Haaveena lääkis

Mitäs luulette kuinka vaikeaksi nykyään menee lääkikseen pääsy jos ei kuulu ensikertalaiskiintiöön. Nyt pohdintana että ottaako eri koulupaikan vastaan vai ei(lääkikseen en siis varmaan tänä vuonna pääse..), jos pääseminen merkittävästi vaikeutuu :o
161964
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Lääkikseen pääsy on tullut varsin haasteelliseksi ensisijaisesti siitä syystä, että hakijamäärät ovat kasvaneet vuosi vuodelta ja melkein kaikki panostavat pääsyyn jo lukion alusta alkaen. Taso on kova.

Ensikertalaiskiintiö ei vaikuttane juurikaan mitään sen enempää ensikertalaisten kuin ei-ensikertalaistenkaan sisään pääsyyn.

Äänestä

Lääkärin urasta haaveilevan on hyvä valita keskiarvolukio tiedepainotteisine ainevalikoimineen. Hyvä olisi saada kunnon genetiikka, määrätietoisuus ja kurinalaisuus. Näitä ominaisuuksia ei ole viljalti jaossa myöhemmin, jos siellä sikiövaiheessa on jo hässäkkää.

Mutta voi toki joku onnistua heikommistakin lähtökohdista.

Äänestä

Vaikeeta tai ei, niin jos sinne haluaa niin mitä vaihtoehtoja on...niin, onhan niitä.

Oikeesti Tarto on hyvä vaihtoehto tai oli joku lukemassa Bulgariassakin. Lääkäripula ei helpota yhtään tulevaisuudessa joten tutkinnon siirto onnistuu kyllä.

Itsellä on perhe pk seudulla että pusken sinne Helsinkiin vaikka Kuopioon olisin jo päässyt viime vuonna.

Äänestä

Nythän aletaan poistamaan pääsykokeet, en tiedä kuuluuko lääkis siihen sarjaan. Ylioppilastodistuksen perusteella pitäisi valita . Lääkiksen pääsykokeisiin valmistautuminen ei oo ainakaan fyken osalta ulkoa pänttäämistä, joutuu käyttämään yläpäätäkin.

Äänestä
  • Lukasin saman jutun, mutta kyllähän se vieläkin olisi kyseisessä mallissa sitä, että täytyy päntätä yo kirjoituksia varte fyke biologia. Kuitenkaan tuskin lääkikseen hakiessaan jostain esim. uskonnon yo kokeista on pisteitä tiedossa. Ja näin vielä mainitakseni kannatan itse pääsykoetta, koska kuitenkin tehtävät ovat soveltavampia kuin ylioppilaskirjoituksissa. Yo kokeissa pärjää, kun opettelee tietyt laskukaavat ja -mallit, kun taas pääsykokeessa täytyi oikeasti miettiä vähän jo. Eli jos halutaan oikeasti "terävimmät kynät penaalista" lääkikseen, niin pääsykoe pysyy. Muuten mielestäni ulkoaopiskelijoiden määrä kasvaa. Kuitenkin haastatteluja ym. kannatan. Itse suoraan lukiosta pääsin lääkikseen viime vuonna ja olen tyytyväinen, että pääsykoe oli. Todella kasvattava kokemus ja antoi hyvää osviittaa lääkiksen rankkuudesta.

    Äänestä

Osa opiskelijoista pitäisi valita yo kirjoituksien perusteella, fykebi, äidinkieli, englanti, ruotsi ja osalle edelleen sisäänpääsykokeet. Lukio ssa täytyy opiskella ja yrittää ottaa laajasti aineita.

Äänestä

Osa haaveilee lääkiksestä vaikka ei oo edes ottanut kun pakolliset fykebi. Nekin jotka ottaa syventävät niin eivät kirjoita, osa tietenkin kirjoittaa. Vaikeutuu tietenkin sellaisille jotka eivät ole ottaneet lukiota tosissaan. Eikä välttämättä tarvi valmennuskurssia jos lukion ottaa tosissaan. Tiedän sen koska lapseni pääsi ensimmäisellä kerralla hkiin, tosin hän on tavallista lahjakkaampi. Ei minun ansiosta.

Äänestä

No jos sä saat jonkun toisen koulupaikan etkä ota sitä vastaan nii sähän joka tapauksessa menetät ensikertalaistittelin siinä...?

Äänestä
  • onko näin ^^^ mulla oli käsitys että ensikertalaiskiintiön menettää vain jos ottaa koulupaikan vastaan

    Äänestä

  • iyyiy kirjoitti:

    onko näin ^^^ mulla oli käsitys että ensikertalaiskiintiön menettää vain jos ottaa koulupaikan vastaan

    Käsityksesi on oikea. Ensikertalaisuuden menettää ottamalla vastaan saamansa opiskelupaikan.

    Äänestä

Tulee vaikeutumaan niille jotka ei ota lukiota tosissaan jos huomioidaan ainoastaan ylppäri arvosanat. Siis ettei pääsykokeita olisi ollenkaan. Miten amikset sitten? Tason ei saa huonontua. Reiluinta olisi että otetaan ällät ja eet huomioon ensiksi mm fykebi, pitkä matematiikka, ruotsi, äikkä ja enkku. Lopuille pääsykoe pelkkää fykeä.

Äänestä

Lääkiksen aloituspaikkoja on lisätty roimasti joten sisäänpääsy on helppoa.

Äänestä

Hgissä+ollut+pääsykokeissa+yli+1000+ja+suomenkieliseen+valitaan+oliko+se+117.+Jokatapauksessa+n+11-15+%+pääsee.

Äänestä

Älä ota vastaan opiskelupaikkaa. Nyt kannattaa panostaa tosissaan vuoden 2017 pääsykokeisiin koska tulee uudistuksia. Osa valitaan tulevaisuudessa yo tod perusteella, kai niin kuitenkin mitä on kirjoittanut mitä vaaditaan. Aloitat viimeistään elokuussa ja teet duunia sen eteen ja jos ei riitä niin se on sitten siinä. Päätä seinään takovia on paljon ja eivät usko että resurssit ei kertakaikkiaan riitä. Silloin täytyy hommata vähän helpompi ala mihin pääsee opiskelemaan.

Äänestä

Kohta tulee tulokset kuka on päässyt mihinkin. Kilpailu on kovaa paikoista kuten lääkiksessä on.

Äänestä

Kuopion tulokset tulleet!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


haaveenalääkis kirjoitti:

Mitäs luulette kuinka vaikeaksi nykyään menee lääkikseen pääsy jos ei kuulu ensikertalaiskiintiöön. Nyt pohdintana että ottaako eri koulupaikan vastaan vai ei(lääkikseen en siis varmaan tänä vuonna pääse..), jos pääseminen merkittävästi vaikeutuu :o

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu