Tuli asuttua pikkupoikana Lahden Ilveskadulla, vuosina 1976-1978. Tuli siitä mieleen, että millaista siellä on tätä nykyä asua? Talon numeroa en nyt muista, mutta se oli se reunimmaisin talo, kun tullaan sieltä kaupungilta päin.
Millainen on nykyään Ilveskatu asua?
9
1999
Vastaukset
- EntinenLahtelainen
Ei sitten kukaan osaa sanoa yhtään mitään? No, täytyy sitten itse käydä paikan päällä katselemassa, kun joskus tulevaisuudssa tulen Lahdessa käymään. Viimekerrasta on ehtinyt vierähtää jo jokunen tovi.
Jos mä olisin kysynyt niin, että millainen paikka Lahti on asua, niin vastauksia ja muuta asiaa olis tullut hirveät määrät. Mutta Ilveskatuun liittyen ei kellään näy olevan mitään sanottavaa. Onko se sitten hyvä vai huono asia, niin mene ja tiedä.
No, palaillaan astioille, kuten AP:lla oli tapana sanoa. - NykyinenLahtelainen
Itse asuin siellä pikkupoikana -70 luvun lopulla, olisikohan että muutin pois 1980 ja sitä ennen asuin siellä joku kolmisen vuotta. Saatettiin hätäisesti tunteakin tai sitten ei. Samassa talossa asuin ykköskerroksessa. Mukava paikka se oli silloin kersana kun oli jotain 10 vuotias. Metsää, kallioita ja rantaa missä leikkiä.
Kävin siellä muutamia vuosia sitten katselemassa ja ei paikka hirveästi ole muuttunut. Kioski joka rakennettiin silloin kun asuin siellä on lopettanut. Kaikki on pienentynyt siitä mitä muistaa. Iso kivi joka oli kun meni keskimmäisen talon päädystä metsään ei ollutkaan enää niin iso. Puut on kasvanut niin ettei kallioilta ole enää niin hyvää näköalaa kuin ennen.- EntinenLahtelainen
Munhan piti aloittaa peruskoulun eka luokka siinä Jalkarannan koulussa, Sarvikadulla, elokuussa 1978. Kävin tutustumassakin siihen kouluun, mutta sitten keväällä tai alkukesästä 1978 muutettiin Ilveskadulta Kiveriöön. En muista, asuttiinko me kolmannessa kerroksessa.
Mä kävin vuonna 2006 ja 2008 Jalkarannassa, mutten Ilveskadulla. Seutuhan oli pysynyt pitkälti samanlaisena. Suurimmat muutokset olivat, että vanhan kaupan tilalle oli tullut uusi S-ryhmän kauppa ja se 70-luvulla toiminut BP-huoltoasema oli purettu. Sarvikadulla oli Siwa, siinä missä mä kävin silloin muinoin iltapäiväkerhossa. Nykyäänhän sitä Siwaakaan ei enää ole.
Tänä kesänä ajattelin käydä katselemassa niitä vanhoja kulmia siellä Ilveskadulla. Muistella vähän vanhoja aikoja, milloin elämä oli nykyistä paljon huolettomampaa. Faijalla oli harmaa Wartburg 353, millä kävin isän kanssa Lapissa, kesällä 1977. Mulla oli kirkkaanvihreä Tunturi Poni, millä ajelin pitkin pihoja. Veli oli semmonen 2 v ja se ajeli sillä tiilenpunaisella kolmipyörällä, mikä oli ollut ennen mun käytössä. Semmonen made in U.S.S.R. missä oli renkaatkin punaiset. :-)
- Anonyymi
Ilveskadulla Lahessa tuli myös lapsuus ja nuoruus asuttua. Metsä ja vesistö heti takapihalla. Tykkäsin. Paljon. Yhteisöllisyys oli ihan omaa luokkaansa, ei sellaista enää näy missään.
- Anonyymi
Asuin lapsena (80-luvulla) Ilveskatu 4:ssä. Hyviä muistoja minullakin. Lapsia paljon, joten aina löytyi leikkikavereita ja metsä tosi jees. Ja kiskalta sai irtokarkkeja :) En tiedä, minkälaista nykyään, mutta silloin ei ollut valittamista.
- Anonyymi
Oli mahtava paikka joskus 80-luvulla kun siellä asuin. Takaovesta pääsi heti metsään kirmaamaan. Oli kuin maalla olisi asunut vaikka kerrostalossa. Silloin ei ollut muutenkaan niin paljon asutusta Rautakankareella. Paljon lapsia ja sitä myöten kavereita. Paras paikka missä olen koskaan asunut.
- Anonyymi
Ilveskadulla on ikävä asua mutta ne talot sen kadun varrella on suht okei.
- Anonyymi
Siellö paljon homoja nykyään.
- Anonyymi
1989-2018 Ilveskadul . Olihan se kiva paikka asua lapsuus ja nuoruus..Vaihtuvuutta ei ollut paljon,kaikki tunsi toisensa.
Leikkipuistoja oli heti talon vieressä ja tarhan piha vieressä ja kioski alhaalla mistä sai ostaa karkkia 😋 Meininki on nykyään muuttunut,vaihtuvuutta on paljon ja "Alatalo" eli ilveakatu 2 taitaa olla pitkälti mustalaisten ja muiden sosiaalituen avulla elävien tyyssija..Toista se oli ysärillä..
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?1604913Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?
SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka621555- 121469
Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois1211391Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s71119Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi
Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.951027Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?
Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit40947Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa
Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249298915- 150810
Hinduille tiedoksi
USA Pressa sanoi '' kansakuntaa ei voi johtaa ilman Raamattua''. Tämä löytyy sitaateista. Raamatusta tulee kaikki julmu278729