Suvussani on monia "kilpparista" kärsiviä ja viime kesän ja syksyn aikana alkoi minulla ilmaantua kummallisia oireita.
Aluksi alkoi paino nousemaan pikku hiljaa ylemmäs ja ylemmäs.Kummastelin sitä hieman,koska työni on todella raskasta ja siinä kyllä kalorit kuluvat.Mutta ajattelin,että ruokavaliossa on vikaa ja rupesinkin noudattamaan painonvartijoiden points ohjelmaa.Tuloksena -100 GRAMMAA VIIKOSSA ja noudatin ohjeita kirjaimellisesti.Ja pikku hiljaa kaikki vaivalla tiputetut kilot tulivat takaisin.
Tämäkään ei vielä saanut hälytyskelloja soimaan.
Syksyllä alkoivat järkyttävä palelu(Öisinkin minulla oli flanellipyjama,alla t-paita,villasukat ja paksu peitto ja silti paleli) ja tälläinen tunne kurkussa,kuin olisi jokin ompun tms palanen jäänyt kiinni ja se tunne on tuossa kurkunpään alapuolella ja siitä,kun hiljaa painaa tuntuu kipua ja esim. kyyrityessä keräämään vaikka lapsen leluja lattialta,tuntuu kipua ja ahdistaa kurkkua.
Viime viikolla itse asiassa vasta heräsin koko tilanteeseeni,kun mieheni sanoi,että hän on jo muutamia viikkoja katsonut,että minulla on hiukset harventuneet ja anoppini sanoi samaa,että hän on kauhistellut harjassani olevaa hiusten määrää.
Tottaha tuo oli,jouduin sen itsekkin toteamaan...
Lisäksi olen itsessäni huomannut muistin huononemisen.Joudun kirjoittelemaan ERIVÄRISIÄ muistilappuja,jotta en unohda mitä piti tehdä ja milloin.Kauhein kokemus tästä oli,että jätin keittolevyn päälle.Onneksi ei ollut mitään palavaa ympärillä..Ja tämä väsymys on KAMALAA.Voitte vain kuvitella,kuinka jokainen työpäivä tuntuu aina vain raskaammalta ja raskaammalta...Tämän väsymyksen vuoksi tuntuu seisahtuvan kaikki muu elämä paitsi työ,sinne on pakko raahautua,vaikka puoliunisena.
Lisäksi kärsin ummetuksesta,turvotuksesta ja sellaisesta yleisestä "tonttuudesta",eli järki ei leikkaa niinkuin ennen,yksinkertainenkin asia tuntuu,kuin olisi ratkomassa pythagoran lauseketta=D...Tässä turhautuu itseensä ja itku tulee väkisinkin,kun tuntee itsensä TYHMÄKSI ja kun ei muista mitään....
Voivatko nämä oireet olla kilpparista johtuvia?
Voiko K.O tauti aiheuttaa lapsettomuutta?Meillä ollaan oltu vuosi ehkäisyttä ja eipä ole vauvaa kuulunut...
Ihanaa,jos joku asioista tietävä jaksaisi neuvoa minua
Aluksi alkoi paino nousemaan pikku hiljaa ylemmäs ja ylemmäs.Kummastelin sitä hieman,koska työni on todella raskasta ja siinä kyllä kalorit kuluvat.Mutta ajattelin,että ruokavaliossa on vikaa ja rupesinkin noudattamaan painonvartijoiden points ohjelmaa.Tuloksena -100 GRAMMAA VIIKOSSA ja noudatin ohjeita kirjaimellisesti.Ja pikku hiljaa kaikki vaivalla tiputetut kilot tulivat takaisin.
Tämäkään ei vielä saanut hälytyskelloja soimaan.
Syksyllä alkoivat järkyttävä palelu(Öisinkin minulla oli flanellipyjama,alla t-paita,villasukat ja paksu peitto ja silti paleli) ja tälläinen tunne kurkussa,kuin olisi jokin ompun tms palanen jäänyt kiinni ja se tunne on tuossa kurkunpään alapuolella ja siitä,kun hiljaa painaa tuntuu kipua ja esim. kyyrityessä keräämään vaikka lapsen leluja lattialta,tuntuu kipua ja ahdistaa kurkkua.
Viime viikolla itse asiassa vasta heräsin koko tilanteeseeni,kun mieheni sanoi,että hän on jo muutamia viikkoja katsonut,että minulla on hiukset harventuneet ja anoppini sanoi samaa,että hän on kauhistellut harjassani olevaa hiusten määrää.
Tottaha tuo oli,jouduin sen itsekkin toteamaan...
Lisäksi olen itsessäni huomannut muistin huononemisen.Joudun kirjoittelemaan ERIVÄRISIÄ muistilappuja,jotta en unohda mitä piti tehdä ja milloin.Kauhein kokemus tästä oli,että jätin keittolevyn päälle.Onneksi ei ollut mitään palavaa ympärillä..Ja tämä väsymys on KAMALAA.Voitte vain kuvitella,kuinka jokainen työpäivä tuntuu aina vain raskaammalta ja raskaammalta...Tämän väsymyksen vuoksi tuntuu seisahtuvan kaikki muu elämä paitsi työ,sinne on pakko raahautua,vaikka puoliunisena.
Lisäksi kärsin ummetuksesta,turvotuksesta ja sellaisesta yleisestä "tonttuudesta",eli järki ei leikkaa niinkuin ennen,yksinkertainenkin asia tuntuu,kuin olisi ratkomassa pythagoran lauseketta=D...Tässä turhautuu itseensä ja itku tulee väkisinkin,kun tuntee itsensä TYHMÄKSI ja kun ei muista mitään....
Voivatko nämä oireet olla kilpparista johtuvia?
Voiko K.O tauti aiheuttaa lapsettomuutta?Meillä ollaan oltu vuosi ehkäisyttä ja eipä ole vauvaa kuulunut...
Ihanaa,jos joku asioista tietävä jaksaisi neuvoa minua
Vastaukset 22
Vanhimmat
Onko sinulta otettu verikoe, josta selviää kilpparin toiminta? Jos ei, niin olisi aika ottaa jo.
Terveyskeskus lääkäri vähätteli ja ei katsonut tarpeelliseksi...Yksityisellä saanee parempaa palvelua?
Oireet viittaavat vahvasti kilpirauhasen vajaatoimintaan, joten on kumma ettei kilppari-koetta otettu. Yksityisellä ainakin luulisi otettavan tarvittavat kokeet.
Ehdottaisin että otat todellakin päättäväisen kannan siellä terveyskeskuksessa, sillä nuo oireet viittaavat selvästi vajaatoimintaan. Itselläni on vajaatoiminta ja monet toiminnot hidastuivat sen takia. Muisti ja keskittymiskyky häiriintyivät, unen tarve lisääntyi ja painon nousu oli huomattavaa.
Eli kannattaa mennä päättäväisellä mielellä joko terveyskeskukseen tai käänny yksityisen lääkärin puoleen. Osuvalla lääkityksellä oireet häviävät ja minun elämäni ainakin normalisoitui täysin.
Onnea matkaan!
Mä tein kilpirauhasen vajaatoiminnasta opinnäytetyön ja voin sanoa et noi kaikki oireet viittaa enemmän ku paljon kilp vajaatoimintaan... soita terveysasemalle lääkärille ja sano et sä haluat et sulta otetaan kokeet, etkä hyväksy kieltävää vastausta. sanot että tosi monella suvussas on sitä ja sä sulla on paljon oireita. jos se ei auta, niin ei auta ku mennä yksityiselle. Ja muista: jos sun arvot on raja-alueella niin vaadit lääkitystä koska sulla on oireita!
Jos on jotain kys niin laita postii [email protected]
Täysin samat oireet oli minulla , verikokeen tulos : kilpirauhanen kuollut , lääkitys , nyt koht. hyvä vointi .
Siellä arvauskeskuksessa pitää vaatia jos muuten ei saa palvelua , vajiksessa oma tuntemus väh. yhtä tärkeä kuin koetulokset .
Vajiksen oireita , http://www.skoldkortelforeningen.se/symtom.htm :
" Symtom vid
underfunktion i sköldkörteln:
* Trötthet, trots mycket sömn. - väsy vaikka nukkuu
* Initiativlöshet. - aloitekyvyn puute
* Nedstämdhet. -alakuloisuus
* Frusenhet, även vid varmt väder. - palelee vaikka on lämmin
* Viktuppgång. - paino nousee
* Höga kolesterolvärden. - kohonnut kolestrooli
* Minskad aptit. - vähentynyt ruokahalu
* Långsammare hjärtslag och puls. - hitaampi pulssi
* Torr och grov hud. - kuiva ja ksrhea iho
* Torrt hår och hårbotten. - kuiva tukka ja päänahka
* Håravfall - hiustenlähtöä
* Torra irriterade ögon. - kuivat ja ? silmät
* Hes och djup röst. - käheä ja matala ääni
* Förstoppning. - ummetus
* Menstruationsrubbningar. - kuukautishäiriöitä
* Svårighet att bli gravid. - VAIKEA TULLA RASKAAKSI
* Missfall. - keskenmeno
* Minskad sexlust. - vähentynyt panohalu
* Koncentrationssvårigheter. - keskittymisvaikeuksia
* Minnessvårigheter. - muistivaikeuksia
* Tappar ord, pratar "trasigt". - ei löydä sanoja , puhuu " rikkinäisesti "
* Långsamt tal. - hidas puhe
* Ont i leder och muskler. - nivel- ja lihaskipuja
* Yrsel. - huimausta "
Suoraan käännettynä , toivon mukaan ymmrrät .
vajaatoiminta aiheuttaa lapsettomuutta. Pikapikaa lääkäriin ja Tyroksiinia syömään.
nimim. yhden lapsen äiti, vihdoinkin.
Viestisi oli kuin mun kirjoittamani. Ihan samat oireet. Kävin kokeissa ja verikokeen tulos oli 0,54 eli käsittääkseni menee paremminkin tuo arvo ylitoiminnan puolelle, vai muitä mieltä olette?
sulta otettiin pelkkä tsh, viittaa toi lukema siihen. On kyllä ihan hyvä arvo mutta ei yksin välttämättä sano kaikkee. Kannattas otattaa myös t4v ja ehkä muitakin kokeita
tuolla sivulla on aiheesta ja kokeista
http://www.kolumbus.fi/kilpirauhasliitto/vajaa.htm
mulla henkilökohtasesti pitää ton tsh:n olla aika lähellä nollaa että olo on hyvä, tällä hetkellä arvo on 0,08 mutta sehän on yksilöllistä.
googlella kun etsii sanalla kilpirauhanen löytyy kaikkea aiheesta myös oikein asiallista asiaa.
Oireesi viittaavat selkeästi kilpirauhasen vajaatoimintaan eli hypotyreoosiin. Todennäköisimmin kyseessä on vielä nimenomaan kilpirauhasperäinen häiriö.
Kannattaa mennä sitten yksityiselle sisätautilääkärille ja pyytää katsomaan aluksi TSH, T4v ja thyreoidea-vasta-aineet (tämä lähinnä syyn hakemiseksi).
Itselläni on ollut kilpirauhasperäinen vajaatoiminta noin 20v. Lääkitys nykyään 2 tbl/vrk
(0,1mg). Täsmälleen samoja oireita oli kuin sinulla mutta lisäksi kuulonalenemaa ja pituuskasvu hidastui. Diagnoosihetkellä tsh oli peräti 50 eli hurjasti koholla samoin vasta-aineet. Todennäköisimmin kyseessä on autoimmuunityreoidiitin aiheuttama hypotyreoosi. Pysyväksi haitaaksi viivästyneestä diagnoosista mulle muuten jäi lievä kuulonalenema. Oireita oli parin vuoden ajan ennen kuin tauti löydettiin. Jälkeenpäin voikin vain ihmetellä miten diagnostiikka voi olla noin vaikeata!
Piti kyllä vastata alkuperäisen viestin lähettäjälle mutta vastasinkin vahingossa viimeiseen lukemaani.
käsittääkseni kilpirauhanen on erittäin herkkä elin, ja häiriötilassa saattaa heittää herkästi vähän kumpaankin suuntaan.
mulla teinivuosien syömishäiriöaika kai vaurioitti kilpirauhasen,seurauksena vuosia alitoimintaa(en esim. jaksanut lähteä käymään missään,edes kavereiden luona koulusta puhumattakaan kun tuntui ylivoimaiselta kaikki tavalliset menemiset ja tekemiset...jne kaikki muutkin oireet löytyi)jota ei kuitenkaan tavan lääkärillä saatu diagnosoitua, kun mulla aina ponnistelun jälkeen(kun paniikissa yrittää ottaa väkisin juoksuaskelia ettei myöhästy labrasta)kiihtyi toiminta sen verran,että testitulokset olivatkin suht ok. oireet olivat kuitenkin erittäin selvät ja vakavat, normaalin elämisen estäviä. ryhdyin hakemaan apua muualta ja sitä sainkin hienosti kiinalaisesta lääketieteestä(hankkiuduin vastaanotolle) ja homeopatiasta.. saamieni ruokavalio-ohjeiden,akupunktion,muiden neuvojen ja erilaisten luonnonvalmisteiden myötä olo alkoi pikkuhiljaa helpottua ja tunsin itseni n.puolen vuoden kuluttua terveeksi,normaaliksi ihmiseksi!!
n.1,5 vuoden kuluttua olinkin sitten ylitoimintainen,lähti siis sitten herkästi siihenkin suuntaan. luonto vaan on niin selvittämätön, että syitä voi olla vaikeampi tietää. tätä tilaa sitten hoidin intialaisen ayerveda-ajattelun pohjalta, sen mukaan olin selvä epätasapainossa oleva vata-tyyppi(jolla on taipumusta kilpir.liikatoimintaan),ja hoitamalla sitä kokonaisvaltaisesti elintavoilla, se on pysynyt aisoissa. raskausaikana kilpirauhanen oli täydellisesti kunnossa,olo oli mahtava ja tasapainoinen koko ajan, mutta synnytyksen jälkeen heittelyä on taas ollut(hormonimuutokset vaikuttavat kilpirauhaseen). nytkin on iso kipeä pala kurkussa,huimaa,tajuton väsymys ja heikkous jäsenissä ,ajatus ei luista ja sanat hakusessa jne.. ajauduin tänne kirjoittamaan kun tulin taas pitkästä aikaa netistä etsimään tietoa asiasta,verestämään muistoja...
tämmöistä kilpirauhaselämää.
Sain kirjoituksistanne voimaa ja otan toisissaan huomenna uudelleen yhtetyttä terkkariin ja vaadin ne testit!!
Vielä kerran sydämelliset kiitokset!!!!!
Tiedän kokemuksesta oikein hyvin miltä tuntuu kun lääkärit eivät ota tosissaan. Yksityisella puolella jostain kumman syystä potilaaseen yleensä suhtaudutaan paremmin.
Toiset lääkärit ovat sellaisia ammattitaidottomia ja välinpitämättömiä idiootteja!
Vielä,kun tässä tuntee itsensä niin tyhmäksi,saamattomaksi ja VÄSYNEEKSI,niin sitten vielä pitäisi alkaa vääntää kättä lääkäreiden kanssa...Mutta toivotaan nyt,että tällä kerralla asia otettaisiin vakavasti bd
Tiedän millasia noi kunnallislääkärit on.
Itse kävin lekurilla valittelemassa ihan selviä kilpirauhasen vajaatoiminnan oireita ja sanoin, että mulla on tutkittu tätä ennenkin ja siellä oli hyvänlaatuinen kasvain jne. ja että mun lähisukulaiselta on jouduttu poistamaan kilppari struuman takia. No, kun olin saanut meriselvitykseni päätökseen, omalääkäri koitteli puolihuolimattomasti kaulaa ja määräsi kokeet. Totesin myös, että olen käynyt psykologilla ilm. kilpparista johtuvan masennuksen takia -> siitä se piru vasta irti pääsikin lääkäriltä. Sanoi vaan, että "Nojoo, en mä sitten ainakaan usko, että sulla mitään kilpirauhasessa on. Ota sinne mielenterveyspoliklinikalle yhteyttä ja harkitkaa yhdessä lääkitystä."
Olin niin pettynyt tämän lääkärin taidottomuuteen ja haluttomuuteen hoitaa mua, että nyt varasinkin yksityislääkärille ajan, maksoi mitä maksoi!
Vaikka mun kilpirauhaskoearvot olikin viitelukemissa, niin uskon että vajaatoiminta voi olla myös piilevää. Ja jos asia niin on, niin en kyllä ala mitään mielenterveysnappeja popsimaan, kun syy on ihan muualla!
Tälläinen kokemus mulla kunnallislääkäreistä.
Niin ovat oireet samanlaiset kuin minulla. Minä en vain tajunnut tilannetta ennen kuin olin niin loppu, ettei mikään enää toiminut, ei pää, ei vatsa, ei sisäelimet. Terveyskeskuksessa todettiin masentuneeksi... tottakai... miten sen erottaa masennuksen ja sen voimattomuuden, minkä kilpirauhasen vajaatoiminta aiheuttaa. Onneksi sen verran oli vielä omaa tahtoa jäljellä, että sain todistettua itselleni ettei vika ole mielessä, että vika on jossain muussa, kropassa.
Terveyskeskus lääkärit väittivät toista, mutta en antanut periksi, vaan yhä uudelleen ja uudelleen palasin vastaanotolle. Vihdoin eteeni tuli lääkäri, joka otatti kilpparikokeet ja totesi minun olevan ehkä oikeassa. Hän antoi Tyroxinin, joka alkoi aika nopeasti tehoamaan.
