Meille on tulossa kissanpentu heinäkuussa ja haluaisin vinkkejä miten muut ovat järjestäneet pennun ja vanhemman kissan ruokailun.
Kotona ennestään 9-vuotias tyttökissa jolla todettiin perustarkastuksessa munuaisarvojen olevan koholla ja ruokavalio muuttui munuaisruokaan.
Eläinlääkäri sanoi, että ei ole haittaa jos pentu vähän pääsee munuaisraksuja syömään. Eläinläääkäri myös ehdotti, että raksut voi ottaa yöksi pois. Vanhemmalla kissallani on aina ollut raksuja tarjolla.
Asumme kolmiossa ja ruokailun voi kyllä järjestää niin, että toinen syö toisessa huoneessa ruokailutilanteessa.
Kaipaisin neuvoa todella paljon.
Uuden pennun ja vanhemman kissan erikoisruokavalio
3
232
Vastaukset 3
- kkkaatten
Voi ei... Nyt jo iäkkäämpi kissa saattaa stressata pennun tuloa, ja stressi taas voi pistää munuaiset koville. Kun pentu tulee taloon, se haastaa isompaa leikkiin päivittäin(!) ainakin vuoden ajan, ja silloinkin, kun ihminen leikittää pentua. Vanhemmalle kissalle ei välttämättä koidu pennusta muuta kuin harmia ja mielipahaa, ellei ole aktiivinen ja leikkisä luonteeltaan.
Tästä syystä olisi parempi ottaa kaksi pentua yhtäaikaa, jotta painisivat sitten keskenään. Itse tein sen virheen, että otin iäkkäämmän kaveriksi yhden pennun, ja lopputulos: stressaava ja kiukkuinen kissa. Pentu tosin on jopa pennuksi käsittämättömän aktiivinen, ja nyt vuoden iässä ehkä ihan pikkuisen rauhoittunut.
Sitten ruokailuun; Jätä raksut vähemmälle ja tarjoa sen sijaan märkäruokaa. Munuaisvaivaisen kissan tulee saada reilusti nestettä, joten ravinnon pääpainon olisi hyvä olla märkäruuassa. Tavallinenkin märkäruoka käy. :)
Ota ruoka-ajat käyttöön. Silloin kissat syövät ruokansa kerralla, eikä tarvitse pelätä niiden käyvän pitkin päivää syömässä toistensa ruokia. Ruokinta vaikka kolmesti päivässä, pennulle ainakin 4-5 kertaa, tai niin usein ja paljon kuin se syö. - kiskuli
Eäinlääkäri suositteli ottamaan kissanpennun vanhemman kissan kaveriksi. Kissani menetti kissakaverin alkuvuonna vanhuuteen. :,(
Vanhempi kissani on leikkisä tapaus ja virtaa riittää yllättävän hyvin, uskoisin, että tykkäisi kaverista.
Oli todella kova paikka menettää ensimmäinen kissani ja nyt tuntuu, että olisin valmis ottamaan toisen kissan kun aina on ollut kaksi kissaa kodissa.
Tuntuu, että olisi helpompi kuitenkin ottaa yksi pentu sillä en tiedä tulisiko stressiä enemmän jos olisi kaksi pentua kerralla.
Eläinlääkäri sanoi, että uusi kissakaveri varmasti piristäisi tyttökissaani sillä on tottunut siihen, että on aina kissakaveri seurana. - Kissatalous
Mikrosirulla toimivat ruokajakelijat voisivat olla eräs ratkaisu ongelmaasi.
Itselläni on myös kaksi eri-ikäistä erikoisruokavalioilla olevaa kissaa. Kissat ovat ylimmät ystävykset keskenään, mutta ovat pahaksi onnekseen mieltyneet toistensa ruokiin. Toinen on munuaisvaivainen vanha kissa, joka tarvitsee oman ruokavalionsa - kohtuullisen paljon energiaa ja vähän proteiinia sekä fosforia. Nuorempi kissoistamme on taas aika ahne ja tarvitsee tällä hetkellä laihdutuksen tueksi runsasproteiinista ja vähäenergistä ravintoa.
Koska kissojen hätyyttely toistensa ruokakipoilta osoittautui pidemmän päälle työlääksi ja arjen kiireissä tehottomaksi, hankin kummallekin kissalleni mikrosirulla toimivat ruoanjakelijat (SureFlap Microchip PetFeeder). Nyt saan annettua sopivaa ruokaa ja oikean määrän kummallekin kissalleni. Täällä esimerkki laitteesta: https://fi.pinterest.com/pin/421860690078631609/.
Edullisen ruokintajakelijan voi rakentaa pennulle vaikka tekemällä pahvilaatikkoon pienen pennun mentävän aukon.
Vaihtoehtoja on myös muita. Olen nähnyt hauskan viritelmän, jossa kumallekin kissalle on rakennettu kaappiin omat hyllyt. Sisälle omalle hyllylle pääsee kulkemalla kaapin sivuun asennetun mikrosirulla toimivan kissakohtaisen luukun kautta https://fi.pinterest.com/pin/558305685038677684/.
Ehkäpä näistä ideoista voisi olla apua joihinkin ruokintahaasteisiin useamman kissan taloudessa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1161376
- 45921
Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....50746Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r133704- 70666
- 67626
- 53607
- 55565
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.101507Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?20490- 34477
Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e98470Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32468Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?115463- 5458
Mitä jos...
Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät142453- 49447
- 51445
- 52413
- 42410