Olen sellainen syvällisiä pohtiva perfektionisti. Olen aika armoton itselleni jatkuvasti... Töissä en usein tunne olevani oma itseni. Eri ihmiset ja eri ympäristöhän tuovat erilaisia piirteitä esiin. Itsestäni tuntuu vahvasti niinkuin olisin jossain roolissa kun olen töissä. Vähän kuin jokaiseen tilanteeseen olisi oma rooli joka tulee automaattisesti päälle siinä tilanteessa. Se tarkoittaa myös sitä että sitä on jokaiselle eri ihmiselle vähän erilainen. Joku sanoi joskus että se tarkoittaa että persoonallisuus on tosi pinnallinen, siis ikäänkuin feikki... Ehkä vain mietin liikaa...
Oma minähän onkin loppujen lopuksi oikeastaan vain näkemys. Siis se mielikuva. Joka kerta erilainen. Onhan meillä vahva tunne itsestä.. Siitä että meillä on minä. "Minä" olen. Mutta jos sitä ajatusta tarkastelee, niin se on kehosta, mielestä ja tunteista muodostuva rakennelma, joka leijuu aidon todellisuuden yllä, kuin hologrammi, jota olemme pakotetut katsomaan...
Oma minähän onkin loppujen lopuksi oikeastaan vain näkemys. Siis se mielikuva. Joka kerta erilainen. Onhan meillä vahva tunne itsestä.. Siitä että meillä on minä. "Minä" olen. Mutta jos sitä ajatusta tarkastelee, niin se on kehosta, mielestä ja tunteista muodostuva rakennelma, joka leijuu aidon todellisuuden yllä, kuin hologrammi, jota olemme pakotetut katsomaan...
Vastaukset 4
Vanhimmat
Aika raskasta elämäsi on. Sehän on kuin ainaisesti näyttelemistä. Lopulla katoaa mopo käsistä, ja et tunnista enää kuka olet tuossa roolileikissä tai paremminkin orjuudessa.
Hyvä että tiedostat tilanteen. Silloin voi alkaa asialle tekemään jotain.
Kiitos vastauksestasi. Onko mitää neuvoja mitä voisi tehdä "tilanteelle"? ;)
Meillä jokaisella on erilaisia "rooleja", jotka me otamme käyttöön eri tilanteissa ja joiden kautta me tätä maailmaa kulloinkin jäsennämme. Esim. työrooli on monesti jo pakonkin sanelemana hyvin erilainen kuin ns. kotisohvarooli, tai rooli harrastuksen parissa, eikä se todellakaan ole mitään "pinnallisuutta" tai kyvyttömyyttä olla oma itsensä! Moni ei edes tiedosta sitä kuinka itsekin muuntuu yhtenään, niin muiden ihmisten kuin ympäristönkin vaikutuksesta, täysin spontaanisti ja luonnollisesti.
Sinkkuna eläessä on erilainen kuin parisuhteen aloittaessa eli toisen ihmisen läsnäollessa ja vaikuttaenssa vähän kaikkeen, vanhemmuus on seuraava "rooli" joka vaatii jälleen asenteen ja käytöksen ym. muuntumista, positiivisten ihmisten keskellä ollaan erilaisia kuin pessimistien, vanhempien ihmisten seurassa erilaisia kuin lasten, yksin ollessa jopa nauretaan erilailla kuin ryhmässä, jossa muiden läsnäolo ohjaa kaikkien käytöstä, jne jne.
On aika naivia kuvitella, että hukkaa jonkun "aidon itsensä" jos ei kykene ajattelemaan ja olemaan samanlainen kaikissa elämäntilanteissa ja kaikenlaisten ihmisten kanssa kommunikoidessaan. Me vaikuttaisimme todella omituisilta jos sitä muuntautumisen taitoa ei yhtäkkiä olisikaan, sillä SE juuri tekee meistä persoonallisia! Kyky sulautua ja muovautua, jopa myötäilläkin, eikä vain jököttää yhdessä ja samassa "roolissa" läpi elämän.
Niinpä. Tässäkin voi tehdä ongelman sellaisesta missä ei ongelmaa olekaan.