Mielestäni TSH ja T4V ovat perusverikokeita, jotka täytyisi otattaa heti kun ko. oireita tulee tai paino alkaa nousta, ei siihen tarvitsisi lääkärille vakuutella, mutta käytäntö on valitettavasti vallan muuta. Siksi pintansa pitää pitää eikä suostua kaikkeen toisarvoiseen, oireita lievittävään lääkitykseen, syy oireisiin täytyy löytyä!
Kilpirauhasen vajaatoiminta on krooninen sairaus ja sitä sairastetaan sen toteamisen jälkeen loppuelämä. Se takia joudutaan käymään kontrolleissa kerran vuodessa, kun lääkitys on saatu tasapainoon. SIKSI sairauden hoidosta tulisi vastata oma terveydenhuolto ja terveyskeskus. Sitä pitää vaatia! Me suomalaiset olemme niin alistuvia, nöyriä ja korkeampia pelkääviä... lääkäreitäkin, mutta täytyy muistaa, että lääkärit ovat terveyskeskuksessa potilaita varten ja jokainen potilas on hoidon arvoinen... täytyy vaatia aikaa ja tutkimuksia.
Se vaatii lujaa tahtoa ja sanavalmiutta, joka tuntuu sairaana ollessa tosi raskaalta, mutta siitä huolimatta - periksi ei kannata antaa!!
Hyvä keino on kirjoittaa asiat lapulle ja lukea ne sieltä tai ottaa mukaansa omaisen tueksi ja turvaksi, sellainen joka voi kuulla lääkärin mielipiteet asiasta - on muuten aika tehokas keino saada lääkäri paneutumaan asiaan.
Voimia ja kaikkea hyvää "alkuperäiselle" sekä kaikille tätä monimutkaista sairautta potevalle.
Kyllä nuo oireet kaikki sopii kilpirauhasen vajaatoimintaan.
Itselläni oli 10 v sitten kilpirauhasen tulehdus,jossa ensin se kävi törkeesti liikakierroksilla,sitten lähti menemään päinvastoin.Minulla oli samat oireet kuin sinulla,paitsi tuo yöpalelu.
Minulla myös lihasvoima alkoi heiketä ihan silmissä,tiskatessa ei jaksanut enää kunnolla lautasiakaan nostaa kuivauskaapin telineelle kuivumaan,ja aikamoinen tutinakin oli,käsissä sekä myös jaloissa huomasi kävellessä.
Hiukset alkoi myös irtoilla,ihan huomattavasti.Kengän nauhoja sitoessa huomasin,että hiuksia tippui pikku hiljaa,yksitellen.Ei nyt mitenkään vauhdilla,mutta enemmän,kuin normaalisti niitä irtoaa.Eihän sitä normaalisti edes huomaa.
Masennus oli myös mukana ja kova,kova väsymys.
Nyt on Thyroxin joka aamu,ja arvot on olleet jo pitkään kohdallaan.Siltä osin olen kunnossa,mutta sitten tulee tietty aina jotakin muuta tilalle,mutta ne onkin sitten jo ihan oma tarinansa.
En oo saanu ite vieläkään lääkitystä,vaikka minulla on kyseisiä oireita.Iho alituisen kuiva,viluttaa,suvussa on vajaa toimintaa.Lääkäri sitämieltä että vika korvien välissä kun pyytää lähetettä kokeisiin.Kuinka kauan minun pitää kärsiä ja odottaa lääkitystä.Minua ei oteta todesta.Koe tulokset ovat tsh alle 1 ja t4v 12-13.
Vika voikin olla "korvien välissä" eli aivolisäkkeessä, joka ei tuota tarpeeksi TSH:ta jotta kilpirauhanen toimis normaalisti. Oisko sulla mahdollista mennä endokrinologin juttusille?
Sain saman kohtelun Satakunnan sairaanhoitopiiristä. En alistunut, vaan menin yksityislaboratorioon testaamaan TSH:n ja T4V:n omin kustannuksin. Laboratoriotulokset halusin paperiversiona ja tilasin ajan yksityiselle endokrinologille.
Kuten toinen jo mainitsikin, kannattaa käydä nimenomaan endokrinologian erikoislääkärillä, ei esim.terveyskeskuslääkärillä eikä kenellä tahansa sisätautien erikoislääkärillä. Älä alistu psykiatrian lääkitykseen.
Laboratoriotuloksesi kertoisivat aivolisäkeperäisestä vajaatoiminnasta, koska sekä TSH että T4V ovat viitearvojen alarajalla.