Sairastan servikaalista dystoniaa. Minulla oireet ilmenevät ennen kaikkea niskan alueen vapinana ja jäykistymisenä, pään kiertymistä minulla ei ainakaan vielä ole. Lihasjäykkyyttä on kyllä kaikkialla kehossa ja lihasvapinaa myös, mutta pahimpana siis tuo niskan ja hartioiden seutu.
Usein ennen kuukautisia dystoniaoireeni pahenevat huomattavasti ja fyysinen olo on kokonaisuudessaan hutera ja vapiseva eikä siihen oikein mikään auta, täytyy vaan yrittää kestää. Tällöin on hyvin vaikea olla esim. töissä, kun olo on lisäksi uupunut, unettomuus pahenee ja kaiken tämän myötä keskittymiskykykin huononee. Onneksi oireet eivät ole joka kuukausi yhtä pahat! Toisinaan kaksikin viikkoa kuukaudesta ja varsinkin se viimeinen viikko ennen kuukautisten alkamista on yhtä tuskaa.
Ihan mielenkiinnosta kysynkin, onko muilla dystoniaa sairastavilla naisilla kokemusta dystoniaoireitten pahenemisesta ennen kuukautisia? Hormonitoimintaanhan se liittyy jollain tavalla. Lääkärille mainitsin asiasta, mutta ei hän siihen sen enempää osannut kommentoida. Ja tuskin tähän mitään lääketieteellistä helpotustakaan on?
Dystonia ja pms
1
437
Vastaukset
- välläys
Minulla dystonia alkoi vasta vanhemmalla iällä joten ei ole kokemuksia PMS-oireisiin liittymisestä.
Luulen, että kokonaishutera olo johtuu jostakin muusta, esimerkikiksi juuri hormoneista. Mahdolliset sisätautipuolen ongelmat pitää selvittää.
Minulle on neuvottu venyttelyohjeita pään liikeradan laajentamiseksi ja niskan rentoutus- ja vahvistusohjeita. Ne ovat vähentäneet pään virheasentoa, joka ei kuitenkaan ole ollut kovin paha. Ongelmani on pään kannatteluvaikeus. Siitä on sanottu, ettei se johtuisi dystoniasta. Ei ole kuitenkaan sanottu, että mistä se johtuu ja miten sitä voisi parantaa.
Niskaa voi rentouttaa selällään maaten niin, että pää on melko litteäksi tyhjennetyn pallon päällä. Takaraivo pysyy siinä hyvin. Päätä keinutetaan siinä rauhallisesti puolelta toiselle. Joskus käytän pallon sijaan tyynyn tms. kulmaa takaraivon alla. Venytyksissä puoleta toiselle tai etuviistoon pitää pitää leuka rintaan päin. Myös taivutuksia puolelta toiselle voi näin tehdä.
Koko kropan rentoutukseen käyvät hengitysharjoitukset esim. selällään maaten. Hidastan uloshengityksen pitkäksi, annan ilman tulla vapaasti ulos ja vielä pidän tauon ennen sisäänhengitystä. Hengitys lähtee palleasta ja vatsalihaksista. Samalla rentoutan hatioiden ja kaulan lihaksia ja muualtakin. Pystyn hidastamaan hengitysrytmin joksikin aikaa hyvin hitaaksi (esim. 4-6 henkäystä/min). Katson tai kuuntelen kunkin hengityssyklin ajan seinäkellosta. Tai voi vaikka laskea mielessäään sekunteja. Sopiva hidastaminen voi olla eri henkilöille erilainen, ei kannata väkisin pyrkiä kovin hitaaseen. Sitten kun ei enää tee mieli tarkkailla hengitystä kellosta, hengitys asettuu itselle sopivaan rauhalliseen tahtiin.
Käyn omakustanteisesti fysioterapiassa silloin tällöin. Eri terapioissa hoidetaan niha-seutua ja jalkoja, joissa on voimakkaita kireyksiä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?1885091- 141751
Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?
SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka631626Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois1271497Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s91463Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?
Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit501147Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi
Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.961084Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa
Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249302969- 195941
Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman teki erikoisen ratkaisun!
Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman paljasti uudet kujeet. Hän on mukana kohutussa Sointu Borg & Tyrkyt -realityssä. Jääkö7820