Jällivaara

Jällivaaran (Gällivare) nimi tulee saamenkielisestä ilmaisusta,
joka tarkoittaa halkeamaa vuorten välissä.
Kun ensimmäinen kirkko Lapin lähetystyön tukikohdaksi
valmistui 1747, paikka oli asumaton. Sata vuotta myöhemmin
alkoi nousu malmikaivosten ansiosta. Tältä ajalta
on Jällivaarassa kauniita puurakennuksia, esimerkiksi kirkko 1881.
Tätä nykyä Jällivaarassa on vajaat 20 000 asukasta.
Ensimmäinen rukoushuone, joka sijaitsi lähellä nykyistä,
valmistui vuonna 1898, oli kooltaan 190 m2 ja palveli vuodet
1907-1947. Kun se kävi pieneksi, pidettiin jouluseuroja
Jellivaaran kirkossa vuosina 1948-1956. Tuolloin seurajärjestys
muuttui nykykäytännön mukaiseksi: kahdet seurat päivässä
ja kokouspäivien määrä väheni.
42819
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Seuraava rukoushuone valmistui vuonna 1957 ja sitä
laajennettiin vuonna 1989. Jellivaara on toiminut esikoislestadiolaisen
liikkeen keskuspaikkana siitä alkaen, kun liike
muotoutui 1900-luvun alussa.
Tämä asema näkyy erikoisesti vuotuisten jouluseurojen merkityksessä.
Uuden rukoushuonehankkeen suunnittelu käynnistyi talvella 2007.
Tätä tarkoitusta varten saatiin ostettua 1970-luvulla tehty kirjapainorakennus,
johon uusi rukoushuone sijoittui.
Rukoushuone mahdollistaa monenlaiset toiminnat:
hartaustilaisuudet, ehtoollisen vieton, häät, hautajaiset,
pyhäkoulun, rippikoulun sekä neuvottelut ja kokoukset.

Äänestä

Aika, on ajanut osittain ohi .
Kun tätä suurta Uutta tekivät , oli suomesta paljon tekijöitä - rahaa.
kun se valmistui , sen vihkiäisissä oli muitakin nimikkeitä kuin seurat.
.
Tai Jumalan palvelut , niinkuin avaaja sanoi : Hartaustilaisuudet ,Ehtoollisen Vietto,
Häät, Hautajaiset , pyhäkoulun torstaina, Rippikoulu ja neuvottelut sekä muut
kokoukset. .
.
Kun siellä pidettiin ensimmäiset seurat (jouluseurat ) sanoi joku vanha että .
täällä on tehty Rukous huone noin joka sukupolvelle n.30 vuoden välein ,eikä
ole ajateltu kuinka vanhat tänne löytää, .
.
Luulin että se oli pikku Lasse , joka oli kovin suuri mies, mutta hän olikin jo
siirtynyt toisiin kilpaileviin yhdistyksiin. aiemmin. Ja oli jo kerinnyt kuolla.
sitä ennen (hänen Nimi oli kuitenkin joku Laarsson. ) ei, EL. eikä niin tuttu
muutenkaan . Hän oli väsynyt vanha mies , joka puhui kokemuksesta ..
.
Mutta vain n.10 min . sitten vaihtui puhuja, suvereenisti.
En ole kuullut tästä puhujasta mitään sen jälkeen, oisko poikotoitu.
sehä kävi helposti uusilta vänhemmilta. Uskotteko.

Äänestä

Kertoisiko ,joku joka tietää ;montako kertaa oli EL: boikotissa , minä tiedän
2 kertaa ,muta olen kuullut että saattoi olla 3-4 kertaa , eikö sekin ole
hävettävää, gp:n ja om:n taholta ..
.
Sanonko mitä ajattelen, että heillä on joku mato ,mahassa koska tuommoista
tekevät, kehtaavatkin eikä juuri tunne Raamattua, Niinhän he sanoivat kun - pönttöön nousivat kumpikin vuorostaan .. me ei olla teologeja mitä mahtoivat
tarkoittaa ..
.
Olisi ollut paljonparempi, että olisivat olleet ,olisi ehkä EH. OS vielä elossa ...
saatikka : AH: VV; ja monet muut meidän vanhimmat, joita lasken 16 sanan -
julistajaa minunkin elämäni aikana , muistan 1951 saakka riittävästi.
.
Vaikka ei heidän edesottamuksia olekaan kuin 1992 asti. siis gp.ja om.
Joku kirjoitti että minulla on per ke le ,varokoon vain että ei hänellä ....
Sillä se on niin nopeasti sanottu , mutta paha vetää takaisin, ...
.
Kuitenkin noita ihmisjumalan tavoittelijoita on. Oletteko havainneet samaa
kuin minä , miksette kirjoita siitä . eihän se ole pahasta jos olen väärässä anon anteeksi, ja taas on pillit kirkkaat, en paremmin sano... .

Äänestä
  • Tarkoitatko, että Lapinvanhin ja GJ:n työpari EL oli GJ:n kuoleman jälkeen useita kertoja boikotissa GP:n ja OM:n ansiosta?
    Jos tämä pitää paikkansa, voi vain kauhulla ajatella, mitä tuleman pitää.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


OldTimes kirjoitti:

Jällivaaran (Gällivare) nimi tulee saamenkielisestä ilmaisusta,
joka tarkoittaa halkeamaa vuorten välissä.
Kun ensimmäinen kirkko Lapin lähetystyön tukikohdaksi
valmistui 1747, paikka oli asumaton. Sata vuotta myöhemmin
alkoi nousu malmikaivosten ansiosta. Tältä ajalta
on Jällivaarassa kauniita puurakennuksia, esimerkiksi kirkko 1881.
Tätä nykyä Jällivaarassa on vajaat 20 000 asukasta.
Ensimmäinen rukoushuone, joka sijaitsi lähellä nykyistä,
valmistui vuonna 1898, oli kooltaan 190 m2 ja palveli vuodet
1907-1947. Kun se kävi pieneksi, pidettiin jouluseuroja
Jellivaaran kirkossa vuosina 1948-1956. Tuolloin seurajärjestys
muuttui nykykäytännön mukaiseksi: kahdet seurat päivässä
ja kokouspäivien määrä väheni.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu