Nyt kysyn teiltä ennen lääkäriin hipsimistä tämmöistä kummallisuutta.
Viime kesänä ostin halppis pitkikset ja ihmettelin kun tuntui että ne jotenkin aina kiertyivät päälläni. Ok! Ajattelin, että ne housut oli jotenkin vinot tms. vaikka ei niissä silmämääräisesti mitään kiertoa ollut.
Nyt ne ja parit farkut tuntuvat tekevän samaa. Oikeastaan kaikki pitkikset ja jopa olohousut. Yläosa on aina jotenkin menossa vinoon. Vetskarin kohta ei pysy linjassa navan kanssa ja se tuntuu kävellessä kuin housut olisivat kierteellä oikean jalan suuntaan.
Olen 57-vuotias nainen. Ei synnytyksiä tai raskauksia. Hoikka ollut aina. Liikkunut ja terve.
Noin kuukausi sitten kävelyllä ollessani multa kramppasi oikean jalan jalkapohja??? Outoa! Kaikki lenkkarit ja kengät ovat hyviä ja mukavia. Vaiva meni ohi viikon tai kahden levolla. En tiedä kuuluuko tää jalka juttu edes tähän asiaan.
Eilen taas kerran peilasin itseäni vähissä vaatteissa kun sovittelin juhlatamineita ja huomasin että vyötäröni on yht´äkkiää muuttunut. Vasen puoli ohuimmalta kohdaltaan on niin kuin ennenkin komealla kurvilla, mutta oikea puoli edestä katsottuna on oudosti ja huomattavasti lyhyessä ajassa suoristunut. Kurvi on sieltä katoamassa. Ei tämä nyt ihan normaali vanhenemisjuttu kait ole kun vielä talvella vyötärö oli symmetrinen.
Katselin äsken kenkieni pohjia enkä huomaa niiden kulumisjäljissä, jos niitä edes on, mitään epäsymmetriaa... eikä kukaan ole maininnut että kulkisin tai kävelisin nykyään oudosti.
Hitto, kun tietäis onko mun selkäranka keturallaan tai jotain muuta jaloissa tai jossain pielessä.
Kertokaa tai arvatkaa jotain jos mieleenne juolahtaa. Kieroon menen?

Vastaukset 11
Vanhimmat
Mene vaikka naprapaarille tai kalevalaiselle jäsenkorjaajalle.
Olet mahdollisesti joskus loukannut jalkasi ja saanut jonkun lihasjumin, joka vääristää kaiken siitä ylöspäin olevan.
Toinen mahdollisuus on, että huomaamattasi olet jossain kiertyneessä asennossa. Istut kokoushuoneessa aina samalla puolella pöytää, istut kummallisesti kotona sohvalla, työpisteessäsi kurottelet aina toiselle puolelle enemmän.
Vika on todennäköisesti lihaksissa, mutta se kannattaa laukaista ennen kuin tulee pysyvämpiä muutoksia.
Kiitos.
Viestisi saattaa hyvinkin pitää paikkansa. Melkeinpä toivoisin niin. Vähän pelottavaa kun tuntuu että keho vinksahtaa jotenkin väärälleen. Sitä rupeaa epäilemään mitä hurjempia vammoja ja sairauksia itselleen.
Saattaapa olla, että ainakin koipiani voisin välillä toisinkin päin pinota tuonne pöydän alle ja istua tuolissani ihmismäisesti. Nyt roikun aina jotenkin oudosti vaan siinä reunalla ja tuolikaan ei ole kohtisuorassa pöytään nähden.
Nämä on nyt niitä suutarinlasten kenkäongelmia :-) Ergonomiasta kun olen muille aina ollut puhumassa ja paasaamassa mutta kummasti unohtanut itse ettei hyvä työtuolikaan auta jos siinä ei istu kunnolla jne... (Ja taas mä istun vinossa)
Saattaa olla, että iän myötä tuommoiset tavat rupeavat kantamaan omaa surullista hedelmäänsä.
