ole sinusta kiinnostunut muutoin kuin kaverina. Jos et kestä tilannetta, sinun on otettava se etäisyys sitten. Näinhän sitä tehdään erotessakin, jos toisen osapuolen tunteet ovat kuolleet siihen kaverilliselle tasolle. Itse teet valintasi, mutta älä ainakaan elättele mitään unelmia, toiveita ja odota enää yhtään mitään hänen taholtaan, silloin petät vain itseäsi, kun se todellisuus on toista.
Raskastahan tuo voi olla... Mutta toisaalta, miksi "erota" ihmisestä, jonka voisi pitääkin? Siis ystävänä. Kuten yllä kirjoitettu, käyt vaan ne omat tunteesi läpi ja sitten otat askeleen eteenpäin, jätät ne tunteet taaksesi. Ihastuahan toi muullakin tavalla kuin romanttisessa mielessä! :) Yleensähän toki ihastusta pidetään jonain merkkinä siitä, että haluaisi pariutua toisen osapuolen kanssa, mutta voihan sitä nyt hyvänen aika ihastua ihan vaan toisen ihanuuteen ilman, että tämä olisi pakko saada "omistaa".
Sitä paitsi mistä sitä tietää, mitä elämä tuo tullessaan. Ei kuitenkaan kannata heittäytyä epätoivoisiin unelmiin, sillä silloin oma elämä lipuu ohi ja jää vain surkea olo, viimeistään siinä vaiheessa kun tuo ystävä löytää itselleen seurustelukumppanin.
Ero auttaa pääsemään asiasta eteenpäin. Lisäksi toisen kanssa oleminen edes ystävänä estää kuitenkin sen, että kiinnostuisi muista ihmisistä. On pakko olla kaukana, jotta pystyy olemaan muita lähellä.
Ei tuo ystävänä pitäminen välttämättä onnistu, jos on rakastunut.
Kiitoksia kommenteista! Päädyin nyt kuitenkin itse ratkaisuun, johon olen tyytyväinen. Puhuin miehelle suoraan tuntemuksistani, ja kerroin, että minulle olisi helpompaa, jos pitäisimme etäisyyttä. Mies sanoi ymmärtävänsä, mutta toivoi kuitenkin, että olisimme vielä joskus uudelleen ystäviä, kun minä olisin siihen valmis.
Olo helpotti kovasti. Ja onneksi tässä ei myöskään ole mitään kiveen hakattu eli voimme jatkaa taas ystävinä, jos minusta siltä tuntuu.
Rohkea teko,arvostan.
Itse olen samassa tilanteessa,kohteena ihana Nainen.
Sain asiani jotenkin kerrottua,mutta tilanne oli nopea ja hektinen.
Nainen vaan kuunteli ja hymyili kun minä hermostuneena pälpätin.mutta halaus oli pitkä ja voimakas.
Nyt vaan annan asian olla.