Kuules veemies.

Kirjoitan nyt tänne sulle. Mä en ole valitettavasti kiinnostunut susta yhtään, en missään mielessä, kun moikkaan, se on KOHTELIAISUUTTA, ei yhtään mitään muuta. Vähän ihmettelen tuota sun pörräämistä edelleen kun en ole antanut vihreätä valoa sulle mitenkään ???? Tervehtiminen ei kyllä tarkoita mitään paitsi sitä kohteliaisuutta.

2 syytä miksi rustaan sulle viestin tälle palstalle: joku päivä tulit pikkusen liian liki jo, säikähdin vähän, pysy etäämmällä. Toiseksi, käyn täällä ikävöimässä ihan muuta miestä, olen ikävöinyt jo vuodesta 2013.

Ihastuminen on söpöä mutta mun on pakko sanoa että ärsyttää välillä kun näen sut, tekisi mieli kääntyä takaisin kotiin. Kerran vielä tulet liian lähelle niin sanon suoraan ja melko ikävästi, ikävä kyllä. Minä en ole ihastunut sinuun enkä kiinnostunut muullakaan tavoin.

T
8159
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Ei minulta... en ole noin ikävä ihminen.

Äänestä
  • Mä en ole ollenkaan ikävä ihminen. Vielä. Mutta täytyy ilmeisesti aloittaa... Mä haluan kulkea ja olla rauhassa, mulla on siihen täysi oikeus. Mulla on myös täysi oikeus olla antamatta vastakaikua kenellekään, ystävällinen olen toki. Rajansa siinäkin. Jos ei hyvällä niin pahalla. Ikävä tosiasia mutta mullakin on hlökohtainen tilani ja sitä ei loukata, olkoot sitten kuin ihastunut tahansa.

    T

    Äänestä

minuakin lähennellyt töissäollessaan. Hyyyyi! Sielläkäynnit loppuivatkin sitten osaltani siihen, niin vastenmielisenä sen koin.

Äänestä

Tunnekuohun vallassa ei kannattaisi kirjoittaa :)

Äänestä
  • hui hai loppui ennen kuin alkoikaan

    Äänestä

Veemiehet on sairaita ja pervoja.

Äänestä

Huhhuh kun on happamia... niinhän se menee että happamia sanoi kettu kun.... mutta joo kuuleppa hyvä nainen en ole minä sinusta kiinnostunut ja toivottavasti ei ole sekään kelle tämän katkeran vuodatuksen olet laittanut nettiin kun et uskalla sanoa naamatusten asioita. Toivottavasti et ole se kenen luulen sinun olevan. Taitaa olla niin, että AP on itse annellut ihmisille vääriä signaaleja ja itse viellä tulkitsee ihmisten aikeita ja eleitä väärin. Kirjoituksestasi saa juuri sen kuvan, että itse tulkitset asioita väärin ja luulet itsestäsi liikoja.

Äänestä
  • Mun kirjoitukset menevät V-alkuiselle miehelle, ei millekään teelle ja tämäkin höpölöpöteksti yllä on kateellisen naisen kirjoittama. :D Niin, olis se tietty kiva varmaan saada oma stalkkeri... No, voin kuule sanoa että ei välttämättä ole kiva. Ja minä katkera?? Minkä ihmeen takia ??? Lähinnä ärsyyntynyt ja kyllästynyt alan olemaan ja kyllä, täytyy sanoa naamatusten kun ei mies ymmärrä tai halua lukea elekieltä vaan rupeaa jo tulemaan lähes iholle! Ihailkoot, aivan sama kunhan tekee sen ihan itsekseen ja jättää minut jo RAUHAAN!

    Keskustelkaa ihan rauhassa, mä olen sanottavani sanonut ja lopetan nyt. Oikein aurinkoista sunnuntaipäivän jatkoa melkein kaikille!!

    T

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


EnHaluaSinua kirjoitti:

Kirjoitan nyt tänne sulle. Mä en ole valitettavasti kiinnostunut susta yhtään, en missään mielessä, kun moikkaan, se on KOHTELIAISUUTTA, ei yhtään mitään muuta. Vähän ihmettelen tuota sun pörräämistä edelleen kun en ole antanut vihreätä valoa sulle mitenkään ???? Tervehtiminen ei kyllä tarkoita mitään paitsi sitä kohteliaisuutta.

2 syytä miksi rustaan sulle viestin tälle palstalle: joku päivä tulit pikkusen liian liki jo, säikähdin vähän, pysy etäämmällä. Toiseksi, käyn täällä ikävöimässä ihan muuta miestä, olen ikävöinyt jo vuodesta 2013.

Ihastuminen on söpöä mutta mun on pakko sanoa että ärsyttää välillä kun näen sut, tekisi mieli kääntyä takaisin kotiin. Kerran vielä tulet liian lähelle niin sanon suoraan ja melko ikävästi, ikävä kyllä. Minä en ole ihastunut sinuun enkä kiinnostunut muullakaan tavoin.

T

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu