Turvallisuusasiantuntija varoittaa matkustamasta Alanyaan. Vakava ja lisääntynyt riski Isisin iskulle Alanyassa ja muissa turistikohteissa. Sellaista, hyvää matkaa sisällissotahelvettiin.
Tv1 A-Studio nyt!
12
473
Vastaukset
- grhfgh
Juuri näin. Ja otsikkona keskusteluaiheelle oli: pelko kasvaa Turkissa. Turvallsisiakin matkakohteita on esimerkiksi Kreeta, Kypros, Rhonos, Kroatia.
- KjiehKjieh
Katsoin saman ohjelman. Nimenä oli pelko kasvaa Turkissa.
Arvon presidentti Erdogan ärjyi puheessaan että hän tulee kitkemään koko some- keskustelun ja repimään Twitterin juurineen.
Ja todellakin, Ulkopolitiittisen instituutin vanhempi tutkija Toni Eloranta piti jopa sisällissotaa mahdollisena. Kertoi myös että terrorijärjestö ISIS on ilmoittanut iskevänsä Turkin turistikohteisiin.
Ankarassa toimiva suurlähettiläämme Nina Vaskunlahti jaaritteli ympäripyöreitä ja vältteli puhumasta ongelmista. Sehän olisi voinut vahingoittaa matkailua.- kiahkiah
Presidentti muistuttaa käänteineen jo pohjois-Korean vastaavaa pulipäätä. Turkki kulkee sisäistä kapinaa.
- Heiheialanya
No voi vitun vitun vittu. 3 viikon päästä pitäisi olla lähtö koko perheellä ja tilanne tämä. Ei saatana tuonne ei mennä. Yksin voisin ehkä mennä, mutta kun on nuo lapsetkin. Huomenna menee peruntaan loma. Tietääkö kukaan saako vaihtaa kohdetta kuluitta? Finnmatkat on kyseessä.
- hupsistaheit
Onpas tosi harmillista teidän kannaltanne. Me olemme tässä ihan muutaman päivän päästä lähdössä. Onneksi on omat korvat ja omat silmät, kun tuota ohjelmaa katsoin. Nina Vaskunlahti puhui erittäin asiallisesti ja suorasanaisesti.
- VoiKamalaa
Tekisi mieleni sanoa että menkää vain, turvallista on. Mutta en tietenkään voisi antaa itselleni koskaan sitä anteeksi jos jotain sattuisi.
Epätodennäköistähän se olisi mutta......- TiketitJaPassit
Mihin osoitteeseen voi lähettää kortin lomalta vai tuleeko ihan Tomppa Of Finlandilla kylän laatikkoon?
- dfhthtfj
Lässynlässyn, enemmän pelottaisi mennä vappuna espalle
- putputinko
Alaranta ei varoittanut matkustamasta Alanyaan.Puhui laajemmin Turkin poliittisesta tilanteesta sekä turvallisuuden ongelmista.Ulkoministeriömme antaa matkustussuositukset ja kukin kohdallaan päättää miten menettelee.Olimme Vapun tietämissä Alanyan naapurissa Antalyassa pariviikkoisen.Hotellissamme oli suomalaisia,hollantilaisia,turkkilaisia,irakilaisia,jordanialaisia ja jopa venäläisiä.Päälle näkyvää huolta Turkin turvallisuustilanteesta ei ilmennyt missään käymissämme keskusteluissa.Kaupungilla ja basaareissa oli rauhallinen normaali meno.Turistimäärän kasvun huomasi kun lounastimme jahtisatamassa loman aikana useamman kerran.Laran katumarkkinoilla oli normaali tungos entiseen malliin.Kaupungin keskustan Vappukarkelot jätimme turvallisuussyistä väliin,mutta sieltäkään ei mitään järisyttävää jälkeen päin kantautunut.Tulevana lauantaina lähdemme vielä viikoksi Kundun uuteen hotelliin Wind of Laraan vetämään lonkkaa.Tilannettä Turkin suhteen seuraamme entistä tarkemmin-nykysuuntaus on jo alkanut hieman kyrsimään.
