Aikuiset: mielensäpahoittaja & Tapsa luotsina

Sättianalyysiä.

Eilen oli mielenkiintoinen ilta Aikuisissa ja havaitsin uuden ihmistyypin, ”mielensä pahoittajat”. Tällainen ihminen pahoittaa mielensä asiayhteyksistä irrotetuista asioista ja ei mitenkään näe tai ei halua nähdä kokonaisuutta, johon asia liittyy.

Huvittavana lisänä tällainen ihmistyyppi kaivaa yli tunnin vanhoja keskusteluita nähtäville silloin, kun luotsi (tässä tapauksessa Tapsa) tulee huoneeseen, jotka nekään eivät liity mitenkään käsiteltävään asiaan!

Nimimerkkejä mainitsematta, eilinen mielensä pahoittaja oli j-*-*-e-r, joka ei hyväksynyt sitä faktaa, että aikoinaan kulkukissoja piti tappaa, etenkin maalla. Joku toinenkin yritti pahoittaa mielensä, mutta hyväksyi sitten faktat.

Keskustelun aloittaja oli itsetuhoinen miesnikki, joka kyseli tapoja tappaa itsensä (toistuu useita kertoja joka ilta, tyypillinen ja ymmärrettävä huomion hakeminen).

Tästä keskustelu siirtyi kissojen tappamiseen, jota toinenkin henkilö oli joutunut nuorena tekemään. Tyypillistä oli tappaa kissat hukuttamalla tai pakokaasulla. Samalla tavoin poliisi tappoi puluja kaupungilla heittämällä pulujen päälle pussin, johon ajettiin pakokaasua. Kukaan ei missään vaiheessa kertonut pitäneensä tappamisesta, mutta mielensä pahoittajat tietenkin ajattelevat, että jokainen kissantappaja nauttii tappamisesta.

Esitin keskustelun lopuksi kysymyksen, mitä j-*-*-e-r tekisi, jos hänen lapsensa allergisoituisi kissalle ja kissaa ei kukaan huolisi, ei edes eläinsuojeluyhdistys. Valitettavasti käytännössä tällainen kissa joudutaan lopettamaan, mutta mielensä pahoittajan mielestä se ei voi olla vaihtoehto. Mikäli olisi ollut vaihtoehto, olisi se kannattanut tuoda esille, eikä hyökätä faktan esittäjää kohtaan täysin epärelevanteilla asioilla.

On ymmärrettävää, että jos ihminen on nuori ja elää Googlesta saatavan tiedon varassa, ilman reaalimaailman kosketusta, voi historiaan liittyvät faktat tuntua ahdistavilta. On silti hassua, että siinä vaiheessa, kun asiasta keskustellaan ja toisen ihmisen näkemys ei miellytä omaa näkemystä, tuodaan esille joitain todella vanhoja keskusteluita, nekin täysin irti asiayhteydestään. Tässä tapauksessa vain siksi, että haluttiin osoittaa Tapsalle (luotsi) ”minun pahuuttani”.

Millainen ihmistyyppi ylipäätään kopioi sätissä käytäviä keskusteluita? Keskustelun sisältöhän vanhenee välittömästi eikä vanhoilla teksteillä ole välttämättä relevanssia siten kuin esimerkiksi keskusteluissa kirjoitetuilla viesteillä.

Aikuisuuteen (mihin huoneen nimi viittaa) kuuluu minun mielestäni se, että yritetään ymmärtää toisen henkilön näkökantaa, nähdään asian ajallinen yhteys ja tarvittaessa kommentoidaan käsiteltävää asiaa, eikä hyökätä asian esittäjää kohtaan.

Tapsa ei eilen lempannut minua pellolle Aikuisista, vaikka hän saikin nähdä, miten jouduin ajojahdin kohteeksi ja miten j-*-*-e-r kopioi vanhoja rivejäni tosi vanhasta keskustelusta yleisesti nähtäville. Tämä osoitti joko sitä, että hän ymmärsi, että minä en tässä asiassa ole syyllinen, tai sitten jotain muuta. Kiitos Tapsalle tällä kertaa fiksusta moderoinnista.

En tiedä oppiiko tästä kukaan yhtään mitään, mutta on yksi näkökulma siihen, miten kauaksi todellisuudesta ihmiset voivat joutua eläessään pelkän Googlen varassa.
4204
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat
Aloittaja

"Keskustelun sisältöhän vanhenee välittömästi eikä vanhoilla teksteillä ole välttämättä relevanssia siten kuin esimerkiksi keskusteluissa kirjoitetuilla viesteillä."
-- korjaus
Sättikeskustelun sisältöhän vanhenee välittömästi eikä vanhoilla teksteillä ole välttämättä relevanssia siten kuin esimerkiksi täällä Keskusteluissa kirjoitetuilla viesteillä.

Äänestä

Minä olen ihmetellytkin mielessäni, miksi säilytetään vanhoja keskusteluja. Niillä todellakaan ei ole merkitystä tähän päivää, ne vanhenevat kuten sanot. Monessa muussakin keskustelussa täällä on näkyvillä ollut, että jostain 10v vanhasta keskustelusta vedetty osio tänne.

Ylläpito voisi jonkunlaiset koordinaatit tehdä, koska nuo keskusteluketju menee vanhaksi, vanhenee se leipäkin kaupassa.

Äänestä

Minä olenkin ihmetellyt, miksi vanhoja keskusteluja pidetään yllä täällä. Minusta Ylläpidolla voisi olla määräaika koska ne poistuu automaattisesti. Mitään hyötyä niistä ei ole, ne ovat vanhentuneita juttuja. Kuitenkin ne tuodaan aika ajoin esille täälläkin jonkun keskustelun yhteydessä. Liittyen lähinnä näihin häiriö käyttäytymisiin.

Äänestä
  • Aloittaja

    Ehkä olisi hyvä, jos sättiä kehitetään, että copy-paste estetään jollain tavoin. Tuolloin tällaiset ongelmat loppuvat.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


old_profile_96134 kirjoitti:

Sättianalyysiä.

Eilen oli mielenkiintoinen ilta Aikuisissa ja havaitsin uuden ihmistyypin, ”mielensä pahoittajat”. Tällainen ihminen pahoittaa mielensä asiayhteyksistä irrotetuista asioista ja ei mitenkään näe tai ei halua nähdä kokonaisuutta, johon asia liittyy.

Huvittavana lisänä tällainen ihmistyyppi kaivaa yli tunnin vanhoja keskusteluita nähtäville silloin, kun luotsi (tässä tapauksessa Tapsa) tulee huoneeseen, jotka nekään eivät liity mitenkään käsiteltävään asiaan!

Nimimerkkejä mainitsematta, eilinen mielensä pahoittaja oli j-*-*-e-r, joka ei hyväksynyt sitä faktaa, että aikoinaan kulkukissoja piti tappaa, etenkin maalla. Joku toinenkin yritti pahoittaa mielensä, mutta hyväksyi sitten faktat.

Keskustelun aloittaja oli itsetuhoinen miesnikki, joka kyseli tapoja tappaa itsensä (toistuu useita kertoja joka ilta, tyypillinen ja ymmärrettävä huomion hakeminen).

Tästä keskustelu siirtyi kissojen tappamiseen, jota toinenkin henkilö oli joutunut nuorena tekemään. Tyypillistä oli tappaa kissat hukuttamalla tai pakokaasulla. Samalla tavoin poliisi tappoi puluja kaupungilla heittämällä pulujen päälle pussin, johon ajettiin pakokaasua. Kukaan ei missään vaiheessa kertonut pitäneensä tappamisesta, mutta mielensä pahoittajat tietenkin ajattelevat, että jokainen kissantappaja nauttii tappamisesta.

Esitin keskustelun lopuksi kysymyksen, mitä j-*-*-e-r tekisi, jos hänen lapsensa allergisoituisi kissalle ja kissaa ei kukaan huolisi, ei edes eläinsuojeluyhdistys. Valitettavasti käytännössä tällainen kissa joudutaan lopettamaan, mutta mielensä pahoittajan mielestä se ei voi olla vaihtoehto. Mikäli olisi ollut vaihtoehto, olisi se kannattanut tuoda esille, eikä hyökätä faktan esittäjää kohtaan täysin epärelevanteilla asioilla.

On ymmärrettävää, että jos ihminen on nuori ja elää Googlesta saatavan tiedon varassa, ilman reaalimaailman kosketusta, voi historiaan liittyvät faktat tuntua ahdistavilta. On silti hassua, että siinä vaiheessa, kun asiasta keskustellaan ja toisen ihmisen näkemys ei miellytä omaa näkemystä, tuodaan esille joitain todella vanhoja keskusteluita, nekin täysin irti asiayhteydestään. Tässä tapauksessa vain siksi, että haluttiin osoittaa Tapsalle (luotsi) ”minun pahuuttani”.

Millainen ihmistyyppi ylipäätään kopioi sätissä käytäviä keskusteluita? Keskustelun sisältöhän vanhenee välittömästi eikä vanhoilla teksteillä ole välttämättä relevanssia siten kuin esimerkiksi keskusteluissa kirjoitetuilla viesteillä.

Aikuisuuteen (mihin huoneen nimi viittaa) kuuluu minun mielestäni se, että yritetään ymmärtää toisen henkilön näkökantaa, nähdään asian ajallinen yhteys ja tarvittaessa kommentoidaan käsiteltävää asiaa, eikä hyökätä asian esittäjää kohtaan.

Tapsa ei eilen lempannut minua pellolle Aikuisista, vaikka hän saikin nähdä, miten jouduin ajojahdin kohteeksi ja miten j-*-*-e-r kopioi vanhoja rivejäni tosi vanhasta keskustelusta yleisesti nähtäville. Tämä osoitti joko sitä, että hän ymmärsi, että minä en tässä asiassa ole syyllinen, tai sitten jotain muuta. Kiitos Tapsalle tällä kertaa fiksusta moderoinnista.

En tiedä oppiiko tästä kukaan yhtään mitään, mutta on yksi näkökulma siihen, miten kauaksi todellisuudesta ihmiset voivat joutua eläessään pelkän Googlen varassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu