Olen ollut tässä päivässä vasta neljä vuotta, jota edelsi vuosikymmenien pimeässä käveleminen.
Elämään opettelu on hankalaa ja aikaa vievää.
Kun kaikki muuttui ja siirryin värien maailmaan, jossa asiat eivät olleetkaan enää mustavalkoisia, maailmaan jossa minä itse olin olemassa ja ruorissa, niin aloin opetella elämään.
Alussa seison pitkiä aikoja kaupassa hyllyn edessä ja mietin, mitä minä oikeasti haluan. Töitten jälkeen sisäänkäynnin luona ja mietin, minne minä oikeasti haluan mennä töitten jälkeen. Elämän isojen kysymysten kanssa, mitä minä haluan, mihin minä uskon, mikä on minulle (itselleni) tärkeää.
Olen sisäistänyt jo todella paljon, mutta siltikin olen vasta alkumetreillä monen asian suhteen.
Minulla on unelmatyöpaikka, jossa saan tehdä sitä mitä itse koen tärkeäksi. Minua arvostetaan työpaikalla, minulla on todella mukavia työkavereita (ja pari vaikeaa tapausta, joiden kanssa minulla ei enää ole yhteisiä projekteja. Parantumisen myötä opin tunnistamaan kohtuullisen hyvin loiset ja tällaisia ihmisiä kohtaan olen samanlainen kuin he itse muita kohtaan ...ja loiset karttaa toisiaan kuin ruttoa...).
Vaikka pidän työstäni todella paljon, niin jotkut asiat ovat minulle edelleen vaikeita.
Huomasin tänään kuinka olen edelleen vasta paranemisvaiheessa, en lähelläkään valmista. Minulle tarjottiin projektia, jota en olisi halunnut ottaa vastaan ja jonka ottaminen tulee kasvattamaan muutenkin isoa ylityökertymää ihan älyttömästi.
-Haluan antaa itsestäni tehokkaan/täydellisen, joustavan työntekijän kuvan (joka on tosi tyhmää ja jolla ei oikeasti ole edes merkitystä)
-Pelkään, että he palkkaavat jonkun ulkopuolisen ihmisen jakamaan työtaakkaa (En siis pelkää, että hän veisi työni ...tai ehkä pelkään sitäkin vaikka se ei oikeasti liene edes mahdollista. Pelkään ehkä sitä, että kyseessä olisi epämiellyttävä henkilö tai henkilö joka loistaisi ja minä joutuisin huonoon valoon (ihan kuin silläkään olisi oikeasti suurta merkitystä vaikka niin tapahtuisi)).
- Olen sairastanut työnarkomaniaa, enkä ole edelleenkään vapaa siitä
- Ylimääräinen ansio houkuttaa vaikka oikeasti en tarvitsisi sitä (nykyäänkin kulutan vähemmän kuin ansaitsen)
-Olen perso "kunnialle" (joksi jostain syystä näen tämän asian vaikka oikeasti se ei sitä ole)
- Olen todella huono käsittelemään muutosta, haluan kaiken pysyvän muuttumattomana ...ja revin sen sitten vaikka selkänahastani, ettei asiat muutu.
Huomasin kuinka asia tuntui sisältä pahalta vaikka en tiedostanut sitä pahaa "järjellisellä" puolella. Kohtelen taas kerran itseäni kaltoin vaikka tajunnassa oleva järki ei sitä vielä myönnäkään. Nyt olen kahden vaiheilla, mitä teen asian kanssa.
Tämä oli vain tällaista pohdintaa ja halusin saada omat ajatukset johonkin paperille. Yleensä se auttaa selkeyttämään kuvaa itselleen.
Elämään opettelu on hankalaa ja aikaa vievää.
Kun kaikki muuttui ja siirryin värien maailmaan, jossa asiat eivät olleetkaan enää mustavalkoisia, maailmaan jossa minä itse olin olemassa ja ruorissa, niin aloin opetella elämään.
Alussa seison pitkiä aikoja kaupassa hyllyn edessä ja mietin, mitä minä oikeasti haluan. Töitten jälkeen sisäänkäynnin luona ja mietin, minne minä oikeasti haluan mennä töitten jälkeen. Elämän isojen kysymysten kanssa, mitä minä haluan, mihin minä uskon, mikä on minulle (itselleni) tärkeää.
Olen sisäistänyt jo todella paljon, mutta siltikin olen vasta alkumetreillä monen asian suhteen.
Minulla on unelmatyöpaikka, jossa saan tehdä sitä mitä itse koen tärkeäksi. Minua arvostetaan työpaikalla, minulla on todella mukavia työkavereita (ja pari vaikeaa tapausta, joiden kanssa minulla ei enää ole yhteisiä projekteja. Parantumisen myötä opin tunnistamaan kohtuullisen hyvin loiset ja tällaisia ihmisiä kohtaan olen samanlainen kuin he itse muita kohtaan ...ja loiset karttaa toisiaan kuin ruttoa...).
Vaikka pidän työstäni todella paljon, niin jotkut asiat ovat minulle edelleen vaikeita.
Huomasin tänään kuinka olen edelleen vasta paranemisvaiheessa, en lähelläkään valmista. Minulle tarjottiin projektia, jota en olisi halunnut ottaa vastaan ja jonka ottaminen tulee kasvattamaan muutenkin isoa ylityökertymää ihan älyttömästi.
-Haluan antaa itsestäni tehokkaan/täydellisen, joustavan työntekijän kuvan (joka on tosi tyhmää ja jolla ei oikeasti ole edes merkitystä)
-Pelkään, että he palkkaavat jonkun ulkopuolisen ihmisen jakamaan työtaakkaa (En siis pelkää, että hän veisi työni ...tai ehkä pelkään sitäkin vaikka se ei oikeasti liene edes mahdollista. Pelkään ehkä sitä, että kyseessä olisi epämiellyttävä henkilö tai henkilö joka loistaisi ja minä joutuisin huonoon valoon (ihan kuin silläkään olisi oikeasti suurta merkitystä vaikka niin tapahtuisi)).
- Olen sairastanut työnarkomaniaa, enkä ole edelleenkään vapaa siitä
- Ylimääräinen ansio houkuttaa vaikka oikeasti en tarvitsisi sitä (nykyäänkin kulutan vähemmän kuin ansaitsen)
-Olen perso "kunnialle" (joksi jostain syystä näen tämän asian vaikka oikeasti se ei sitä ole)
- Olen todella huono käsittelemään muutosta, haluan kaiken pysyvän muuttumattomana ...ja revin sen sitten vaikka selkänahastani, ettei asiat muutu.
Huomasin kuinka asia tuntui sisältä pahalta vaikka en tiedostanut sitä pahaa "järjellisellä" puolella. Kohtelen taas kerran itseäni kaltoin vaikka tajunnassa oleva järki ei sitä vielä myönnäkään. Nyt olen kahden vaiheilla, mitä teen asian kanssa.
Tämä oli vain tällaista pohdintaa ja halusin saada omat ajatukset johonkin paperille. Yleensä se auttaa selkeyttämään kuvaa itselleen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.