Hei! Etsin livekavereita Siilinjärveltä tai Kuopiosta (tai myös muualta jos sinulla on mahdollisuus käydä Siilinjärvellä jossa asun). Voitaisiin esim. kahvitella ja rupatella, mahdollisesti yökyläilläkin.
Tällaiset toivomukset minulla on sinua kohtaan: osaat myös kuunnella, sinulla ei ole alkoholiongelmaa, et kaada ongelmiasi minun päälleni, et tyrkytä uskontoa, sinulla ei ole aggressiivisuusongelmia, sinulla ei ole tapana levitellä muiden asioita eteenpäin etkä ole ahdasmielinen. Naispuolisia kavereita etsin, iällä ei ole niin suurta merkitystä. Enkä siis etsi seurustelukumppania.
Kerronpa jotain itsestäni. Olen 36v yksinelävä nainen, minulla on kissa. Olen työkyvyttömyyseläkkeellä joten aikaa on liikaakin. Ihmiset ympärillä perheellistyy ja ovat työelämässä joten minulla ei ole hirveästi ihmisiä joiden kanssa viettää aikaa. Olen todella yksinäinen ja se pahentaa masennusta. Harrastan mm. lukemista, musiikin kuuntelua, vanhanaikaista kirjeenvaihtoa, valokuvausta, netissä surffaamista, vlogien katsomista, elokuvia, sarjoja, järjestelyä ja tavaroiden karsimista (ikuisuusprojekti), erilaisten listojen tekemistä, lenkkeilyä ja venyttelyä.
Olisi mukavaa saada elämään enemmän ihmisiä koska yksin ei ole hyvä olla. Haluan ensin vähän tutustua sähköpostilla. Kerrothan itsestäsi pidemmin kuin parilla lauseella.
Livekavereita Siilinjärveltä/Kuopiosta?
Onneli36v
1
189
Vastaukset
- Onneli36v
Hups, sähköpostiosoite unohtui... eli [email protected]
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sannan kirja USA:n bestseller!
"Congratulations to Sanna Marin's HOPE IN ACTION, officially a USA TODAY bestseller!" Kertoo Scribner. Mitäs persut tä18811688- 298174
Metsäalan rikolliset
Jokohan alkaa vähitellen kaatua kulissit näillä ihmiskauppaa harjoittavilla firmoilla.586136Ruotsalaistoimittaja: "Sanna Marinin saunominen saa minut häpeämään"
Sanna Marinin kirja saa täyslaidallisen ruotsalaislehti Expressenissä perjantaina julkaistussa kolumnissa.....voi itku..1715076- 384842
Suomen kaksikielisyys - täyttä huuhaata
Eivätkö muuten yksilöt pysty arvioimaan mitä kieliä he tarvitsevat? Ulkomaalaiselle osaajalle riittää Suomessa kielitai464442Työeläkeloisinta 27,5 mrd. per vuosi
Tuo kaikki on pois palkansaajien ostovoimasta. Ja sitten puupäät ihmettelee miksei Suomen talous kasva. No eihän se kas1104337- 1163799
- 803310
- 481811