Liikennesäännöt on turvallisuutta

HyvääMatkaa

Varsin usein tulee havaittua, että liikennesäännöt tuntuvat olevan kiireiselle ihmiselle tuntematon käsite. Kolari oli todella lähellä ABC:n ja K-marketin välissä olevassa risteyskohdassa. Oikealta tulevaa ei väistetty vaan väkisin ajoi valkoinen henkilöauto harvialantieltä kovalla nopeudella yllättäen ABC:n suunnasta ajavan, jo risteysalueelle ehtineenisomman ajoneuvon kuljettajan niin, että tämän oli pakko tehdä nopea jarrutus estääkseen törmäyksen. Ison ajoneuvon massa olisi tehnyt rumaa jälkeä henkilöautoon puhumattakaan kanssamatkustajasta. Oikealta tulevan hidas tilannenopeus ja nopeat refleksit esti varman törmäyksen. Ja pelastuslaito säästi yhden lähdön ensiapuvälineineen.
Tuo markettien alue on varsin vaarallinen muutenkin, kuin että sinne ajetaan liian kovalla tilannenopeudella. Kun puhutaan ahtaista väylistä, Missä on paljon myös kevyttä liikennettä,lapsia, pyöräilijöitä, mopoilijoita ja vanhuksiakin, joiden huomiokyky ei ole riittävä, pitäisi osata ennakoida nopeus alueelle tultaessa niin, että riskiä törmäyksille ei tulisi.Myös pakollista pysähtymistä osoittava STOP merkki alueelta poistuttaessa koetaan joidenkin kiireisten mielestä ilmeisesti lähinnä kuin mainostauluksi. Miksi? Onko kyse "perjantaihulluudesta"?Ainakin näitä jostain syystä tulee nähtyä...jokainen perjantai.
Nyt selvittiin säikähdyksellä, onneksi.

0

62

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

        Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
        Ikävä
        163
        1483
      2. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

        Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
        Maailman menoa
        26
        1328
      3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

        Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
        Kotimaiset julkkisjuorut
        70
        1298
      4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

        Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
        Sinkut
        215
        1164
      5. Mitä toivot

        ensi vuodelta? :)
        Ikävä
        127
        1096
      6. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

        Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
        Pyhäjärvi
        320
        1031
      7. Hyvää huomenta 18. luukku

        Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️
        Ikävä
        226
        1023
      8. Haluaisin vain varmistua

        Sinusta tarpeeksi.
        Ikävä
        42
        959
      9. Nyt kun Pride on ohi 3.0

        Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
        Luterilaisuus
        280
        938
      10. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

        Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
        Maailman menoa
        303
        926
      Aihe