- sadsad
"Turistimäärän kasvun huomasi kun lounastimme jahtisatamassa loman aikana useamman kerran."
Muut turkkiuskovaiset myöntää turistimäärien romahduksen, mutta sinä et. Muuten meni lähes uskottavasti :) - putputinko
Olen hyvin perillä Turkin tämänhetkisistä turistimääristä.Seuraan turkkilaisen lehden englanninkielistä versiota ja turistien määrä on pudonnut reippaasti-erityisesti venäläisten ja tunnetusta syystä.Eli kyllä vähäinen määräkin voi lähteä kasvuun,jos yhtään ymmärrän asioita.En tunnusta mitään uskontoa ja olen tänä vuonna matkustanut jo useita viikkoja viidessä Euroopan maassa-turkkiuskovaisen viittaa en siis kanna.Maassa on ollut mukava lomaille.Aivan kuin monissa muissakin maissa-asennekysymys mielestäni,ei kannata lähteä lomalle stressaamaan itseään.Se ei ole loman tarkoitus,vaan kaikinpuolinen virkistyminen.
- Rrhr
putputinko kirjoitti:
Olen hyvin perillä Turkin tämänhetkisistä turistimääristä.Seuraan turkkilaisen lehden englanninkielistä versiota ja turistien määrä on pudonnut reippaasti-erityisesti venäläisten ja tunnetusta syystä.Eli kyllä vähäinen määräkin voi lähteä kasvuun,jos yhtään ymmärrän asioita.En tunnusta mitään uskontoa ja olen tänä vuonna matkustanut jo useita viikkoja viidessä Euroopan maassa-turkkiuskovaisen viittaa en siis kanna.Maassa on ollut mukava lomaille.Aivan kuin monissa muissakin maissa-asennekysymys mielestäni,ei kannata lähteä lomalle stressaamaan itseään.Se ei ole loman tarkoitus,vaan kaikinpuolinen virkistyminen.
Äsken vielä väitit huomaavasi yksittäisen jahtisataman, yksittäisen viikon asiakasmäärien kasvun perusteella koko 1,5 miljoonan asukkaan Antalyan turistien määrän lisääntymisen. Viralliset tilastot ovat aivan toista mieltä kanssasi. Ja tästä on myös faktaa vastaan sinun munstatuntuuta. Uskottavuutesi meni jo nollaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Marin on ehkä maailman kaunein "Nelikymppinen"
Marinin julkaisu on saanut yli 68 500 tykkäystä. Postauksen kommenttikentässä ylistetään paljon Marinin kauneutta, jota3352951Vernu Vasunta
On mahotonta miten marjanpoimijoita on kohdeltu! Eikö paremmalla kohtelulla olisi saanut paremman tuloksen?1082230En kelpaa sinulle
Varattuna - olen sinulle ongelma. Eroaminen vuoksesi voi olla turhaa, sillä me ei puhuta, kun olen varattu ja kumpikin v1201640Taidat vanhempi nainen
Haluta sen tien itsellesi. juokse vaan karkuun ! Pahentaa vaan asiaa.Pitäs toimia ihan toisin päin731174- 721057
- 611003
Voi nainen...
Kun luovutit meistä liian aikaisin, just kun aloin oppimaan sinua. Jos oisin alussa jo lukenut aiheesta oisin voinut toi41960Venäjä aikoo yksipuolisesti muuttaa rajalinjauksia Suomenlahden itäosassa
Venäjä aikoo muuttaa rajalinjauksia Suomenlahden itäosassa Venäjän saarten eteläpuolella. Ylen jutussa kerrotaan mm.148954Suomi lähettää tarkkailijoita merialueelle
Venäjä on ilmoittanut aikovansa ylittää Suomen merialueen rajat kysymättä lupaa kertomalla että Suomen merialueen raj290852- 42786