Takkirauta ei näy

TylyLoppu

Mikähän vikana kun en pääse Takkirauta sivustolle. Linkki ohjaa vain kirjautumaan sisään Googleen. Olenkin kirjautunut mutta Takkirauta ilmoittaa vain sivun olevan kutsutuille lukijoille. En pysty esittämään kutsuakaan kun en pääse sivustolle yhtään mitenkään sisälle. Hän lopettaakin juuri nyt. Siellä on viimeinen posti artikkeli. Sen olisin halunnut tietenkin vielä nähdä. Juuri eilen vielä kommentoin siellä. Miten nyt näin ?.

8

262

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Oskar.Normalverbraucher

      Saman havainnon tein itsekkin. Näyttää vahvasti siltä, että masuuninlasku on ainakin toistaiseksi loppunut. Tämä on todella harmi. Ruukinmatruuna on/oli yksi parhaista bloginpitäjistä (Takkirauta).

    • RuutanaRuukista

      Juu, harmi kun viimeistä postausta ei pääse enää katsomaan. Ja olisihan noissa vanhoissakin ollut tavaamista. Noinkohan Matruuna alkoi kirjoittamaan uutta Sormusen Reimaa ;-).

    • mutruna

      Kyllähän Takkirauta jää historiaan myös rasisismistaan. Takkirauta toimi useasti lähteenä MV-lehdelle ja antoi teoreettista pohjaa rasisteille. Siinä mielessä maailma on nyt parempi paikka ilman Matruunan masuuninlaskuja.

      • Haloo2

        Jos totuuden puhuminen on rasismia niin olkoon!


    • viimeinenposti

      "Viimeinen posti
      Ruukinmatruuna on päättänyt lopettaa bloginsa.

      Takkirauta on tehnyt tehtävänsä: se on toiminut ruukinmatruunan varoventtiilinä, ja vuosien varrella on paljon tapahtunut ja ruukinmatruuna itsekin on kasvanut ihmisenä. Uudet haasteet odottavat, ja nyt on aika siirtyä eteenpäin.

      Kiitokset kaikille lukijoille vuosien saatossa!

      Tapped by Ironmistress klo 22:12 "

      • Paskamatruuna

        Tajusi, ehkä kiitos allekirjoittaneen, mitä on todella tapahtumassa tässä kirotussa maailmassa.

        Paskamatruuna oli älykäs nainen, jos oli niin huumorimielellä liikkeessä, kuten aina kuvittelin.

        Trollausta, joka todella muistutti etäisesti ajattelua.

        Olen nyt menettänyt kaksi läheistä naistani lyhyen ajan sisään.

        Toisaalta, hänen ajattelussaan oli myös matemaattisuutta muistuttavia piirteitä, jotka saivat minut taas kerran saatanan vainoharhaiseksi.

        En tunne surua, koska moinen kusettaja on yhtä "kuollut" kuin minä!


    • TylyLoppu

      Ja tuossako kaikki ?. Olisi nyt kuitenkin jättänyt vanhat kirjoitukset näkyviin.

    • OllakkoVaiEiköOlla

      Onkohan matruuna täti nyt päättänyt offata itsensä ?. Vakio lukijat kyllä tietävät mitä tämä tarkoittaa. Hän päätti pitkän ja huikean blogi uransa niin kerrasta ja lopullisesti että tekona se symbolisoi kuin itsemurhaa. No jos hän ei ole fyysisesti possa niin ainakin matruuna hahmo on haudattu. Hänen tehtävänsä ihmisten järkeistäjänä on ohi. Täti poistui takaisin yksityiselämään.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En usko et meistä tulee jotain

      Se ei kuitenkaan estä toivomasta et tulisi. Toivon et voitas suudella ja se sais asioita loksahtamaan paikoilleen. Jutel
      Ikävä
      10
      2670
    2. Kuvaile itseäsi

      Kaivatullesi, niin että hän sinut tunnistaa.
      Ikävä
      93
      1987
    3. Eini paljastaa nuorekkuutensa salaisuuden - Tämä nousee framille: "Se on pakko, että jaksaa!"

      Discokuningatar Eini on täyttänyt upeat 64 vuotta. Lavoilla ja keikoilla nähdään entistä vapautuneempi artisti, joka ei
      Suomalaiset julkkikset
      40
      1518
    4. Huomenta keskipäivää

      Kivaa päivää mukaville ja söpösille. 🐺🫅❤️☕☀️
      Ikävä
      260
      1398
    5. Yli puolella maahanmuuttajalapsista ei ole tietoja ja taitoja, joilla selviää yhteiskunnassa

      Miksi Suomeen otetaan väkeä jolla on älyvajetta? https://www.hs.fi/politiikka/art-2000010730220.html
      Maailman menoa
      272
      1048
    6. Oletko koskaan katunut kun

      elämäsi tilaisuus jäi käyttämättä? 💔
      Ikävä
      68
      946
    7. Olen J-mies

      Jos kerrot sukunimeni alkukirjaimen, ja asuinpaikkakuntani. Lupaan ottaa yhteyttä sinuun.
      Ikävä
      47
      891
    8. Ei sitten, ei olla enää

      Missään tekemisissä. Unohdetaan kaikki myös se että tunsimme. Tätä halusit tämän saat. J miehelle. Rakkaudella vaalea na
      Ikävä
      77
      870
    9. Sinusta näkee että

      Kaipaat paljon.
      Ikävä
      55
      864
    10. Haluaisin ottaa sinut syleilyyni mies

      Olet suloinen...
      Ikävä
      44
      775
    Aihe