masennuslääkettä ihan lääkärin määräämänä? Olisiko järkevämpää ostaa rinnakkaistuote tai halvempi molekyyli samasta versiosta? Mitään uutta masennuslääkettä ei ole tullut markkinoille kahdenkymmenen viimeisen vuoden aikana. On vain uusia versioita, joilla ihan sama vaikutus kuin aiemmilla molekyyleillä.
Masennuspotilaat ovat ekonomisesti vähälahjaisia, sillä yksikään ihminen ei lahjoita rahojaan kalliiseen tuotteeseen, jos halvempikin on olemassa.
Miksi ostatte kalleinta
18
312
Vastaukset
- KerroRohkeasti
En aivan ymmärrä kirjoittajan mielihalua, ellei suorastaan pakkomiellettä, väheksyä toisten ihmisten taloudenpitotaitoja.
Voisiko olla vaikka niin, että kirjoittaja hokee tuota samaa päivästä toiseen, jostakin muusta syystä kuin huolestumisesta muiden rahankäyttöä kohtaan?
Voiko kirjoituksen vaikuttimina olla jokin muu tunnetila, vaikkapa henkilökohtaiset mielenterveysongelmat, katkeruus ja kateus?
Voiko olla niin että tuo katkeruus johtuu omasta osaamattomuudesta rahankäyttöä kohtaan, jolloin itsellä ei olekaan rahaa juuri käytettäväksi, eli kirjoittaja olisi köyhä eli varaton?
Voiko tuollaisesta tulla katkeraksi?
Kyllä, jokaiseen kysymykseen.
Mutta onko se totuus, sitä ei tiedä kuin kirjoittaja.- äkkff56ggghå
Aloittajalla kenties kokemusta useista masennuslääkkeistä tuon noin 20 vuoden ajalta ja huomannut ettei mikään niistä lääkkeistä ole kyllin tehokas poistamaan masennusta. Kokemusta lienee siitäkin. kun on saanut uusimman ja kalleimman lääkkeen ja siitäkään ei sen kummemmin mitään apua, olettaisin.
- Lääkefirmat_kiittää
Suurimmalle osalle potilaista on hommattu erityiskorvattavuus eli lähes kaikki psyykemyrkyt saa käytännössä ilmaiseksi(n. 4 euroa/paketti).Yhteiskunta maksaa loput hinnasta.
- cccvcvc
Onko mahdollista saada masennuslääkkeeseen B-todistus ja täten masennuslääke halvalla?
- 8000
Lekuri voi kirjoittaa lausunnon Kelalle jolloin saat Kela-korttiin YE 112 erityiskorvattavuus-merkinnän.
- Ei_kirjoiteta
8000 kirjoitti:
Lekuri voi kirjoittaa lausunnon Kelalle jolloin saat Kela-korttiin YE 112 erityiskorvattavuus-merkinnän.
Tavallisella tai edes vaikealla masennuksella ei ole oikeutettu erityiskorvattavuuteen. Jos on skitsofrenia tai esim. kaksisuuntainen mielialahäiriö, niin tällöin lääkäri voi B-lausunnon tehdä.
- bqul8edhyu
Ei_kirjoiteta kirjoitti:
Tavallisella tai edes vaikealla masennuksella ei ole oikeutettu erityiskorvattavuuteen. Jos on skitsofrenia tai esim. kaksisuuntainen mielialahäiriö, niin tällöin lääkäri voi B-lausunnon tehdä.
Masennusta ei siis luokitella sairaudeksi, siitähän tässä on nyt kysymys.
- kaurapuuroa
Ei_kirjoiteta kirjoitti:
Tavallisella tai edes vaikealla masennuksella ei ole oikeutettu erityiskorvattavuuteen. Jos on skitsofrenia tai esim. kaksisuuntainen mielialahäiriö, niin tällöin lääkäri voi B-lausunnon tehdä.
Eli siis MASENNUSLÄÄKITYS on pelkkää myyntiä vailla todellisia positiivisia vaikutuksia.
Kun huomaa haitat niin kuvittelee lääkkeen auttavan, vaikka onkin joutunut sairaslomalle eikä tilanne parane.
B-todistuksen saa siis vaan noista TODELLISISTA mielisairauksista, masennus siis ei ole sairaus, koska B- todistusta ei masennuksesta lääkkeitä varten saa. Missä tässä nyt ihan oikeesti mennään? - häh__
bqul8edhyu kirjoitti:
Masennusta ei siis luokitella sairaudeksi, siitähän tässä on nyt kysymys.
Miten se nyt siihen liittyy? Eihän keuhkokuumeen antibiootteihinkaan saa erityiskorvattavuutta, vaikka on kunnon sairaus. Myöskään esim. tavallinen verenpainetauti tai keuhkoahtauma eivät ole erityiskorvattavia.
- 8000
Ei_kirjoiteta kirjoitti:
Tavallisella tai edes vaikealla masennuksella ei ole oikeutettu erityiskorvattavuuteen. Jos on skitsofrenia tai esim. kaksisuuntainen mielialahäiriö, niin tällöin lääkäri voi B-lausunnon tehdä.
Kyllä minulle kirjoitti ja diagnoosini oli silloin nimenomaan psykoottinen masennus.
- pekkaåtornio
häh__ kirjoitti:
Miten se nyt siihen liittyy? Eihän keuhkokuumeen antibiootteihinkaan saa erityiskorvattavuutta, vaikka on kunnon sairaus. Myöskään esim. tavallinen verenpainetauti tai keuhkoahtauma eivät ole erityiskorvattavia.
Puolustelet selvästi masennuslääkebuisnestä. Kyllä verenpaineeseen saa B- todistuksen lääkkeeseen. Myös sellaisiin keuhkosairauksiin saa lääkettä varten B- todistuksen, mikäli taustalla ei ole tupakointia.
Antibiootit jäävät erityiskorvauksen ulkopuolelle, koska sairaus ei ole pysyvä. - totta_totta
8000 kirjoitti:
Kyllä minulle kirjoitti ja diagnoosini oli silloin nimenomaan psykoottinen masennus.
Psykoottinen masennus on kaikkein vakavin ja vaikein masennus. Vaikeampi kuin "vaikea masennus". Tälläisessa masennuksessa alkaa olla jo samanlaisia oireita, kun mitä psykooseissa (skitsofreniassa) on. Näin vakavat masennukset ovat onneksi harvinaisia, mutta heillä on oikeus masennuslääkkeiden erityiskorvattavuuteen ja yleensä tarvetta myös hieman "kovemmille" lääkkeille.
- ei_syytä_vastustaa
pekkaåtornio kirjoitti:
Puolustelet selvästi masennuslääkebuisnestä. Kyllä verenpaineeseen saa B- todistuksen lääkkeeseen. Myös sellaisiin keuhkosairauksiin saa lääkettä varten B- todistuksen, mikäli taustalla ei ole tupakointia.
Antibiootit jäävät erityiskorvauksen ulkopuolelle, koska sairaus ei ole pysyvä.Suurin osa verenpainetautipotilaista ei ole oikeuttuja erityiskorvattavuuteen. Tupakointi ei ole este keuhkosairauksien erityiskorvattavuuksiin.
"Puolustan" masennuslääkkeitä, kun niistä monet saavat todella hyvän avun ja ilman niitä eivät tule toimeen. Toki jos kokee, ettei niistä hyödy tai tulee haittoja, niin ei mitään sellaista lääkettä kannata turhaan syödä. En vastusta mitään lääkityksiä, mutta en varsinaisesti puolustelekaan mitään erityisesti.
- näintehdään
Apteekki vaihtaa automaattisesti lääkkeen halvempaan rinnakkaisversioon mikäli sitä ei reseptissä ole kielletty.
- Kärpix
No ostan sen takia kalleimman masennuslääkkeen, koska huonoilla lenkkikengillä on hankala juosta. Eli määräsihän sinunkin psykiatri masennuksen hoitoon liikuntaa, raikasta ulkoilmaa ja asioiden läpikäyntiä. Eli lääkereseptissä lukee: kunnon lenkkikengät (lievä pronaatiotuki) ja lenkkeilyä 4 kertaa viikossa. Masennuksesta olet parantunut, kun pääset puolimaratonin alle 2 tunnin.
- Anonyymi
"Miksi ostatte kalleinta. Olisiko järkevämpää ostaa rinnakkaistuote tai halvempi molekyyli samasta versiosta?"
et taida tietää rinnakkaislääkkeen ja alkuperäislääkkeen eroja.
otappa selvää.
ERO on mm siinä että se on valmistettu eri tavalla. Se on siis "väkisin tehty" uusi lääke jolla on samankaltaisia ominaisuuksia kuin sillä oikeasti lääkkeeksi tehdyllä.
Rakenteet on usein erilaisia aidolla ja rinnakkaisvalmisteella. Rinnakkaisvalmisteita testataan yleensä vähemmän kuin aitoja.
karmea esimerkki oli Narkolepsia.
"Näyttää ilmeiseltä, että autoimmuunireaktion käynnistymisessä keskeistä on ollut se, miten rokotteessa ollut influenssaviruksen rakenne (nukleoproteiini) on valmistettu. Muissa sikainfluenssarokotteissa se on ollut erilainen kuin Pandemrixissa®. " - Anonyymi
Miksi ajaa Ladalla kun Mersujakin on saatavilla?
- Anonyymi
Näin on. Lumemasennuslääkkeet roskiin ja ahneet porvarit maksamaan aikaansaamansa ihmisten pahoinvointi ja kuolema.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2754699Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1343040Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit442877Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?
Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k342871Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?771816Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1061664Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn281521- 601429
- 951292
Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2151190