Ahdistaa ja tuntuu etten jaksa enää hetkeäkään. Unet ja kaikki on ahdistavia. Miten selviää tämmöinen täysin yksinäinen sitten kun ikää tulee vielä lissää ja/tai järki pettää. Järki ensimmäisenä on menossa. Ei tämmöistä yksinäisyyttä kestä. Varmasti psyykkeen tulee tuhoja. Nyt jo tuntuu tavalliset arkiaskareet ja muistaminen, keskittymiskyky olevan hukassa. Vuosikausia olen yksin ollut. En tiedä enää osaanko edes keskustella kenenkään kanssa yhtään mistään. Pelottaa silti ajatus pitkästä elämästä ja yhtä pitkästä turvattomuudesta, yksinäisyydestä.
Olen alkanu ääneen itselleni sanomaan... Voi kun jo kuolisin. Tänään olen sanonut sen jo monasti.
Luin että kuolemantoiveet olisivat jotain itsariyrityksiä tai sitten likitiedostamattonta huonoa ja vaarallista tapaa elää. Huolehdin itsestäni, en haudo itsaria, en ryyppää, en polta, syön aika terveellisesti, en kaahaa autolla, en viiltele itseäni, liikun. Mut silti toivoisin että loppu tulisi ennen kuin terveys pettää.
En jaksais enää kovin monta vuotta kun jokainen päivä on pitkä ja aina vaan vaikeampi. Kaikkea pientä vaivaa ja kipua ilmestyy jo pikkuhiljaa.
Pelottaa sitten olla yksinäinen, voimaton vanhus josta ja jonka asioista ei kukaan huolehdi tai kukaan ei ole neuvomassa, katsomassa perään miten minua kohdellaan.... Kauhujuttuja jo nyt kuulee vanhusten hoidosta. Vanhat elävät oloissa joihin kukaan itse ei suostuisi rupeamaan. Minulla ei ole lapsia eikä ketään jonka voisin pienissäkään unelmissani kuvitella puuttuvan olemisiini nyt tai koskaan.
Olisi lohdullista tietää etten elä kovin vanhaks. Henkisesti en ainakaan voi terveenä pysyä vaikka keho sitten kestäsi satavuotiaaksi. Piikitetäänkö minut sitten lääketokkuraan vaippoihini makaamaan. Vai huudanko pelkojani, yksinäisyyttäni ja hulluuttani sitten tuskissani jossain laitoksen uumenissa vuosikausia yötä päivää. Voi, kun jo kuolisin.
Ettekö te muut yksinäiset pelkää tulevaisuutta.
Olen alkanu ääneen itselleni sanomaan... Voi kun jo kuolisin. Tänään olen sanonut sen jo monasti.
Luin että kuolemantoiveet olisivat jotain itsariyrityksiä tai sitten likitiedostamattonta huonoa ja vaarallista tapaa elää. Huolehdin itsestäni, en haudo itsaria, en ryyppää, en polta, syön aika terveellisesti, en kaahaa autolla, en viiltele itseäni, liikun. Mut silti toivoisin että loppu tulisi ennen kuin terveys pettää.
En jaksais enää kovin monta vuotta kun jokainen päivä on pitkä ja aina vaan vaikeampi. Kaikkea pientä vaivaa ja kipua ilmestyy jo pikkuhiljaa.
Pelottaa sitten olla yksinäinen, voimaton vanhus josta ja jonka asioista ei kukaan huolehdi tai kukaan ei ole neuvomassa, katsomassa perään miten minua kohdellaan.... Kauhujuttuja jo nyt kuulee vanhusten hoidosta. Vanhat elävät oloissa joihin kukaan itse ei suostuisi rupeamaan. Minulla ei ole lapsia eikä ketään jonka voisin pienissäkään unelmissani kuvitella puuttuvan olemisiini nyt tai koskaan.
Olisi lohdullista tietää etten elä kovin vanhaks. Henkisesti en ainakaan voi terveenä pysyä vaikka keho sitten kestäsi satavuotiaaksi. Piikitetäänkö minut sitten lääketokkuraan vaippoihini makaamaan. Vai huudanko pelkojani, yksinäisyyttäni ja hulluuttani sitten tuskissani jossain laitoksen uumenissa vuosikausia yötä päivää. Voi, kun jo kuolisin.
Ettekö te muut yksinäiset pelkää tulevaisuutta.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Sinun seurasi varmasti kelpaisi monille muille yksinäisille! Hieman voi ehkä joutua näkemään vaivaa, sillä kotoota ei yleensä tulla hakemaan. Ehkä joku jo täällä voisi kiinostua sinusta. Haluaisitko kertoa mistä päin olet ja ehkä vähän jotain muutakin itsestäsi? :)
Oikein hyvä juttu, että kirjoitit. Ymmärrät, ettet ole enää teini ja saatat olla jopa keski-ikäinen. Saa sitä kontakteja näinkin kirjoittamalla. Olen myös yksinäinen ja vähän sukua. Ei varmaan ketään lähisukua jos elän vanhaksi. Elän nyt tätä hetkeä ja en huolehdi ajoista, joista ei tiedetä vielä mitään.
Kyllä vanhuksista huolehditaan. Kun elelet terveellisesti, niin saatat elää hyväkuntoisena kotona loppuun asti.
Jos haluat, voit kirjoitella
[email protected]
Eivät lapset äitiään hylkää. Ole huoleti. Aika antaa ymmärrystä ja mielipiteet pehmenevät.
Mitkä lapset, kenen äiti ja mitkä mielipiteet?
Aivan! Tosiasia on ettei vanhempien (äidin) ja lasten ikuista yhteyttä pidä romantisoida.
Lapset menevät omia menojaan, vapaa-aikansa matkustelevat, juoksevat minne sattuu, asuvat kaukana kun se kotimökki ja kotikylä ei enää leipää ja maailman mammonaa anna. Vanhat isät ja äidit sitten vaan ihmettelevät kun lapset ja lapsenlapset eivät käy päin katsomassa. Yleistää ei tietenkään saa.
Itselläni ei ole lapsia ja myöhäistä niitä on hankkia... miksi hankkisin. Vanhuudenturvaksiko? Katinkontit. Tämmöiseen maailmaan :-(
Ei ne kaikki unohdetut ja yksinäiset mummot ja papparaiset ole lapsettomia. Kyllä heidät on ihan oikeasti unohdettu! Eikä siihen edes mitään keskinäisiä ristiriitoja tarvita.
Minulle käy siis köpelösti. Ei ole laitoksessa edes pienintäkään pelkoa siitä että joku tulisi vahingossakaan tsekkaamaan miten minua pidellään siellä. Tilanne on erittäin huolestuttava.
Joinain päivinä luen tai näen telkkarissa kurjissa oloissa olevia tai pahasti sairaita vailla apua. Silloin ajattelen että minulla ainakin vielä, vielä tänään on asiat sentään aika hyvällä tolalla. Ei muiden ahdinko silti pitkään "lohduta".
Paljukka hyvä, ihan turhaan murehdit tulevaa. Kuin moni meistä sittenkin lähtee ennen vanhuutta. Olen vasta 60-vuotias ja ikätovereistani on poistunut jo suuri joukko. Tiedän sen kun elelen pienellä paikkakunnalla. Ja kun elää vahana laitoksessa, niin ei taida enää paljoa tiedostaa mitä ympärillä tapahtuu. Ne "kamarit ja ovet" alkavat silloin viimeistään sulkeutua tälle maailmalle.
Kyllä Luoja luoduistaan huolta pitää. Eletään ja nautitaan tätä hetkeä.