Attendo luovutti

attendopoisjasassiin

Veropakolainen attendo joutui luopumaan.

Pihlajalinna saamassa Mänttä-Vilppulan sopimuksen

Pihlajalinna on varmistamassa Mänttä-Vilppulan sosiaali- ja terveyspalveluiden ulkoistuksen hoidettavakseen. Kaupunginhallitus valitsi Pihlajalinnan sote-tuottajaksi jo helmikuussa, mutta Attendo teki kaupungille hankintaoikausvaatimuksen ja jätti markkinaoikeudelle valituksen päätöksestä.

Pihlajalinnan tiedotteen mukaan valitus on vedetty pois markkinaoikeudesta. Kaupunginhallitus hylkäsi jo aiemmin oikaisuvaatimuksen perusteettomana.

Pihlajalinnan mukaan sote-ulkoistussopimus allekirjoitetaan toukokuun loppuun mennessä.

Mänttä-Vilppula kilpailutti sosiaali- ja terveyspalvelut 10 vuoden määräaikaisella sopimuksella. Lisäksi sopimus mahdollistaa viiden vuoden jatko-option.

Mänttä-Vilppulan kaupungin väestö on noin 11 000 asukasta ja arvioitu sosiaali- ja terveyspalveluiden nettokustannus noin 40 miljoonaa euroa vuodessa.


Tohmjärvi järvi maksaa 20milj reippaan 4000 asukkaan hoidosta.

Pitäs saada purettua koko sopimus kiireellä,laskun laittavat asiakkaalle mutta informaatioa ei saa vaikka olisi odottanut jo viikkoja jotain lääkäriä niin joku muu tytön hempukka onkin se lääkäri ja taas joutuu varamaan uudelleen ajan,nytkin antoivat kolmannen ajan ja niin menee kesään saakka joskus ehkä kesäkuulla saattaa päästä tutkimuksiin.

Vihon viimeinen lafka jota pyöritetään veroparatiisin kautta.

Ja turha on sitten väittää sielä paskaa,mene puhdistamaan niitä metsiä ja silläkin aikaa.(tiedät kyllä itse ketä tarkoitin).

7

366

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Niimpä. Noiden sopimusten vertailu ei ole yksinkertainen asia yksinkertaiselle ihmiselle. Hinnan määritykseen vaikuttaa vastuun laajuus. Vanhustenhoidosta päivistykseen jne.... Tohmajärvellä Attendo vastaa kaikesta,- mikä liittyy terveydenhoitoon.

      Kerroppa näkemyksesi miten meillä tulisi järjestää nämä palvelut ja erikoisesti että ne myös todellisuudessa toteutuisi?

      Ymmärrykseni mukaan paras ja edullisin olisi se wanhanaikainen kunnanlääkäri toimintatapa kuin silloin ennen eli kunta hoitaisi koko revohkan ja lääkärit olisivat kunnan palkkalistoilla. Mutta,- ongelmana on ettei lääkäreitä tule löytymään terveyskeskuslääkäreiksi.

      """Pitäs saada purettua koko sopimus kiireellä,laskun laittavat asiakkaalle mutta informaatioa ei saa vaikka olisi odottanut jo viikkoja jotain lääkäriä niin joku muu tytön hempukka onkin se lääkäri""""

      Muuten osaavat myös tytönhempukatkin omata ammattitaidon. Muutama vuosi sitten nuori "hempukka" bongasi laaja-alaisen keuhkoembolian oireideni perusteella ja ihan ensikäynnillä. Omasi terävät havainointikyvyt,- vaikka oli vasta valmistunut ammattiinsa.

      • attendoulos

        Minä en edes kehtaa luetella kuinka paskasta lafkasta on edes kyse,joka akan laara pellolle vaan.

        Toivotaan että saadaan ammattitaitoiset ,nykyisin ajattavat kiteelle saakka röntgeniin,ennen oli muuta toista.

        Kerroppa nyt yksinkertaiselle ihmiselle kaksinkertaisesti miksi esim:kuntalaisia ajatetaan kauas kiteelle röntgeniin ja kerroppa lisäksi kaksinkertaisesti miksi nuo laarat eivät vastaa kun parin tunnin ajan aamulla,sitten ajat sinne kymmenien kilometrien päästä niin nuo laarat istuu perseleveällä ja puhelin on vieressä,sitten ne juoruaa pitkin käytäviä.

        Kerroppa yksinkertaiselle kaksinkertaisesti miksi?,kuinka tämä asia voidaan muutoin hoitaa paremmin,ettei onneton nauha vastaa suunilleen supittamalla jotain josta ei saa edes selvää.

        Kerroppa nyt kaksinkertaisesti viisaana valopäänä yksinkertaisille tohmajärveläisille tämä asia juurta jaksaen että mikä mikä mättää veroparatiisi atendon palvelussa.


