On tullut aika

Luovuttaa ja antaa sun elää ilman meitä. Olen nähnyt vaivaa ehkä liikaakin mutta nyt se loppuu.
En ole saanut siinä määrin sulta mitään mitä itse oon suhun aikaa ja energiaa tuhlannut.

Hyvää loppu elämää sulle mies :)
12398
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Kiitos. Pärjäile sinäkin.

Äänestä

Luovuttaja, luser!

Äänestä
  • Joo, luovuttajalla on kohde, mutta onko luovuttajan kohde oikea?

    Luovuttaja luopuu kohteestaan, mikähän veren luovuttajan kohde voisi olla sitten.

    Äänestä

Miksi teit kaikesta niin vaikeeta?

Äänestä
  • Suhteessa on varmasti kaksi syyllistä, katse peiliin ja mieti miten vaikea itse olet ihmisenä. Osaatko tulla toista ihmistä puolitiehen vastaan ja pyytää vaikka anteeksi? Uskallatko alkaa puhua vai käperrytkö vaikeuksien tai sen negan edessä vielä enemmän kuoreesi ja pelkäät, että mitähän seuraavaksi? kun tulisi tehdä ihan päinvastoin ja osata luottaa toiseen, että hän vain välittää susta ja haluaa näyttää sulle, että kuinka voisit suhteessanne kehittyä ihmisenäkin vahvemmaksi. Ihan yhtälailla itsekin olisit voinut kumppanillesi kertoa, niistä hänen kipupisteistään, että ymmärtäisi hänkin kasvupaikkansa. Elämään kuuluu ne ilot ja surut, mutta jos tuudittautuu siihen tunteeseen, että suhteen pitäisi olla aina sitä iloa ja helppoa, niin on väärässä. Just ne vastoinkäymiset sitä vahvistaa, jos niistä kunnialla yhdessä selvitään eikä luovuteta.

    Äänestä

  • Aivan turhaa kommentoida päivänjatkot jollekin tuolla tavalla, jos et tunne hänen suhdettaan. Jokaisella tulee varmaan suhteessaan vastoinkäymisiä eteen ja toki niistä eteenpäin yritetään yhdessä mennä. Jos toinen ei suhteen eteen tee mitään ja pimeydessä toinen tai kumpikin saa vaeltaa pitkään niin turha arvostella ketään tuolla tavoin. Parisuhde voi tosiaan huonoimmillaan aiheuttaa suurta ahdistusta jo ennen loppuaan.
    Mistä sinä myöskään tiedät edellisen kirjoittajan kokemuksista. Ihmisillä voi olla erityisiä herkkiä kohtia ja osa ihmisistä vetäytyy tuolloin kuoreensa eikö toinen voisi tuolloin yrittää saada toista ulos kuorestaan. Luottamuksenkin voi niin helposti horjuttaa ja se tulee rakentaa pala palalta. Oletko sinä päivänjatkot itse näyttänyt sille sinun osapuolellesi välittämisesi ja rakkautesi? Siitähän kaikki lähtee.
    Anteeksi pyytämisen merkityksestä olen kyllä sitä mieltä, että se on tärkeää puolin jos toisin jos on törppöillyt.

    Äänestä

  • Päivänjatkot kirjoitti:

    Suhteessa on varmasti kaksi syyllistä, katse peiliin ja mieti miten vaikea itse olet ihmisenä. Osaatko tulla toista ihmistä puolitiehen vastaan ja pyytää vaikka anteeksi? Uskallatko alkaa puhua vai käperrytkö vaikeuksien tai sen negan edessä vielä enemmän kuoreesi ja pelkäät, että mitähän seuraavaksi? kun tulisi tehdä ihan päinvastoin ja osata luottaa toiseen, että hän vain välittää susta ja haluaa näyttää sulle, että kuinka voisit suhteessanne kehittyä ihmisenäkin vahvemmaksi. Ihan yhtälailla itsekin olisit voinut kumppanillesi kertoa, niistä hänen kipupisteistään, että ymmärtäisi hänkin kasvupaikkansa. Elämään kuuluu ne ilot ja surut, mutta jos tuudittautuu siihen tunteeseen, että suhteen pitäisi olla aina sitä iloa ja helppoa, niin on väärässä. Just ne vastoinkäymiset sitä vahvistaa, jos niistä kunnialla yhdessä selvitään eikä luovuteta.

    Osaan pyytää anteeksi. Olen monesta kirjoittamastasi asiasta samaa mieltä.

    Äänestä

Toivottavasti olet asiat tehnyt selväksi ko. ihmisen kanssa reaalielämässä, ja tämä on vain enää sitä omasta tunteesta irtipäästämistä.

Äänestä
  • Miksi ? Tällä palstalla ruikutetaan haaveiden perään, eli sellaisten joita ei edes tunneta, näkee tuon aloituksesta että aloittaja on ollut ihastunut johonkuhun joka ei ole ollut kiinnostunut, nyt sitten tajusi.

    Äänestä

Elää ilman meitä? Aika hyvin jollakin asiat, kun sillä on monta uhhhh.

Äänestä

Miksi tänne vaikuttaa kirjoittaa, jos haluaa erota sanoo toiselle se on nyt loppu.

Äänestä

Ei ollut minulta aloitus.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Irtisusta kirjoitti:

Luovuttaa ja antaa sun elää ilman meitä. Olen nähnyt vaivaa ehkä liikaakin mutta nyt se loppuu.
En ole saanut siinä määrin sulta mitään mitä itse oon suhun aikaa ja energiaa tuhlannut.

Hyvää loppu elämää sulle mies :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu