Älkääpä lapset sekoittako Saabin lentokoneita moneen kertaan konkurssiin menneeseen entiseen Saabin autotuotantoon. Kiinalaisilla ei ole oikeutta Saabin nimen häpäisemiseen.
Kiinalaiset epä-Saabit
konkurssipesänhoitaja
254878
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Vastaukset 254
Vanhimmat
Ei Saabeja tehdä eikä tulla koskaan tekemäänkään. Kiinalaiset nimeävät vanhat lisenssiautonsa Ping-Pongeiksi.
Saabeja ei ole tehty pariinkymmeneen vuoteen. ne muutuivat ensin Opelin halpamalleiksi ja myöhemmin kinuskirimpuloiksi ja sitten konkurssiromuiksi.
Ihan sama mitä olivat. Pääasia että koko merkistä on päästy lopullisesti eroon.
Eikös kaikista autoista tule vanhemmiten Opeleita? En kyllä pari Opelia omistaneena usko tuohon sanontaan, ei sellaisia rimpuloita saa mistään muusta merkistä edes paalaamalla.
Ruotsalaiset Saab-lentokoneet ovat arvostettuja laatutuotteita. Kiinalaiset konkurssi-Saab-autot taas halveksittuja romuja, joita kukaan selvä ei suostu ajamaan. Ruotsalaiset eivät edes myönnä, että siellä olisi Saab-autoja koskaan tehtykään.
Sama täällä, Saab lähtee paaliin. Enää ei jaksa hävetä sen takia.
Taidan vaihtaa Ladaan.
hyvä päätös kahden surkimuksen välillä
Sotkamo taas finaalissa. Ja Vimpeli kans.
Saab muistetaan aina kiinalaisena autona, vaikka valmistus onkin jo lopetettu.
.........
Eipä hätää mitiä, vaikkei uutta Kiinan "Saabia" pukkaakaan markkinoille ! Ei ole väliksikään. Toisaalta kyllä Kiinan hyvää jaksaa odottaa, Saab on aina ollut vaihtoehto Premium autoille. Huono sellainen tosin.
Odottelemma uusia Saabeja paalattavaksi.
http://www.saabsunited.com/saab_campaigns/upload/images2010/01/saab_support_convoy_-_finland/kuusakoski.jpg
Kas kas Saabit on edelleen suosittuja paalattavia, kuvasta päätellen.
Saab on niin niin kiinalainen että se on melkein venäläinen. Vanha perinteinen sananlasku "Se Epävarma Kiinalainen" pitää siis edelleen paikkansa.
Hyvää paalattavaa ei koskaan odota liian kauan.
Kappas vaan ko on hidasta korottaa, taitaa Suomi24h olla taas polvillaan.
Onneksi Saanolla menee hyvin.
Hyvin menee sittenkin Kuusakoskella.
Siis koepaalauksessa kiinassa. Saab on siis edelleen Made in China ! Hyvä näin.
Saisko sulta reseptin, mäkin haluan päästä tuollaisiin tiloihin kuin sä.
Saab on aina ollut, on nyt ja tulee aina olemaan Made in China. Full Stop. Kopioita ..... niitä piisaa maailman tappiin, mutta Saab on aina epäaito.
Ompas meit paljon, Saabin paalanneita meinatenkin.
Saab on todellinen moniala yritys, lentokoneita, laivoja, sukellusveneitä, automaatiojärjestelmiä, military vehkeitä jne.
Vain autot olivat säälittäviä Kiinan kotteroita ja menivät konkurssiin, mikä oli hyvä asia, etteivät enää pilaa Saabin mainetta.
Autot olivat aitoja kiinalaisia Saabeja. Aitoja Saabeja Made in China eikä mitään kopioita.
Eihän Kiinan kierrätys-Saabi ole uusi eikä varsinkaan Saabi !
Olen aina ostanut Saabit purkaamolta. Näin myös jatkossa.
Taas takkuaa! Saabini Vittu.
Juu Saabilta jäi myymättömiä varastoon konkurssissa ja ny ne otetaan naftaliinistä muka uusina autoina. Ei meitä petetä.
Kiinalainen Saab on lapsillekin turvaton valinta. Ja Saabhan kestää monta vuotta. Parhaat kaksikin ilman isoja remontteja.
Qwerty PC maailmassa, Saab paalausmuoailmassa.
Ei taida mennä edes kahta vuotta kun viimeiset Saabit on paalattu. Hyvää jaksaa odottaa.
Nyt jo reilusti alle. Viimeisten Saabien paalaaminen koittaa koht silleen.
Jep Jep jepulis.
On ne Saabeja, tarkemmin epäSaabeja. Hahahsssaaa ! EpäSaabeja ..... jollain järki jäässä.
Saabin oli juur vuosipaalauksessa, 110 €. Mikään ei olo enää ilmasta, kaikki maksaa nykyään. Palvelu oli kyllä erinomaista, kuten aina, Saabpaalauksessa meinatenkin.
www.saabpaalaus.com
Øööööøöööh!
Kröööhpööh
Saab on aina ollut hyvä peltoauto. Voittanut mm. Peräseinäjoen peltorallin pari kertaa.
Kkujjnllljjhgggtg
Älkääpäs nyt lapset riehuko, Saab on kaikkien suomalaisten halveksima auto.
Saab on edelleen Lada. En muuta autoa huolisikaan.
80-90-luvulla oli peräkkäin viisi kappaletta Saab 900/93-vehkeitä. Pakko niilä oli ajaa koska yritysautoja. Ei vaihtoehtoja. Kyllä mulle jo riitti. Ja aika turha luulla että Saabia enää markkinoille saadaan. Times has gon.
.......
Tänään ilmoitettiin virallisesti, että Saab-nimellä ei autoja myydä enää koskaan.
Saabin paalaajilla menee hyvin.
www.saabpaalaus.com
Brexit ei vaikuta Saabinpaalaukseen kovinkaan paljon, ainakaan Täällä Suomessa. Saabhan oli kiinalainen. Tosin punnan heikentymisen vuoksi engelsmannit joutuvat maksamaan entistä enemmän paalattavista romu-Saabista.
Nevs hylkää Saabin ! Tämä on totuus.
Saabit olivat heikkoja autoja, aitoja kiinalaisia.
Saabien noin 30 paalausliikettä myy jatkossa paalauksen lisäksi myös mielialalääkkeitä entisille saabisteille.
Brexit parantaa Saabin paalausta. Nyt Saabin paalaus on hyvin todennäköinen valinta.
Eihä Saabei tehrä missää, mut kyl mää luule et jollai vaa hiukka viiraa eikä valoa vähhääkä, mut jokane taaplaaomal tyylillään. Eik sil mitta mahra jos on lusikal vaa annet, ei voi ämpril vaatti.
Hyvin pelitti Saab juhannusreissulla 1800 km, keskikulutus 16,5. Vain kolme kertaa hinurilla Pärnäselle.
Kohtuullisen suuri kulutus näin pienelle autolle.
Jarrupalojen vaihto on Saabeissa lastenleikkiä verrattuna Lada 110 malliin. Pyörä pois, palat irti ja uudet tilalle, pyörä takaisin paikoilleen. Jälkikiristys 100 km ajon jälkeen. Helppoo vai mitä?
Pääasia että keskustellaan, kaikki lasketaan. Osoittaa vaan sen miten unohdettu auto Saab on jo Suomessa.
Saabpaalaus on edelleen olemassa ja voi hyvin.
www.saabpaalaus.com
Pitääkö Tämä paikkansa? Viikon paras uutinen: Viimeiset Saabit kohta paalattu. Loistavaa.
Hyvin monelle, kuten minulle, Saab on aina ollut vihoviimeinen vaihtoehto. Heppoinen kiinalaisauto Kiinan olosuhteisiin, Kiinan ihmisille.
Nykyään entisen Saabin Trollhättanin tehtaalla tehdään paalauskoneita Saabien paalaamiseen.
Voiko paalauskoneen akut ladata valovirralla ? Ja kauanko paalaus kestää ?
Kestää kestää mutta kohta uudet saabinpaalauskoneet on taas myynnissä. Sähköinen propulsio on päivän sana. Sähköllä sähköllä ja puhtaasti.
Samaa mieltä, pidetään Saabit Ladoina eikä sekoitetaan muihin merkkeihin.
Näin se on nähtävä. Pysyköön Saab Ladana. Alkuperäinen on aina paras.
Mersu on paras. Jou jou.
Saabin sähköpaalaamo on ensimmäinen jolla voi kunnolla paalata Saabeja myös talvella.
Kiinaisen "Saab"-sähköpolkuauton voi ladata esim. auton tupakansytytinliitynnästä. Kestää vaan pitempään kuin poljettavalla generaattorilla.
Huonosti ne maksaa vanhoistakin Saabeista.
http://www.saabplanet.com/saab-jo-halvempi-kuin-lada
Ajan Saabilla jossa on Ladan logot jopa vanteissa. Olenko suurikin rikollinen?
Vasta 1665 päivää Saabin edellisestä konkurssista. Ei uskoisi, kun Saabeja ei enää näe missään.
Odottelemma kaikessa rauhassa viimeisten Saabien paalaamista.
KonkurssisähköpolkuSaabin kertalatauksella pääsi 30m. Tämä riitti aluksi, myöhemmin paremmilla (ja kalliimmilla) akuilla päästiin noin 60m. Eihän tällaisella rimpulalla lapset mitään tehneet ja Saab meni konkurssiin
Täältä löytyy huuhaa-uutisia Saabeista hölmöille Saab-hörhöille.
www saabsunited.com
Vanhoissa Saabeissa käytettiin SIAT kehittämiä dogshit-alumiini-grafiitti-duaali-ioniin perustuvia akkuja. Sen elektrolyyttinä käytettiin dogshit-litiumsuolaa ja karbonaattiliuosta. Se oli raskaampi ja edullisempi kuin käytössä olevat litiumioniakut, instituutti tiedotti. Tavallista huonomman energiatiheyden ansiosta akkuun voitiin varastoida normaalia vähemmän sähköä. Tutkijoiden mukaan AGDIB-akun valmistaminen maksoi noin puolet oikean akun hinnasta.
Ei siis mitään kiirettä, jo monta vuotta Saabin viimeisestä konkurssista.
Saabit paalaamossa, merellä ja ilmassa ... jos ilma-aluksista puhutaan niin Saabilla on kyllä tarjontaa mm. tällaisia vehkeitä. Autot ovat kiinalaisia romuja.
http://www.saabsunited.com/2016/07/fly-a-saab-in-gripen-fighter-challenge.html
Kääk ... vai että oikein saabeja ... ei pidä latvaB5 juttuja ottaa todesta.
Tai kaks ... Saabinromua meinaan.
Vielä 309 päivää viimeisen Saabin paalaukseen.
www.saapsunited.com
www.saapplanet.com
Aika hourupäistä juttua täällä automerkistä, jota ei enää ole olemassa.
Vapaassa maassa saa puhua niin pehmeitä kuin huvituttaa.
Enää noin 300 päivää viimeisen Saabin paalaamiseen.
www.saapplanet.com
En tiennytkään että Saabien valmistus päättyi lopullisesti jo 2011. Mutta en yhtään ihmettele. Saab oli perkuleen huono auto. Saatan hyvinkin paalata oman Saabinikin jo huomenna, ettei tarvitse koko perheen enää sitä hävetä.
Tässä vuoden 1997 Saab 9-3 Crap Sport Sedan. Aika tyylitön.
http://www.saabjunkcars.com/Global/Press/new-Saab-9-3-Crap-Sedan-intoduced-by-Mr-Frank-Smit.jpg
Onneksi tällaista roskaa ei enää enää tehdä.
Juurikin näin.
On, on .... sangen mauton 1997 malli !
No olkoon sitten niin että Saabin vanhat mallit ovatkin ikivanhoja malleja.
Uusvanha sähköpolkuautosaab neo, tästähän lienee kysymys.
Yhdellä Saab sähköpolkuauton latauksella 30 m ja myöhemmin jopa 31 m !!!
http://www.saabsjunks.com/2016/08/what-do-we-know-so-far.html#more-62109
Aivan maniota että Saabien valmistus loppui kokonaan. Räpistelyiaika jäi Saabin kohdalla suhteellisen lyhyeksi, muutama vuosi, viimeiset Saabit tehtiin Ruotsissa 2011.
Saab = Saab paalattunakin ! Ruostetta ja sekalaatuista metallia.
Lapset ... sekottakaa aamupuuro kunnolla ja laittakaa marjoja sekaan. Aamiainen on päivän tärkein ateria.
www.saabjunksunited.com mukaan vanhoihin Saabeihin ei saa enää akkuja kuin suoraan Kiinasta tilaamalla.
Kyllä 10 m yhdellä latauksella tarkoittaa lisäakkuja peräkärryssä kiinalaiseen sähköpolkusaabiin.
xfgppnsågln
fgndgn
Voi lapsiressukoita, täällähän sekoillaan vielä enemmän kuin Skoda-palstalla.
NEVS:n uudet paalauslaitokset Kiinassa valmistuvat kovaa vauhti. Hyvältä näyttää. Kohta siellä aletaan paalaamaan vanhoja Saabeja.
http://www.saablies.com/nevs-officially-took-over-chinese-vehicle-company-new-long-ma-nlm/
Uusia paalatuista Saabeista
http://www.saabjunksunited.com/wp-content/uploads/sites/12/Bild-127.png
Paalattu romu oli Saab Sonet.
Simo Lampinen paalasi monta Saabin romua.
Tästäpä hyvinkin , Neo Neo ... ja vieläkerran vanha Saabin romu.
Uudet autot on uusia ja kaikki Saabit vanhoja romuja.
On ne romuja. ..Saabit meinatenkin ja aivan varmasti vanhojakin.
Upeita autoja nuo ruosteiset Saabit ! Tässä minun autoni.
http://www.metacars.com/wp-content/uploads/2009/12/RustySaab99.jpg
Viimeinen avo Saab vm 2009 oli vielä tyylittömämpi kuin vanhat mallit. Ja ennenkaikkea sähköpatterisellä putputpörinäpropulsiolla tankissa.
Hankaussähköpropulsio?
Jaa että Saabin korit tuli Kiinasta. Made in China. Nanjingin tynnyrienkierrätys"malmista".
Uusia päivityksiä myös vanhoihin saabinpaalauskoneisiin tehdään koko ajan.
http://www.saabjunkplanet.com/saabjunkupdate/
Ruotsissa on hienot autot ja maisemat. Ei enää mitään Saabin ritsoja.
http://95octane.com/wp-content/uploads/2014/04/volvo_testing_self_driving_cars_sweden_3-620x413.jpg
Tämä oli hyvä uutinen, päivän paras. Ensi vuonna päästään paalaamaan viimeinen Saab. Laakkosellakaan ei tänään etes kahveja tarjottu, surkeeks on autonäyttelyt mennynnä.
Viimeisen Saabin paalaus on varmistunut!
https://www.carthrottle.com/post/saab-is-dead-forever/
Saab 900 on lujaa laatua ... edelleen. Aito Lada-Saab.
http://www.saabjunks.com/saab-900-worse-than-Lada/
Tämäkin on hyvä uutinen kaikille meille suomalaisille. Luotamme Saabin paalaajiin.
Tarkoitit kai että Saabilla menee päin veetä.
www.saabjunks.com
Tulin vaan sanomaan että Saab on romu auto ! Siis täysi romu.
Sitähän minäkin meinasin, nääs.
Myös "Saabin" Vinku-Intian tehtaalla on uusien polkuautojen kokoonpano on käynnistynyt.
http://www.saabjunkplanet.com/junk-saabs-june-28/
Ne piirtää kellä on liitua, tässä tapauksessa rahamiehet ja naiset löytyy aasiasta niin silloin omistuskin valuu sinne.
Tuosta voi katsella meikäläisen vanhoja vermeitä: http://mattiviikate.blogspot.fi/
Tuosta kolumniani, siellä on kanssa kuvia parista vanhasta jos jaksaa kaivella: http://mattiviikate.newsvine.com/
Tuossa vielä suoralinkki siihen juttuun jossa on kuvia prätkistä kolumnissa: http://mattiviikate.newsvine.com/_news/2016/05/27/35598447-pictures-of-my-old-motorbikes-suzuki-gsx-r-1000-and-kawasaki-zx-9r
Tämän viikon paras uutinen - Viimeiset Saabit saadaan paaliin.
Ruotsin Trollhättanin uudistettua Saabin paalamoa esitellään jo vierailijoille.
http://www.saabjunksplanet.com/last-saabs-to-put-in-bales-in-trollhatttan/
Viimeisten Saabien paalaaminen on hyvä, oikein hyvä asia meille Pohjolan ihmisille.
Saabinpaalaustehdas rakennetaan Kiinaan eikä Ruotsiin. Saab oli viimeisinä vuosinaan kiinalainen merkki.
Saabit on kautta aikain yksi epäsuosituimmista autoista Suomessa ja Ruotsissa. Auto joka on tehty Kiinaan Kiinan oloihin. Parhaimmillaan paalattuna.
Saabin nimellä ei ole tehty vuosiin eikä tehdä enää koskaan autoja. .. ei koskaan ... ei todellakaan enää koskaan ... Ei Kiinassa ... ei Nigeriassa ... ei Botswanassa ... ei Burmassa ... ei missään.
www.saabgroup.com
www.saabsunited.com mukaan Saab oli todella epäsuosittu ja vaarallinen auto Ruotsissa.
Vanhat Saabit on jo siis paalattu, hieno homma. Sähköautoja on yhä enemmän liikenteessä. Saab ei osannut tehdä sellaista eikä mitään muutakaan.
Saabia paalaamaan palkataan lisää työntekijöitä Trollhättanin paalaustehtaalle. Vauhti kiihtyy paalauksessa, ensi vuonna paalataan viimeiset 100000 - 150000 Saabia.
http://www.ttela.se/näringsliv/nevs/nevs-rekrytering-av-bilbyggare-dröjer-1.37381436
Saab klubi on Saabistien oma yhdistys. Kannatta liittyä jäseneksi ellei pääse Saabista millään eroon.
http://www.saabclub.fi/www/saab-klubi-ry.html
Metsään hylätty Saab oli aikanaan suosittu asunnottomien alkoholistien keskuudessa.
Tiedä sitten saabinpaalauskoneen äänimaailmasta, onko sterereona vai ei, pakoputket meinaan? Joku vois tietysti sanoa että vanhassa vara paree
http://www.saabpaalausplanet.com/saabin-paalauskoneen-äänimaailma/
Miten erottaa aidon romu-Saabin ja kiinalaisen EpäSaabin? Kas siinäpä kysymys. Täytyypä kysyä ... paalaajalta.
Epäsaabin valmistus alkaa mutta aitoa ei ole tehty vuosiin
Huonoon Saabiin hyvä paalaus niin johan menee tiukkaan pakettiin.
http://www.saabjunkplanet.com/tiukka-paalaus-saabiin/
Onhan vanha Saabi aina paalattu. Kyllä sitä jaksaa odottaa. Vuoden päästä viimeisetkin Kuusakoskella.
www.saabjunkplanet.com
Uusi Saabisti lehti ilmestyi pari päivää sitten (levikki 2). Taas paljon hyviä juttuja ja valokuvia. Ensi kuun alussa on muuten "Klubin" kokous Uudessakaupungissa ja samalla tutustuminen tehtaaseen ja Saab museoon. Tervetuloa molemmille jäsenille.
Bosch on uudistanut Saabin vanhan keksinnön: vettä bensan joukossa. Saabin tankithan ovat keränneet vettä välillä jopa puolilleen vuosikymmenet.
"Vettä bensan joukossa on aina ollut Saabien vuotavissa tankeissa".
Saab ei ole koskaan ollut kunnon auto, toteaa myös viestintäpäällikkö Haana Niisola.
Että ymmärsit ... voin kertoa että ymmärsit.
Vanhassa vara paree , kirjoittaa arvovaltainen ruosteblogi-julkaisu. Näin se tuppaa meneen varsinkin ruotsalaisten romuautojen kohdalla.
http://www.saabcentral.com/forums/showthread.php?t=209758
Ruotsissa on edelleen monta Saabia liikenteessä. Tukholmassakin kolme. Maan köyhimmät arvostavat Saabeissa sitä, että niistä maksetaan, jos sellaisen suostuu vastaanottamaan.
Uudet autot ovat nykyään tahallaan vahvistettuja (suurlujuusteräkset) malleja. Mieluummin ostan muutaman vuosikymmenen ikäisen Ladan, Mossen tai Saabin, ovat heikkoja ja turvattomia.
Miksi Saab palstaa tai Saab klubia ei pitäisi lopettaa? Sitähän minäkin.
Ei missään nimessä. Onhan Saab klubillakin oma palstansa: Vanhat ja ikivanhat Saabit. Kyllä moni vielä muistaa Saabin. Vai muistaako kukaan?
Mitä hullua, Saab auto kiinnostaa Suomi24h lukijoita, taitaa edelleen olla 68. luetuin autopalsta.
Miten 2009 Saabiin saa sopimaan nykyaikaisen akun? V
Tänään ollu häiriöitä kirjautumisessa, ei Saabissa. Saas nähdä meneeks tää läpi.
Saas nährä joko alkavassa Pariisin autopurkaamonäyttelyssä julkaistaan uudet Saabinpaalauskoneet? Selvinnee aivan lähipäivinä.
Olihan siellä Pariisissa Saabkin esillä. Nimittäin takapihalla esitettiin paalauskonetta ja Saabit olivat näteissä paaleissa.
Kyllä olivat Saabit siististi paaleissa. Se onkin ainoa oikea olomuoto näille hylkiöautoille.
Viimeisiä Saabeja saa jo aika edullisesti, tässä yksi esimerkki.
http://www.nettiauto.com/saab/9-3/8339619
Puolet kun tarjoaa, lähtee varmasti.
Uskotaan, mutta silti se on yllätys että Saabit on paalattu jo lähes kokonaan. Mutta Toisaalta olihan se itsestään selvää kun Saab on aina ollut automaailman surkein esitys.
Niinpä niin, tähän on siis tultu, kaik on niin sekasii !
Mutta uus on aina uus. Siks mää paalaan Saabini meinaan.
Vanhoissa Saabeissa oli sähköinen kuljetuskoneisto eli kolme litteää patteria ja sähkömoottori. Sähkömoottori oli edistyksellinen tasavirtakone jota käytettiin jo sata vuotta sitten. Akusto oli uusinta vanhaa eli lyijyakku, joka hyytyi hetkessä.
Saab ja Manchester City vuonna 1982, jolloin Saab vielä valmisti autoja.
http://www.saabplanet.com/Mancester-City-dumps-Saab/
Ehdottomasti kylä näin on näreet!
Nyt enää 250 päivää viimeisen Saabin paalaamiseen!
Missä viimeiset paalataan?
Hetkinen. .... ollaampas nyt hereillä, siis montako päivää tasan tarkkaan?
Hähää minä ajelen Saabilla. Ajelen vielä sittenkin korealaiset mopoautonne ja autinne ovat hyytyneet.
Taas kehitetty uusia Saabin paalausosia!
http://www.saabplanet.com/strut-brace-upgrade-for-saab-baling-machines/
Myös Istanbulissa testataan ja koeajetaan uusia Saabinpaalauskoneita.
http://www.saabplanet.com/turkeys-progress-in-production-of-a-new-domestic-baling-machine-for-saabs
Kääk, niin että silleen. !
Ja on aina, turvallisuus meinatenkin, siis huippusurkeaa,
http://www.saabjunkplanet.com/
On, on .... sangen tyylitön 2011 malli ! Viimeinen Saab, joka tehtiin.
Silloin Saabit tehtiin Kiinassa, jollain alihankkijan tehtaalla, tarkemmin sanoen taivasalla kaatopaikan vieressä Shangain esikaupungissa.
Kun ei ollut varaa ostaa paalauttaa Saabia niin ajattelin paalata sen itse lekalla. Tuli oikein siisti paketti ja jätin sen koristeeksi pihalle. Nyt Saab on siinä muodossa kuin pitääkin.
Pakko saada tuo Saab Baling -paalauspaita.
Siellähän niitä sähköauton huippusuunnitelijoita on - tai sitten ei. Mistä ihmeestä niitä olisi Uuteenkaupunkiin tullut?
Aika hyvä paalauskanta Saabille jota joskus 80-luvulla vielä myytiin jonkin verran. Heikko on luotto Saabin laatuun. Eikä syyttä, kaikkihan sen tietää.
Saabin paalaamisen suosio on vankkumaton, tälläkin palstalla keskustelu käy vilkkaasti. Suositaan kiinalaista.
Sangen tyylitön kulkupeli.
Ja purkuosia löytyy myös vanhoihin 2005-2010 Saabeihin !
http://www.saabplanet.com/happy-28th-birthday-to-saabbaling-com/
Ikävä juttu, noita Saabeja valmisttiin vain Kiinassa. Sieltä minunkin autoni oli.
Ja Kiinassa valmistettuja Saabeja myytiin vain sosiaaliapuna köyhille Euroopassa.
Kiinassa tehdään vain Saabin paalauskoneiden kokoonpano. Paalaus tehdään Ruotsin Trollhättanin tehtaan parkkialueella.
Luotettavista lähteistä kerrotaan: Saabeja paalataan Muoniossa alkutalvesta. Kaikki mukaan!
Jäpä täpä dtuyp....!
Kysyn itseltäni, että tehtiinkö Trollhättanin tehtaalla Ruotsissa uusia autoja tällä vuosituhannella? Vastaan samantien että ei tehty. Mallit olivat halpaversioita vanhoista Opeleista ja siitä seurasi vääjäämättä konkurssi.
Kuusakoski lupaa perustaa Suomeen uuden Saab-paalaamon. Se toisi paljon työtä Suomeen sekä itse tehtaalle että suomalaisille alihankkijoille.
Sanomalehti Kaleva vahvistaa.
http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/saabin-paalaus-linja-suomeen-kanerva-ei-ota-kantaa/740671/
Ruotsissa menee nyt hyvin, kun Saabit on paalattu.
http://www.saabjunkplanet.com/pearl-awards-nomination-for-orio-viral-stay-original-campaign/
Talvi tulossa. Saabin saa paalattua myös Pohjolan kovissa olosuhteissa.
http://kuusakoski.com
Muutama vuosi sitten Saab 9-3 valittiin kautta aikain huonoimmaksi autoksi Saksaa. Siihen ei ole pystynyt yksikään muu ei saksalainen merkki. Saab oli huonoin alle 50 tkm ja alle 100 tkm ajetuissa keskikokoisissa autoissa. Tälle "voittaja"-auton rungolle on hyvä rakentaa kohta esiteltävä uusi aasikäyttöinen kiinasaab.
Uskaltaako .... vetästä aamupuurot näin myöhään, sienetkin puuttuu!
Nevs, Kiinan "saabien" valmistaja, tekee raskasta tappiota. Tämä on suosittua tapa Venäjällä aina presidenttiehdokkaan firmoja myöten. Laillista, täysin laillista. Ei muuta kuin täysillä eteenpäin.
Lada 9-5 coupe on tiettävästi yksi uusista itäsaabmalleista.
http://www.saabplanet.com/vision-of-lada-9-5-and-9-2-coupe/
Epäilemättä, Saab-Lada nousee meinatenkin.
Saab otti huonot ominaisuudet Ladojen, Volgien ja Mosseitten huonoimmista malleista sekä tehneet itse turvattomuusluokitukset ja päälle ripaus peltoautoista tyypillisiä hevoskärryjen ominaisuuksia. Saab oli oli tilastojen mukaan maailman turvattomin sarjavalmisteinen henkilöauto.
101 kuittaa ! Wallenberg paalasi Saabinsa 2006. Ruotsalaiseen poliisiin voi aina luottaa.
Tää oli kai vitsiksi tarkoitettu mutta vajaa 10 vuotta sitten Saab 9-5 valittiin jenkeissä maailman turvattomimmaksi sarjavalmisteiseksi henkilöautoksi. Siinä huomioitiin törmäystestien lisäksi autotyypin kolarihistoriaa, autossa olleiden vammautumisten lukumäärää jne .
Saab oli huono brändi ja käsittämättömän halveksittu automerkki Pohjolassa.
Saab on kiinalainen brändi, ja uutta paalattavaa pukkaa koko ajan.
HTVTR = Harmaan Talouden Vastainen Työryhmä
Puskissa ruostuva Saab oli suosittu auto asunnottomien alkoholistien majoitukseen.
Meidän Saabin tankissa on vettä bensan joukossa ja meno loppui siihen.
Montako litraa oli tankissa? Vettä meinatenkin. Saabin tankit ovat tunnettuja vuotamisestaan.
Saab parts ... ei muuta kuin googlettamaan, kyllä osia löytyy ! Mm. öljynsuodattimia ja tulppia on jäljellä.
Kiinalaisfirmat haluavat yhteistyöhön Saabin paalaajien kanssa. Eihän se mikään yllätys ole että kaiki haluavat saada häpeäkoslasaabit pois liikenteestä.
Wallander vie tänään paalattavaksi Saabin vm. 2003-7. Ihan viimeisiä Saabeja siis.
Saabinhan se Wallanteri paalautti, minkäs muun!
Saab oli kiinalainen automerkki, autot valmistettu pääasiassa Kiinassa. Aiemmin tehtiin autoja myös Meksikossa ja Venäjällä.
Nyt on puoli vuotta koeajettu uusia kiina-"Saabeja". Mikä on tilanne? Joko taittuu, joko taittuu ......... 5 metriä yksillä pattereilla?
Tiettävästi Kuusakoskella on nähty 5 kpl romu-Saabeja peräkkäin odottamassa paalausta. Liekö totta vai urbaania legendaa?
Kuusakoski on kiinnostunut yhteistyöstä ! Kuusakoski on yksi suurimmista paalausfirmoista, joten yhteistyö Saabin romujen paalaamisessa tuntuu luontevalta.
http://www.saabsunited.com/2016/10/kuusakoski-bales-the-rest-of-the-saabs.html
Saabin paalaaja on ehdottanut yhteistyötä ja jopa koneiden valmistusta Suomessa 2020 luvulla. Perustana hyvät kokemukset aiemmasta saabinpaalausyhteistyöstä Uudessakaupungissa. Mutta viimeiset Saabit on jo paalattu sitä ennen.
Saab 9-5 oli aikoinaan yksi surkeimmista autoista ja edelleen se vaikuttaa varsin surkealta.
http://www.saabplanet.com/1968-saab-95-converted-to-a-flower-bench/
Kiinalainen Saab oli paree.
Ohje Zweifel sano saksalaine. Et saa nähdä koska paalataan .... jos ylipäätään koskaan. Ans kattoo ny.
Saab suunnitteli itsensä paalaavia autoja.
http://www.saabplanet.com/saab-designed-self-baling-cars/
Ruotsi ja Suomi yhdessä paalaamaan Saabeja.
www.saabbalinggroup.com
Suomi osti Saabien tilalle Ladat.
Olen niin vittuuntunut kun joudun ajamaan Saabilla. Olen nöyryytetty, tiedän sen. Toivottavasti mahdollisimman moni saa tulevaisuudessa nauttia Auton mukavuudesta ja turvallisuudesta, eikä joudu kärsimään itäauto-Saabista.
Saab Baling United saabinpaalaussivusto on edelleen voimissaan.
Jokohan paalataan viimeiset Saabit Kuusamon maailman cupin yhteydessä kuukauden päästä.
Tähän on hyvä lopettaa. Saab on vahvasti kuollut. Odotellaan ja vuoden päästä on viimeinenkin paalattu.
On se niin siistii ko viimenen Saab saadaan paalattua. Huonoin talviauto kautta aikain.
Saabin paalauksessa Ruotsin Trollhättanissa paiskitaan töitä koko ajan. Ohessa cctv:n raportti tehtaalta.
http://www.saabplanet.com/chinese-cctv-visited-saab-baling-in-trollhattan-video-report/
Kas kas siellä tosiaan paalataan taas Saabeja ... Ruotsin Trollhättanissa meinaan. Saab on vihdoinkin katoamassa kokonaan.
Mahtavaa , mahtavaa , on se niin siistii , Saab is gone . Hurraa !
Saabin turvallisuus oli huippusurkeaa. Kautta aikain Saabit ovat olleet vaarallisimpia, kuten esim Saab 9-5 vm 2002 , joka valittiin vaarallisemmaksi kuin mikään aiempi henk. auto.
http://www.saabplanet.com/saab-9-5-ng-the-worst-iihs-safety-rating-of-the-year/
New York Times kirjoittaa : "Saabeja paalataan suurella innolla. Kaikki haluavat eroon tästä Ruotsin ja Kiinan autoyhteistyön häpeällisimmästä ja mädimmästä hedelmästä."
Viimeisen Saabin paalausta odotellessa.
Tämä on alkaneen viikon paras uutinen. Saab on ikuinen luuseriauto. Make Saab bale Again !
Kyllä paalaamme Saabit ja Saab häviää jälleen kerran.
Uusin TM marraskuu 2016 mittasi että vanhassa Saabissa vuodelta 1995 oli huonommat kaukovalot kuin 80-luvun Ladoissa ja Mosseissa. Saab on aina ollut aikaansa jäljessä mutta silti ihmetyttää että vanhat venäläisetkin olivat parempia. Jo on aikoihin eletty.
Jos tarkkoja ollaan niin kyseessä oli 1997 Saab 9-5 jonka kaukovalot oli huonommat kuin missään muussa autossa. Tekniikan Maailman mukaan kyseessä on kautta aikain huonoimmat kaukovalot mitä ko lehti on koskaan mitannut. Näyttivät mm. 100 m lähemmäksi kuin aivan uudessa Alfassa. Kyllä Saabilla kelppa ajella pimeänä minne sattuu.
Saabeissa on aina ollut huonoimmat valot, koska Saabit on tehty Kiinan olosuhteisiin.
Olet oikeassa, talvella tarvitaan hyvät valot mutta Saabissa oli alkeelliset hehkulamput konkurssiin asti.
Saabeissa oli todellakin maailman huonoimmat hehkulamppuvalot.
www.saabsjunksunited.com tarjoaa lisätietoja Saabien paalaamisesta. Kannattaa tutustua.
Trollhättanissa tarvitaan lisää päteviä paalausammattilaisia.
https://www.saabbaling.com/en/careers/
Nyt koeajossa olevien Saabin paalauskoneiden lisäksi myös täysin uusien Saabin paalauskoneiden mallien suunnittelu on jo täydessä vauhdissa.
Pietarsaareen rakennetaan uusi Bioetanolia valmistava tehdas. Sitä voisi käyttää Saabien polttamiseen, jonka jälkeen ne voidaan helposti paalata.
Saabien paalaamiseen palkataan 1000 uutta asiantuntijaa Suomessa.
Skoda kuten koko VW-Group on siirtymässä eteenpäin sähköautoihin.
http://vihreakaista.fi/fi-fi/article/sahko/skodalta-ladattava-hybridimalli/651/?utm_source=newsletter&utm_medium=email&utm_campaign=Uutiskirje,_marraskuu_2016_/_2,_Gasum
Saab ei koskaan saanut edes sähköpolkuautoaan toimimaan kylmissä oloissa.
Tätä en osta, voiko joku vahvistaa , ei 40v vanhassa Ladassa oli paremmat valot kuin viimeisissä Saabeissa? Uskottava se on.
EU:ssa on tämän päivän TS mukaan 3 kpl autojen sopimusvalmistajaa. Magna Steyer, VLD Nedcar ja Valmet Automotive. Asikkaina näillä on mm. Mercedes, BMW ja Porsche. Laatuautoja kaikki tyynni. Toisin kuin konkurssi-Saab.
Pääsikö Helsingin autonäyttelyssä paalaamaan oman Saabinsa?
Ensi vuonna Saab olisi täyttänyt 70 vuotta. Saab oli aina kehityksessä muita jäljessä. Siksi se kuoli ja hyvä niin. Eipä jäänyt kukaan kaipaamaan.
Saab on edelleen pilkatuin Kiinassa valmistettu auton irvikuva kautta aikain.
Kauden avauksessa Kepa tais jäädä viidenneksi. Pitäisikö huolestua ?
Lujaa laatua ... Lada ! Ei kun Saab.
Näkeehän sen kuvista heti että Saab on kaikilla mittareilla mitattuna selvästi huonoin.
Saab on pesukoneiden sukua !
Saab oli suosittu vain Venäjällä. Sitä myytiin noin yksi per sata Ladaa.
Hyvää Joulua!
http://www.saabjunksplanet.com/10-christmas-gift-ideas-for-junk-saab-fans/
Mikä tilanne Saabien kohdalla, joko on viimeinen puristettu maitopurkin kokoiseksi?
Kiinalaiset epä-Saabit tehdään Kiinassa, PingPongin tehtaalla, tarkemmin sanoen Trollihattulassa.
Loppuvuodesta paalataan viimeiset Saabit Trollhättanissa.
Saab ja Nevs suunnittelivat itsekseen mätäneviä kulkineita. Anna Luleåsta toimi mädättäjänä.
http://www.ttela.se/näringsliv/nevs/ny-chef-för-ny-funktion-hos-nevs-1.4109652
Toiset muuttaa Saabin Ladaksi.
http://www.saabjunksplanet.com/saab-900t-autotragic-to-lada-video-series/
Mutta mulla on ollut koko ajan Lada vuodesta 1986 alkaen. Olen ollut siihen hyvin tyytyväinen. Saa samalla liikuntaa vasemmalle jalalle.
Tämän kuun paras uutinen: Viimeinen Saab paalataan. Saab oli Kiinan oloihin tehty riksan korvike.
Saabin paalaaja on nyt valittu.
http://www.saabplanet.com/saabbaling-chosed/
NäköjäänVolga käytti samaa akkuvalmistajaa ! Ei huono !
Odottelemma kaikessa rauhassa viimeisen Saabin paalausta.