Osaako kukaan kertoa,minkälaista lähetystyötä tehdään pohjois ruotsista,mihin maihin esim.lähi-itä, afrikka kiina ym.Onko työ organisoitu jotenkin ja onko omat lähetit?
Tehdäänkö lähetystyötä kirkon kautta vai es.lestat omillaan?
Tehdäänkö lähetystyötä kirkon kautta vai es.lestat omillaan?
Vastaukset 16
Vanhimmat
Tuntuu vahvasti siltä että lähetystyötä tehdään vain ns.omien parissa.
Se on kun ei luoteta ihmisiin ja heidän oikeauskoisuutensa.
On pahasti vialla kaikki herätysliikkeessämme.
Miten kuuluu lähetyskäsky? Eikö Jeesus käskenyt tehdä kaikki kansat hänen opetuslapsikseen alken Jerusalemista aina maanääriin asti. Eikö Pohjoismaat ja Pohjois-Amerikka ole maanäärissä? On myös niin, että etsikkoajat ovat kulkeneet eri kansojen keskuudessa ja nyt on se aika, mistä profeetta on ennustanut, että Herran henki lepää pohjoisissa maissa.
Apostolit menivät aina sinne, minne henki heitä johdatti. Esikoisiakin on monesta eri kansasta ja kielestä. Lähetystyotä ei tarvitse mennä välttämättä tekemään Afrikkaan, sitä olisi kotimaassakin vaikka kuinka paljon. Oletteko puhuneet naapureillenne ja työtovereillenne tästä kalliista asiasta?Minulla se on jäänyt ainakin vähälle.
Yhtä tärkeää kuin lähetystyö, on seurakunnan hoito. Etenkin nyt työ on raskasta niin Suomen kuin Ruotsin lähetysmiehille, koska on niin paljon vastahakoisia, ei ainostaan sanankuulijoissa, vaan myös saarnaajissa.
Pieni vika siinä lähetystyön lopettamispäätöksessä on: se päätös on tehty itse ilmoittamalla, että nyt ei ole vielä Jumalan aika.
Jos tiedetään, että Herran henki lepää lopun aikana pohjoisissa maissa, niin ei sitä aikaa taida enää tullakaan.
Siltikin tuntuu ihmeelliseltä, että kristillisyyden vanhimpien mielestä Inkerin kristityt eivät enää tarvitse lähetysmiehiä , eräänlainen pohjoinen maahan se Inkerikin on. GP totesi jo muutama vuosi sitten kristillisyyden ulottuvan aina Suomen itärajalle saakka, joten Inkerin etsikkoaika päättyi siis siihen.
Niin,miksi,ehkä siksi kun on poppoo pallohukassa.
Ainako sitä Jumalan lasten lauma tarvii kaitsijaa,eikö Paimen riitä?
Siitä vaan- ei kukaan oo kieltänyt tekemästä lähetystyötä! Voit aloittaa omasta perheestä tai suvusta tai naapureista...vai onko niin paljon vikaa ettei tuu lähetystyötä tehtyä?!!
Nimimerkille 'Lappiinlähetys'
Kuuleppas Jussi! Oletko lukenut sen Puukaapin kirjeen? Sieltä Inkeristä tuli kielto, etteivät ota meidän lähetysmiehiä vastaan, jos otetaan omat ehtoolliset .Emme siksi voi mennä sinne. Heillä on siellä omat eväät riittäviä. Kyllä täältä oman tien kulkijoita on sinnekin tungokseen asti. Siis lähetystyö on jokaisella omassa ympäristössään. Monellekko lähimmäiselle puhuit viime viikolla?
onko suomesta eslestojen toimesta tehty lähetystyötä afrikkaan,kiinaan ym. kaikki voimat satsataan venäjän ja viron,latvian lähetykseen.on niin mukavaa ja helppoa. nyt perustetaan vartavasten yhdistys hoitamaan tätä lähetystä. Voisivat laajentaa työtä koko maailmaan siinä haastetta.
Yhdistys varmaan joudutaan perustamaan sen vuoksi, että voidaan Venäjälle yleensä tehdä lähetystyötä. Venäjällä nimittäin lain mukaan ei saa toimia lähetystyössä kuin vain niiden kirkkojen piirissä, jotka olivat ennen vallankumousta. Inkerin luterilainen kirkko on kieltänyt niiden tulemisen saarnaamaan heidän kirkkoonsa, jotka pyrkivät hajottamaan kirkon eli ottamaan sakramentit itselle. Varmaan hyvin ymmärrettävää.
Inkerin piispa ja inkeriläiset haluavat sinne lähetysmiehiä Suomesta, mutta kristillisyytemme vanhimmista vanhimmat GP ja OM ovat kieltäneet sinne menon.
