The 69 eyes sekoili Oulun Hevimestassa 22.5.2016

Keikka oli yli tunnin myöhässä. Ihmiset olivat todella vihaisia jo ennen keikan alkua. Jyrki sammui kesken keikan. Bändi yritti jatkaa soittamista ilman laulajaa ja soittivatkin setin loppuun. Älytöntä. Rahat takaisin kaikille katsojille. Rahojaan voi kysellä takaisin Hevimestan sähköpostista.
42054
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Muiden bändin jätkien olisi pitänyt auttaa laulajaa heräämään ja jatkamaan keikkaa. Ensiapusalkussa on aineita joilla kaveri saadaan piristymään.

Äänestä

Eikö ois voinu ottaa tärpätit pois laulajalta jo hyvissä ajoin , eikä antaa juoda itteensä sammuksiin.

Äänestä

Ei ole kiva, että pissitään lipun ostaneita silmään. Hevimesta hoisi tilanteen hyvin, sain rahat takaisin. Mutta bändiä en mene enää katsomaan koskaan. Edellisen kerran yritin mennä katsomaan heitä Oulussa, ja silloinkin keikka peruttiin. Nyt esitys tapahtui, mutta olisi ollut parempi jos se olisi peruttu.

Äänestä

osaako bändi jo soittaa

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Suuuuusie kirjoitti:

Keikka oli yli tunnin myöhässä. Ihmiset olivat todella vihaisia jo ennen keikan alkua. Jyrki sammui kesken keikan. Bändi yritti jatkaa soittamista ilman laulajaa ja soittivatkin setin loppuun. Älytöntä. Rahat takaisin kaikille katsojille. Rahojaan voi kysellä takaisin Hevimestan sähköpostista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu