Kamala uni

Unessani pelkäsin kulkea jonkun kirkon ohi. Tiesin, että joku seurasi minua.

Seuraavana yönä uneni jatkui siten, että joku mies meni sinne kirkkoon ja muuntautui paholaiseksi. Paholaisella oli ihan tulenpunainen nahka. Sitten, kun näin miehen (paholaisen) kasvot, ni heräsin kauhuissani, kun ne oli kamalat. Ei siis semmoset, kun jossain elokuvissa.

Seuraavana yönä menin sinne kirkkoon. Verta oli litroittain seinillä ja lattioilla. En muista, että oliko ruumiita. Lisäksi siellä kirkossa oli käärmeitä. En nähnyt niitä, mutta tiesin, et siellä oli.

Oikeassa elämässäni pelkään käärmeitä kuollakseni. Ja se pelkokin alkoi yhen yön aikana.

Tulkitkaa, jos osaatte. Kiinnostaisi kuulla, et mitä se tarkoittaa.

En ole uskovainen, joten se kirkko ja paholainen vähän kyl ihmetyttää.
1150
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Mielestäni ristiriitaasi oman hyvyyden ja pahuuden välillä ja jotain seksuaalisuuteen liittyvää siinä suhteessa. Syyllisyyttä jostain, minkä koet alitajuisesti ehkä likaiseksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


--__-- kirjoitti:

Unessani pelkäsin kulkea jonkun kirkon ohi. Tiesin, että joku seurasi minua.

Seuraavana yönä uneni jatkui siten, että joku mies meni sinne kirkkoon ja muuntautui paholaiseksi. Paholaisella oli ihan tulenpunainen nahka. Sitten, kun näin miehen (paholaisen) kasvot, ni heräsin kauhuissani, kun ne oli kamalat. Ei siis semmoset, kun jossain elokuvissa.

Seuraavana yönä menin sinne kirkkoon. Verta oli litroittain seinillä ja lattioilla. En muista, että oliko ruumiita. Lisäksi siellä kirkossa oli käärmeitä. En nähnyt niitä, mutta tiesin, et siellä oli.

Oikeassa elämässäni pelkään käärmeitä kuollakseni. Ja se pelkokin alkoi yhen yön aikana.

Tulkitkaa, jos osaatte. Kiinnostaisi kuulla, et mitä se tarkoittaa.

En ole uskovainen, joten se kirkko ja paholainen vähän kyl ihmetyttää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu