Stereokaiuttimet sivuille

ÄäniEdestäJaTakanaTyhjää

Sanotaan, että stereokaiuttimet tulisi sijoittaa tasasivuisen kolmiosäännön mukaan eli edessä oikealla ja vasemmalla. Ymmärrän, että kotiteatterissa etukaiuttimet luonnollisesti laitetaan eteen, kun sivuilla ja takana on muita kaiuttimia. Mutta käytössä on vain ne kaksi kaiutinta, niin miksei niitä laitettaisi suoraan sivuille, niinkuin vaikka tavalliset kuulokkeet?

6

232

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Musiikki on yleensä studiolla tallennettu tavallista stereotoistoa varten siten, että kaiuttimet ovat edessä vierekkäin suunnilleen samalla etäisyydellä kuulijoista. Miten sivuasennuksella syntyy illuusio kuulijan edessä olevasta orkesterista jää kokeiltavaksesi. Kuulokekuunteluun tarkoitettuja musiikkitallenteita toki on, mutta ovat varsin harvinaisia, usein keinopäällä äänitettyjä.

      Esimerkiksi elokuvien äänen toisto voipi olla vähän kimurantimpi juttu tavallisella stereokaiutinparilla, mutta en kuitenkaan usko, että sivuasennuksella päästäisiin tyydyttävään lopputulokseen: eteen jää "aukko".

      • ÄäniEdestäJaTakanaTyhjää

        Minua vain niin häiritsee kun ääni tulee pelkästään edestä

        Ratkaisu: lisää kaiuttimia.


      • pään_sisällä_kaikuu

        Paskat kaijjuttimet ja/tai väärin asennettu (esim. toisessa piuhat väärinpäin = vaihevirhettä), jos ääni tulee pelkästään edestä/kaijjuttimista.

        Kyllä kahdellakin kaiuttimella saa syntymään illuusiota äänen tulossuunnasta. Ääni ei siis paikannu pelkästään kaijuttimiin tahi niiden väliin, vaan saadaan aikaan myös vaikutelma epämääräisestä äänen tulosuunnasta (kaiku ym.), kun kauttimiin syötetään vastakkaisvaiheista signaalia. Ainakin leffoja katsellessa tämän saa tulkittua (kuvan johdattelemana) niin, että ääni kuuluu takaa, yläpuolelta tms.

        Em. vaatii vain, että istutaan just oikeassa paikassa = etäisyys pääkaiuttimiin on identtinen. Muinaiset pro-logiikka -vahvistimet poistivat ongelman erottamalla vastakkaisvaiheisen signaalin takakaiutinkanavaan (vain 1 kanava, vaikka näissäkin yleensä käytettiin kahta takakaiutinta) samanvaiheisen signaalin keskikanavaan.

        Illuusion romuttavat myös esim. heijastukset sivuseinistä (epäsymmetrinen sijoitus) tai huonot kaijjuttimet (kotelon resonanssit tms. kavaltaa äänen todellisen lähteen... ainakin omien havaitojeni mukaan huonoilla kaijjuttimilla ei synny stereokuvaa, vaan ääni on aina "kiinni" kaijjuttimessa).

        Sijoitus sivuille on paska idea. Silloin ei ole mitään toivoa, että syntyisi äänikenttää kuuntelijan eteen sitten nämä epämääräiset "kaikuäänet" ympärille/taakse.

        Kuulokkeillakaan en viitsi kuunnella, koska normaaleilla äänitteillä musiikki soi silloin "pään sisällä". Jos nyt pakko olisi kuulokkeita käyttää, täytyisi hankkia jokin prosessointivehje, joka loihtii ääneen tilavaikutelmaa.

        Ja jos nyt on ihan pakko äänikenttää laajentaa, niin sitten pitää tosiaan hankkia jokin kotiteatterivavistin, lisää kaiuttimia, ja käyttää jotain ao. vahvistimen signaaliprosessorilla luotua tilavaikutelmaa (teatteri, stadion....). Joku näistä "kaikutiloista" saattaa jopa osoittautua ihan toimivaksi.

        Tässä on vain yksi, vakava, ongelma. Leffoja katsellessa välttää vähän huonommatkin kaijjuttimet, mutta musiikin kuuntelu ei anna armoa, kun ei ole sitä elävää kuvaa tunnelmaa luomassa & aisteja hämäämässä. Uusien kaiuttimien (vähintään 2 takakaiutinta ja löytyyhän sitä systeemeitä, missä on jopa 4 takana pari ylimääräistä edessäkin) pitäisi olla ääneltään yhteneviä nyk. pääkaiuttimien kanssa. Eli jos ne pääkaiuttimet ovat 500 €/kpl, niin aika monta viisisatasta pitää tähän projektiin upottaa...


    • Mikäli kaksi kaiutinta sijoittaa mainitsemallasi tavalla suoraan sivuille, niin jo suhteellisen pieni pään tai kehon liike vasemmalle tai oikealle aiheuttaa flanger-efektin. Pääsi ollessa tasan keskellä kaiuttimien välissä matka vasemmasta korvastasi vasempaan kaiuttimeen on sama kuin oikeasta korvastasi oikeaan kaiuttimeen. Mutta jo pieni liike jompaankumpaan suuntaan aiheuttaa sen, että oletkin lähempänä toista kaiutinta. Voit helposti kokeilla tätä sijoittamalla kaiuttimet sivuille ja liikuttelemalla päätäsi niiden välissä vasemmalta oikealle. (Kuulokekuuntelussa tätä ei tapahdu, koska kuuloke on aina yhtä lähellä korvaasi.)

      Toisaalta täytyy muistaa, ettei ole olemassa mitään "yhtä oikeaa tapaa" nauttia musiikin kuuntelusta. Tai oikeastaan se oikea tapa on se, jonka itse koet parhaaksi itsellesi. Jos ns. normaali stereo-ratkaisu ei omaan korvaasi kuulosta kivalta, niin silloin sinun tapasi kuunnella musiikkia voi olla joku toinen. Lisäkaiuttimien hankkiminen voi olla hyvä ratkaisu, mutta jos sinulla on tällä hetkellä kaksi kaiutinta, niin mikään ei estä sinua kokeilemasta ensin niiden sijoittelua eri paikkoihin.

      • ÄäniEdestäJaTakanaTyhjää

        Arvostan


    • Konsertissakin tulee kaikki ääni pelkästään edestä. se on luonnollista!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stubb jo paljon tunnetumpi kuin kaikki persut yhteensä

      Nyt on aika ottaa mittaa tunnettavuudesta, herrat ja narrit! Joku tuolla toisessa ketjussa väitti, että "persujen rivimi
      Maailman menoa
      50
      9935
    2. Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015

      Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit
      Maailman menoa
      12
      6705
    3. Persu Keskisarja on politiikan Uuno Turhapuro

      Asiantuntija luonnehtii Keskisarjaa Trumpin ajan Turhapuroksi, joka ärsyttää kokoomusta. – Keskisarjan känni-imago j
      Maailman menoa
      73
      6035
    4. Miksi persuilla ei ole firmoja?

      Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?
      Maailman menoa
      40
      5911
    5. Oikeistohallitusten aikaan saannokset.

      Holkerin touhujen seurauksena lama. Aho jatkoi tuhoa osaamattomuudellaan. Katainen ja alkoi talouden alamäki. Sipilä ja
      Maailman menoa
      46
      4114
    6. Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto

      vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html
      Maailman menoa
      263
      3046
    7. Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä

      Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?
      Maailman menoa
      42
      2338
    8. Mikä asia on jäänyt kaivatustasi parhaiten

      mieleesi? 💬😀🙋🏼‍♂️😱
      Ikävä
      61
      1365
    9. Suomussalmen baarit

      Mikä homma on Suomussalmen baareissa? Niin jumalattoman vittumainen portsari oli eräässä nimeltä mainitsemattomassa paik
      Suomussalmi
      19
      1176
    10. Millä paikkakunnalla kaivattusi asuu

      Jäikö sydän jonnekin? Jos, niin minne tai mihin? Laita paikkakunta tai paikka ja kunta🤭 Esim. Helsinki tai Pubin vessa
      Ikävä
      48
      995
    Aihe