Ne, jotka siellä nyt käyvät, ovat nousseet näitä kaikkein vanhimpia vastaan. Siksi tarvittaneen oma kristillisyytemme kaikkein vanhimmista vapaa yhdistys lähetystyötä varten, jolloin he eivät voi sitä kieltää vaikka pitävätkin moista lähetystyötä kristillisyyden rikkaruohona.
Jos lähdettäisiin lähetystyöhön vaikkapa Afrikkaan, niin taitaisi Lapista kajahtaa sellainen huuto ja mekastus, että se kuuluisi Suomeen ilman puhelinlankojakin.
On se vähä eriskummallista nää lapin määräykset,hieman hiuksia nostattaa,ei muuta.
Ihmisiä tasan tarkkaan he ovat.
On se kanssa nimi, "kristillisyytemme vanhimmat." Tämähän itsessään jo kertoo kaiken tarvittavan. Kristinuskon vanhimmat löytyvät nimittän Raamatun lehdillä, eikä sen jälkeen ole yhtäkään (kristillisyyttämme) perustettu.
Matt. 23:4 He sitovat kokoon raskaita ja vaikeasti kannettavia taakkoja ja panevat ne ihmisten hartioille, mutta itse he eivät tahdo niitä sormellakaan liikuttaa.
Matt. 23:5 Ja kaikki tekonsa he tekevät sitä varten, että ihmiset heitä katselisivat. He tekevät raamatunlausekotelonsa leveiksi ja vaippansa tupsut suuriksi
Matt. 23:6 ja rakastavat ensimmäistä sijaa pidoissa ja etumaisia istuimia synagoogissa,
Matt. 23:7 ja tahtovat mielellään, että heitä tervehditään toreilla, ja että ihmiset kutsuvat heitä nimellä *) 'rabbi.'
*) Lue lapinvqanhin
Matt. 23:8 Mutta te
älkää antako kutsua itseänne rabbiksi, sillä yksi on teidän opettajanne, ja te olette kaikki veljiä.
Matt. 23:9 Ja isäksenne älkää kutsuko ketään maan päällä, sillä yksi on teidän Isänne, hän, joka on taivaissa.
Matt. 23:10 Älkääkä antako kutsua itseänne mestareiksi, sillä yksi on teidän mestarinne, Kristus.
***) Matt. 23:11 Vaan joka teistä on suurin, se olkoon teidän palvelijanne.
Matt. 23:12 Mutta joka itsensä ylentää, se alennetaan;
ja joka itsensä alentaa, se ylennetään.
Takatuuppari sinähän sen sanoit vanhimmista vapaa vapaakirkko ha ha haaa hig kirkon sisäinen vanhimmista vappaa kirkko
Me Jällivaarassa piettiin palaveriä veljiinkeske pirtinperäkammarissa jotta Lapin lähetystyötä ruvettaan tehostammaan. Täälä Sverigen puolella on ilima-alukset halapoja ostaakki eikä vaan vuorata. Helikopterija ultrakevyttä ja sensemmosta ilima-alusta. Moottorroituu riippuliitinäkkii ja semmosta hörpöttäjjää! Meillä on lentotaitosia veljiä rajan molemmi puolin. Jotta painatettaan Raattammaan ja Lestadin saranoja ja aletahan tiputella niitä ilimastakäsin maan asujamille. Kemi, Tornio, Rovaniemi, Kemijärvi... Pienemmättii pitäjät, vaan onpi Lapin pitäjät isoja! Pentsiinit maksaa, mutta Herra siunaapi! Usko tuloo kuulemisest, mutta ihimiset voipi lukia nätä kirjaimellissii lentolehtissii toine toisellee. Näillä lähetyslennoila onpi Jällivaaran Wanhimpain siunaus! Poromiehettii saapi evankeljummii puolentosta vuossaan tauvon jäläkkeen...! Ja tietennii ne porot siinä samala!
Aloittaja kysyy vielä,onko ruotsin-lappi esikoislestadiolaisten pääpaikka,ainoa oikea uskonoppi,näin olen ymmärtänyt täällä kirjoituksista?
Eikö tosiaan sieltä tehdä maailmanlaajuista lähetystyötä,eikö ole lähettejä eri maissa?
Kuinka Jeesuksen lähetyskäsky toteutetaan,onko se ulkoistettu ev,lut.kirkolle?
Ei ole annettu evlut kirkolle lähetyskäskyä vain yksityisille ihmisille menkää ja saarnatkaa parannusta ja syntein anteeksiantamusta kirkkohan vain anteeksiantamusta saarnaa suruttomille siksi kirkkiset ovat sekaisin kuin pappilan kaappikellot
Ei terveet tarvitsekkaan parannusta,oikein on toimittu,jos evankeliumia julistetaan juuri niille,jotka ei siitä ole vielä osalliset.Kannattaa olla edelleen pappia kyydissä.