Jalkapohjan kramppi saattoi tosiaankin tulla vaikka just tuon koko toisenpuoliskoni vääristyneestä käytöstä.
Seuraan nyt itseäni ja painun vaik ekaks jollekin asiansa osaavalle ja kokeneelle hierojalle ja kuuntelen mitä hän mahtaa sanoa. Ei tämä ainakaan ihan normaalia ole.
Naprapaattiako tarkoitit? Se on mulle outo juttu. Tutkin asiaa.
Mielestäni kannattaisi tutkia myös neurologinen puoli. Ihmisellä voi varsin huomaamatta olla esim. pieni aivoverisuonitukos, eli halvausoireisto. Näitä löytyy rutiinitutkimuksissa ilman, että ihminen tietää mitään. Riippuu paljon aivoalueesta, kuinka massiivinen oire on. Tietysti vika voi olla selässäkin.
Normaalistikin ihminen on hieman toispuoleinen. Sitä voi huolellisella lihaskuntoharjoittelulla koettaa tasoittaa. Itselläni oikean käden puristusvoima on 2, vasemman 5. Aion kysyä lääkäriltä, voiko olla neurologista syytä (puutumisia on ollut). En kierry seistessä, mutta kun yritän esim. punnertaa, niin tulee kiertävä tunne.
Ooohh. Sieltä se yksi pelkoni nyt tulla tupsahti - neurologinen ongelma!
Tuota en eilen edes uskaltanut ääneen sanoa tai siis tänne kirjoittaa.
Tuossa alempana "munkokemus" kyselee ylävartalon kiertoani. Toimii se ainakin ihan normaalisti, hyvin. Yli 90 astetta kiertyy. Tuosta jalka hommasta en oikein saanut tolkkua mitä " munkokemus" sillä tarkoittaa, mut täytyypä tutkia.
Harrastan taukojumppana keppijumppaa. Laiskasti mun kumminkin.
Jotkin liikkeet ovat vähän toispuoleisia mut se kaiketi on normaalia kun kenenkään keho ei ole täysin symmetrinen. Pyörällä sytkyttelen kaikki lähireissuni ja toisinaan ajelen muuten vaan.
Hartianseutu mulla on ollut toisaikaisesti jumiutuva jo kymmeniä vuosia. Sekään ei ole mitenkään ihmeellistä. Kävelylenkillä, suht rauhallisestikin taapertaessa, selän oikeanpuoleinen pitkä lihas (kutsun sitä fileeksi) jumittaa mielelään hyvästä alkuvenyttelystäkin huolimatta. Välillä jo ajattelin, että juuri sen vuoksi.
Kauhiaa! Johonkin terveyskeskuslääkärille kun menen... Työpaikkalekuria ei ole, kun itsekseni duunailen.
Ymmärtävätköhän nuo... Annan aina äkkiää periksi, jos mulle jää vähänkin semmoinen olo, ettei mua otettu todesta tai ymmärretty. Tuntuu typerältä mennä samaa asiaa monta kertaa jankuttamaan.
No, jos nyt menisin edes ekan kerran tätä asiaa ihmettelemään ja selittämään.
Kiitos teille! Nyt tulee sen verran hyvää ja perusteellista tietoa, että tätä keskustelua ei parane hukata. Kirjanmerkkeihin jo laitoin jemmaan vastaisen varalle.
Moi, uskon tietäväni vastauksen kysymykseesi.
Minulla sama ongelma. Testinä toimiiko sinulla ylävartalon kierto symmetrisesti seistessä, eli kääntyykö hartiat 90 astetta lantioon nähden kun kädet on sivulla. Jos ei, niin ylimmät kylkiluut eivät liiku kunnolla. Entä lattialla vatsallaan jalkojen kierto puolelta toiselle. Jos kierto on epäsymmetrinen niin lanneranka on lihaksistosta johtuen kierteellä. Ja edelleen suoliluut eivät ole vierekkäin.
Eli todennäköisesti koko kehon kiertynyt hartioista alaspäin.
Omalta kohdaltani voin sanoa, että fysiatrit, naprapaatit, fysioterapeutit & OMT, kiropraktikot, työ terv. lääkärit ei osanneet kertoa syytä.
Minulla parhaiten on toiminut polkupyöräily, slaavikyykky ja lattia jumppa.
Sinulla on hankala ongelma, mutta älä jätä hoitamatta.
Eli suoliluut tulee saada rinnakkain (SI nivel liikkuvaksi), niin siitä ylöspäin keho korjaa itse itsensä. Älä ainakaan mene kiropraktikolle, mulla meni koko koho rikki ruksauttelusta.
Itsellä ollut samanlantyyppinen ongelma, tosin niin pahana, että ylävartalo ei liikkunut yhtään kun seisoin jalkaterät suoraan eteenpäin ja kiersin hartiaa eteen. Mutta, jos käänsin jalkoja esim. ulkokiertoon, niin sain ylävartaloon liikettä. Syynä tähän oli pahasti kiristynyt lonkankoukistaja, joka jotenkin jumitti koko kropan. Jalassa oli myös heikkoutta, eli ei noussut suoraan ylös tuossa asennossa eikä selin makuulla. Syynä lapsuudesta asti kiristynyt lonkankoukistaja jota jouduttiin lopulta operoimaan. Aiheutti myös lonkkaniveleen varioita. Jos kyse on samantyyppisestä asiasta, niin en ihmettele, jos et ole saanut apua. Itsekään en saanut kuin vasta kuin hirveän taistelun jälkeen. Kropan kiertymisen olen huomannut esim. siitä, että shortsien lahje on siltä puolelta kävellessä noussut ylös. Ja peilistä myös.
Hyvä kun mainitsit tuon 'file' jutun. Tuolla alueella on poikkeama johon lihas ei enää pysty adaptoitumaan. Koska vartalo kiertyy, niin tuolla lapaluiden alueella kiertymä, kun jokin kylkiluu ei ole riittävän syvällä /liikkuva nivelkapselissa tai nivelkapselissa on jopa kulumaa.
Sinulla on ehkä yläselässä joustavuuden puutetta, mutta sen voi korjata.
Voisit kokeilla iltaisin pyyherulla selän alle eri kohtiin ja pientä sivuttaisliikettä lihasten rentouttamiseksi ja piennivelten liikuttamiseksi.
Koska selkä on kierteellä, niin se ei ole luonnollisessa pituudessa. Keppi jumppaa ei jaksa tehdä niin paljon että kiertymä oikenisi. Pyöräily ja rintauinti sopivat hyvin varsinkin kesäisin kun on lämmintä.
Lätkä jatkuu...
Pyöräily ei kuulemma oo välttämättä ollenkaan hyväksi jos selässä on vika.
Täältä sivusta, pyöräily ainoa tapa liikkua ja elää kiropraktisten käsittelyjen jälkeen, kun voimaa oli impulssissa pari pykälää liikaa mitä nivelkapseli sietää.
Terveyskeskus tuskin apua antaa. Siellä ei nykyään tehdä muuta kuin ohjataan asiakkaita yksityisensektorin pakeille. En halua lannistaa, mutta mitä monimuotoisempi sairaus olisi tutkittavana ja hoidettavana sitä varmemmin terveyskeskus kieltäytyy kunniasta heti alkumetreillä.
Jos sulla on vakuutus, rahaa ja voimia voi olla parasta suoraan kävellä jonnekin muualle kuin julkisen puolen terveysasemalle omaa ja muiden aikaa haaskaamasta.
Kokemusta on.
Ei tuollaisia ryhtivikoja ite osaa katsoa tai diagnosoida.
Hae apua ammattilaiselta.
Olisiko sulla osteoporoosi?
http://personal.inet.fi/koti/remeli/skolioosi.htm#Tuki-_ja_liikuntaelinvaivoihin_apua_ja