Tulen jotenkin heti onnelliseksi, kun ajattelen kuolemaa tai että kunpa kuolisin pois. Vaikka johonkin sairauteen.
Aivan siis merkityksetöntä elämää.
Aivan siis merkityksetöntä elämää.
Onnellinen
verdes
5141
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kyllä terveellä ihmisellä on aina jano ja into elää. Ja jos sairastuu kuoleman vakavasti, niin haluaa parantua ja hakee kaikki mahdolliset keinot.
Kuoleman ajatteleminen tuo sinulle lohtua ja houkuttaa pakokeinona pahasta olosta joka sinulla on. Se on kuin takaovi, jos voisi tiukan paikan tullen livahtaa.
Nyt on aika hake apua, ja sitä sinä jo teetkin kun kirjoitit ajatuksen tänne.
Onko sinulla ollut pitkään paha olla, onko elämässä sattunut raskaita asioita viime aikoina, onko yksinäisyyttä, ongelmia työssä tai opiskelussa.?Oletko nuori?
Kun ei kykene kantamaan vastuuta arjesta kaikki siitä vapauttava tuntuu helpotukselle.
Sama juttu minulla. Nykyään jopa kun näen TV:ssä fiktiivisessä ohjelmassa "kuolleen" ihmisen niin tunnen ensin syvää helpotusta ja sen jälkeen kamalaa kateutta. Saisipa olla siinä, ilman ajatuksia, ilman velvollisuuksia, ilman tätä ainaista kamalaa ahdistusta. Eniten olen alkanut kadehtia sellaisia, jotka pääsevät täältä pois jo lapsena. Tuntuu uskomattoman vapauttavalta ajatella, ettei koskaan olisi tarvinnut kohdata aikuisuuden ihmissuhdeongelmia, taloushuolia ja vastuuta työssä.
Joskus teen esimerkiksi bussissa silmät suljettuina mielikuvaharjoituksia, joissa kuvittelen aikaa minun jälkeeni. Ahdistus katoaa ja saan edes hetkeksi mielenrauhan.
Jotenkin epäilen tämän olevan lähtöisin siitä, että alkoholistivanhempieni vuoksi tunsin olevani jo lapsena vastuussa kaikesta. Edelleen koen, että olen vastuussa toisten mielialoista ja yleensäkin asioiden rullaamisesta. Ja olen näännyksissä, haluaisin vain pois täältä.
Moni joka on ajatellut noin, jos on ollut onnekas, on ollut myös ns. henkisistä asioista kiinnostunut ja on alkanut munkiksi tai nunnaksi ja löytäneet sitä kautta uuden ryhmän, ihmisiä jotka eivät myöskään välitä turhasta, ja oppinut käsittelemään tunteitaan ja samalla tietty vapautunut kaiksesta siitä "turhasta". Mieleemme syötetään jatkuvasti uusia unia, jotka vetävät meitä kärsimyksestä toiseen.
Itsekin aion varmaan alkaa joskus buddhalaismunkiksi, mutta en voi vielä koska on opintolainaa ja opiskelutkin kesken. Vanhempiani kun katsoo, niin en näe mitään syytä elää samanlaista elämää kuin he. Isäni on alkoholisti. Tällä hetkellä en haluaisi tehdä koskaan lapsia. Olen myös väsynyt tähän oravanpyörään.
Mutta itsemurha (jota en suunnittele) on väärä ratkaisu. Jos hylkää kaiken "turhan" voi löytää onnen itsestään. Ei tarvitse kuin istua ja hengittää ja tyhjentää mieli niin se tulee kun odottaa. Mieli ja ajatukset on kaikkien ongelmien lähde!