Konsulteilta Anjalan luonnonvara-alan koulutukselle tyly tuomio
18.5.2016 6:01
Anjalan luonnonvara-alan koulutus pitää lopettaa tappiollisena. Oppilaitoksen tilat ovat huonokuntoiset ja liian suuret sekä opiskelijamäärä pieni, todetaan FCG Konsultointi -yrityksen tekemässä raportissa.
Lopettamisehdotusta perustellaan myös sillä, että Kouvolan seudun ammattiopiston Ksaon luonnonvara-alan koulutus tuottaa tappiota. Vuosina 2009—2015 tappio oli noin 5,5 miljoonaa euroa. Vuonna 2015 luonnonvara-alalla opiskeleva tuotti tappiota koululle 18 654 euroa.
Viime vuonna Anjalassa ammatillista perustutkintoa suoritti 65 opiskelijaa. Kevään 2016 yhteishaussa Anjalan maaseutualan perustutkintoon oli kuusi ensisijaista hakijaa, luonto- ja ympäristöalalle seitsemän.
Selvityksen tilasi lasten ja nuorten lautakunta.
Selvityksessä ehdotetaan, että Anjalassa toimiva Biosampo voisi siirtyä ammattikorkeakoulun alaisuuteen. Ehdotusta perustellaan sillä, että Biosammon toiminta on kehittämis- ja tutkimustyötä.
Selvityksen tekijät moittivat Biosammon toimintasuunnitelmaa: siitä puuttuvat selkeät toimenpiteet, aikataulutus sekä eri toimenpiteiden budjetointi. Suunnitelman seuranta on puutteellista.
— Vaikuttaa siltä, että suunnitelmassa kuvaillut Biosammon erilaiset mahdollisuudet eivät ole kahdessa vuodessa toteutuneet kuin erittäin pieneltä osalta.
Lasten ja nuorten lautakuntakaan ei välty konsulttien kritiikiltä. Kouvolan kaupungin hallintosäännön mukaisesti lautakuntien on laadittava suunnitelma, jossa määritellään muun muassa palvelun sisältö ja hinta. Lautakunta ei ole toisen asteen koulutuksen osalta sopimusta laatinut.
— Ammatillisen koulutuksen strategisen johtamisen ongelmien voi osittain katsoa alkavan lautakunnan riittämättömästä ohjauksesta.
Loppuyhteenvedossa todetaankin, että lautakunnan tulee ottaa sille kuuluva rooli talouden seurannassa ja ohjauksessa.
Anjalan luonnonvara-alan koulutus
anjalassatapaht
0
110
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 213800
Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu303433Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka533204Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1222869Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod212618Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1162340MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142145Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi
Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu01950Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S281747IL- KELA:n pääjohtaja, lääke- ja oikeustieteen tohtori Lasse Lehtonen sekavassa tilassa Brysselissä!
"Iltalehden tietojen mukaan Lehtosen käytös Brysselin lentokentällä on herättänyt huomiota, ja hänen olemuksensa on tulk1381433