Kisat pieleen. Montsussa alaluokissa hämärää kajastusta, mutta kolmosessa tulos häpeällinen. Sata pistettä kisassa kertoo, että ollaan koulutuksellisesti aivan lapsenkengissä. Liian kauan pientä henkisesti häpeämättömän sisäsiittoista ja helvetin lahjatonta piiriä palvottu ja tässä tulos. Montsuporukoissa keskimääräinen älykkyysosamäärä ei nouse korkeaksi. Liikaa vajakkeja mukana. Koiratkin usein lahjattomia ja epäsosiaalisia sähköllä pilalle pommittettuja tyhjänhuohottajia.
Ipossa on jo useammankin kerran maistettu menestystä. Mutta nyt ei tullut tulosta kun Mia Skogster ja Marko Koskensalo eivät olleet mukana. Muut eivät Suomen malikkapiireissä osaa viedä koiraa kansainväliselle huipulle. Nuoremmalle polvelle ei ole kukaan kertonut miten koiria pitää oikeasti kouluttaa eivätkä itse ole oivaltaneet asioita. Se näkyy suoraan tuloksissa.
FMBB ja tyhjä potti
jääraappa
1
717
Vastaukset
- tarinatloppu
Jokunen vuosi sitten Keski-Euroopassa puhuttiin suomi-koulusta. Enää ei puhuta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall2401978- 1881617
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä461250Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad50962- 40779
- 14770
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä30761Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver21740Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .24725Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46637