Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Ihanaa olla työtön

huurteistasiemaillessain

Nautin työttömyyden mukanaan tuomasta lisääntyneestä vapaa-ajasta ja siitä että saan olla oman itseni herra - minua ei kukaan määräile. TE-Toimistossa oli palaveri joskus vuonna 2010 tai 2011 ja sanoin virkailijoille kun ehdottivat että menisin 9 € toimintaan mukaan että tuollaista korvausta vastaan voin työskennellä puolisen tuntia. - eivät ole sen jälkeen kehdanneet edes ehdotella mitään yhtä järjetöntä.

Työttömyysavustus kolahtaa tilille kuukausittain ja rahapäivänä hemmottelen itseäni kapakkakierroksella jonka jälkeen käyttööni jää vielä ihan kivasti rahaa.

Kesä tulee ja minut tapaa aikaa viettämässä Erkontiellä töllki olutta kourassa. Tulkaahan juttelemaan kun kylillä liikutte.

5

165

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Lärvin

      Voin tullakkin jos pistät pärstä kuvas näkyville. Juodaan sitten olutta yhdessä ja lauletaan irviniä, biisin varmaan jo arvaatkin.

    • jaeaemaa

      Olen tyoeoeoetoeoen.

      • Horottajat

        No tuolla kirjoitustaidolla luultavasti oletkin :D


    • työtönolassa

      Onneksi on työötömyyttä niin paljon niin saa lorvia tämänkin kesän.Pakolaiset vielä rasittaa te-toimistoa.Toivottavasti laittavat pakolaiset halpoihin siivous ja muihin hommiin ja tuovat sitten verorahoja Suomeen jotta itsekin saan nauttia soskun rahoista eivätkä laita minua siivoomaan.Tosin minulla on astma niin en ota pariin päivään lääkettä jos joutusin paskahommiin niin pääsisin pois terveyssyistä kun menisin lekuriin.Kahteen vuoteen en ole hakenut kun kahteen työpaikkaan toinen oli kaupunginjohtaja toista en muista kännissä laitoin yöllä netissä --oisko jäätelömyyjä.Ihan vittuunuksissani laitoin kun luki että tarvittaessa töihin.Aattelin tehä källit mutta otti jonkun muun varmaan nätin tytön.Kesällä mukavaa heräillä linnunlauluun ja kesäaurinkoon ja ja juoda aamukaffet ilman hätäilyä töihin menosta.Hyvällä säällä rannalle lukemmaan kirjaa ja perjantaisin rannalle juomaan kaljaa.Näin se mukavasti menee.Aikaa tehdä itse ruoat niin säästyy kun ei valmisruokia tarvi töihin ostaa kun en jaksais töiden jälkeen vääntää-En mene enään töihin ellei pakoteta mutta ne velvotehommat on yleensä helppoi seisoskeluja ja jos vituttaa niin astma pelastaa mm lapion kaivuu hommista AI AI KUN OTTAA HENKEEN TÄÄ TYÖ NIIN PALUU RANNALLE ON TAAS EDESSÄ USKOSIN.näin se vaan mun kohdalla on .Positiivisesti työttömänä on vapaa aikatauluista.En vaihtas töihin paitsi jos palkka yli 2500 e. se onkin minimi

    • FreeWilllll

      Aina on hyvä ottaa kunnon loma.
      Ite auttelen , ja nyt jo selkä kipee ja pitäs mennä auttelemaan lisää.
      Täytyy vaatia vapaa päivä tai pari, jos sitä itekki jois hiukan :)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      83
      2102
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      23
      1798
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      24
      1715
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      21
      1490
    5. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      65
      1451
    6. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      76
      1358
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      20
      1354
    8. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1302
    9. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1274
    10. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      72
      1251
    Aihe