      • attendoulos kirjoitti:

        Minä en edes kehtaa luetella kuinka paskasta lafkasta on edes kyse,joka akan laara pellolle vaan.

        Toivotaan että saadaan ammattitaitoiset ,nykyisin ajattavat kiteelle saakka röntgeniin,ennen oli muuta toista.

        Kerroppa nyt yksinkertaiselle ihmiselle kaksinkertaisesti miksi esim:kuntalaisia ajatetaan kauas kiteelle röntgeniin ja kerroppa lisäksi kaksinkertaisesti miksi nuo laarat eivät vastaa kun parin tunnin ajan aamulla,sitten ajat sinne kymmenien kilometrien päästä niin nuo laarat istuu perseleveällä ja puhelin on vieressä,sitten ne juoruaa pitkin käytäviä.

        Kerroppa yksinkertaiselle kaksinkertaisesti miksi?,kuinka tämä asia voidaan muutoin hoitaa paremmin,ettei onneton nauha vastaa suunilleen supittamalla jotain josta ei saa edes selvää.

        Kerroppa nyt kaksinkertaisesti viisaana valopäänä yksinkertaisille tohmajärveläisille tämä asia juurta jaksaen että mikä mikä mättää veroparatiisi atendon palvelussa.

        Niimpä. Palataan laajemmin asiaan kun rohkenet arvostella ihmisiä omalla nimelläsi. Juuri tuo puskasta arvosteleminen tekee sinustakin yksinkertaisen ihmisen eli kehittymättömän. Aivan sama mielukuva kuin terrorismissa. Molemmat pyritte tekemään salaa / tunnistamattomina pahaa ihmisille.

        """Kerroppa nyt kaksinkertaisesti viisaana valopäänä yksinkertaisille tohmajärveläisille tämä asia juurta jaksaen että mikä mikä mättää veroparatiisi atendon palvelussa."""

        Kokemuksesta voin kertoa,- ettei Attendon / Tohmajärven terveyskeskuksen palveluissa mätä mikään. Saamani palvelu on aina ollut todella hyvän tasoista. Ymmärrä,- ettei käytöksesi ja asenteiden ilmapiirissä kukaan lääkäri / terv. työntekijä mahdollistu keskittymään työhönsä.


      • muutaatendoonsiitä

        Kyllä sinun päässäsi mättää ja pahasti,kytköksiä on sinulla jotenkin tuohon veroparatiisipuljuun.

        Kyllä täysillä käyvä ei kirjoita tälläisellä suomi 24 sivustolla omalla nimellä,että jos niitä ei sulle suotu tarpeeksi niin hae sieltä niitä pätevältä atendolta lisää aivosoluja ,buhahahahahahahahahahahhehehehhe pyydä samalla sitä kehitystä buhahahahahahaha olet sitten kaksinkertainen valopää.

        Ei pitäisi olla noin dorka heppu että lähtee toisen aloittajan näkemykseen suoltamaan omia,satuilemaan kehityksestä.

        Mee hyvä ukko raivaamaan niitä metsiä ja tekemään jotain hyödyllistä eläkä tule tänne jauhamaan paskaa,pysy omilla jutuillasi ja käytä hölmönä omaa nimeäsi.

        Poistu siis näsäviisana tyhmillä jutuillasi tai muuta sinne veroparatiisiin.


    • outoahommaa

      Lisäksi valopää Markku Lievonen kerrotko kaksinkertaisesti kuinka attendon sosiaaliohjaaja liittyy te keskukseen näkyvästi kun asiakas on te keskuksen asiakas?

      • jääpöljäksi

        Sillä valopäällä on lamppu sammunut aika sitten jo,yksinkertainen joka kuvittellee olevansa välkky.Omahan pöljyytesi kun nimesi suolsit muille näkyviin.


    • veronmaksajia

      Kilpailutuksessa pitää ottaa huomioon myös että paljonko on valmis maksamaan % veroja - ei BONUSTA !

      Halon päättäjät herätkää !

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      59
      1230
    2. Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle

      Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust
      Kotimaiset julkkisjuorut
      57
      1158
    3. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      133
      1122
    4. Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi

      Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,
      Suomalaiset julkkikset
      7
      990
    5. Mitä haluaisit sanoa hänelle?

      Jos joskus kohtaatte?
      Ikävä
      97
      961
    6. Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?

      Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.
      Vain elämää
      5
      805
    7. Mikä kaivatussasi

      on parasta?
      Ikävä
      46
      761
    8. Sinulle jota kaipaan!

      Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista
      Ikävä
      27
      751
    9. Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?

      Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it
      Sinkut
      192
      696
    10. Jos oltais joskus samoissa bileissä

      Niin lähdettäiskö yhdessä ”jatkoille?”
      Ikävä
      71
      669
    Aihe