Elämän tarina

Samalla luokalla oli kansa koulussa neljännellä neljätoista vuotias jonka ainoa päämäärä oli täyttää kuusitoista että voisi lopettaa oppivelvollisuuden kunnallisesti suorittaneena kansalaisena.

Hän olisi saanut koulusta paljon enemmän irti jos olisi mennyt tarkkailuluokalle, kun häntä kehotimme. Nyt hän ei oppinut kunnolla edes lukemaan.

Mutta isä oli joku pikkupamppu teollisuus paikkakunnalla eikä hänen arvollensa sopinut se että poika käy apukoulua.

Sellaiset ajatukset tulee mieleen näistä ikuisista opiskelijoista.

Armeijassa saman tuvan kaverista joka oli todella onneton, tuli myös aika veijari. Syyn siihen kuulin samoilta seuduilta sen onnettoman kanssa tulleelta varusmieheltä.

Suvussa ei Majuria huonompana kukaan ollut siirtynyt eläkkeelle. Ja kaveri tiesi että hänen lahjoilla upseerikouluun pääsyn saa unohtaa.

Melkein yhtä ylivoimaista kuin yksinhuoltajan katraasta kenellekkään oli päästä edes yläasteen loppuun.

Vaikka olisi miten viisas.

Mutta välittömästi siirto tarkkikselle tapahtui kun isän kuoleman johdosta oli mielenterveys järkkynyt.

Näin kävi kälylleni, vai oliko anopilleni. Vaikka opettajakin vakuutti että tyttö on ennen kuolemantapausta ollut kaikista paras. Ylivoimaisesti.

Itse ajattelin että nyt on oltava kovempi äijä kuin koskaan.

Joten aina olen selvinnyt.

Samaa olen opettanut lapsille ja lapsenlapsille.

Vallankin tippa linssiä ulisevaa poikaa ei kunnioiteta.

Talot on maksettu. Jälkipolville on jätetty hieno perintö. Sen perustalle on hyvä rakentaa.
2129
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ps. Tarkkiksia ei ollu kansakouluaikaan, koska kaikki oli silloin niin kilttiä lapsia.

Äänestä
  • Hyvä huomio muuten mutta ennenvanhaan ennen tarkkiksia oli apukouluja.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Reinotossu1948 kirjoitti:

Samalla luokalla oli kansa koulussa neljännellä neljätoista vuotias jonka ainoa päämäärä oli täyttää kuusitoista että voisi lopettaa oppivelvollisuuden kunnallisesti suorittaneena kansalaisena.

Hän olisi saanut koulusta paljon enemmän irti jos olisi mennyt tarkkailuluokalle, kun häntä kehotimme. Nyt hän ei oppinut kunnolla edes lukemaan.

Mutta isä oli joku pikkupamppu teollisuus paikkakunnalla eikä hänen arvollensa sopinut se että poika käy apukoulua.

Sellaiset ajatukset tulee mieleen näistä ikuisista opiskelijoista.

Armeijassa saman tuvan kaverista joka oli todella onneton, tuli myös aika veijari. Syyn siihen kuulin samoilta seuduilta sen onnettoman kanssa tulleelta varusmieheltä.

Suvussa ei Majuria huonompana kukaan ollut siirtynyt eläkkeelle. Ja kaveri tiesi että hänen lahjoilla upseerikouluun pääsyn saa unohtaa.

Melkein yhtä ylivoimaista kuin yksinhuoltajan katraasta kenellekkään oli päästä edes yläasteen loppuun.

Vaikka olisi miten viisas.

Mutta välittömästi siirto tarkkikselle tapahtui kun isän kuoleman johdosta oli mielenterveys järkkynyt.

Näin kävi kälylleni, vai oliko anopilleni. Vaikka opettajakin vakuutti että tyttö on ennen kuolemantapausta ollut kaikista paras. Ylivoimaisesti.

Itse ajattelin että nyt on oltava kovempi äijä kuin koskaan.

Joten aina olen selvinnyt.

Samaa olen opettanut lapsille ja lapsenlapsille.

Vallankin tippa linssiä ulisevaa poikaa ei kunnioiteta.

Talot on maksettu. Jälkipolville on jätetty hieno perintö. Sen perustalle on hyvä rakentaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu