Potsipäivät kuvastaa hyvin paikallisten asukkaiden olemuksen: SIKA.
Kyllä oli Etelä-Suomen sukulaisilla naurussa pidättelemistä kun viimevuonna näkivät kyseisen tapahtuman. Tajusin silloin itsekin, miten maalaisia ja metsäläisiä täällä oikein ollaan vielä 2000 luvulla. Lienee venäläisilläkin naurussa pidättelemistä kun näkevät moisen tapahtuman.
Porsaita äidin oomme kaikki?
Kyllä oli Etelä-Suomen sukulaisilla naurussa pidättelemistä kun viimevuonna näkivät kyseisen tapahtuman. Tajusin silloin itsekin, miten maalaisia ja metsäläisiä täällä oikein ollaan vielä 2000 luvulla. Lienee venäläisilläkin naurussa pidättelemistä kun näkevät moisen tapahtuman.
Porsaita äidin oomme kaikki?
Vastaukset 33
Vanhimmat
Ja maalla nauretaan siitä miten typeriä etelän ihmisiä vedetään kuin pässiä narussa kaikella trendi paskalla. Tyhmät siellä laittavat kaiken rahansa pelkkiin mielikuviin.
Mitä pellejä.
Hyvin pukeutuvia ja itsestään huolta pitäviä ihmisiä on mukavempi katsella kuin verkkareissa tepastelevia haisuleita.
Kuka tässä edes välttämättä oli mistään vaatteista puhunut? Trendi vaatteiden pitäminen ei myöskään tarkoita sitä että on hyvin pukeutunut. Etkö ole ikinä kuullut tarinasta "keisarin uudet vatteet".
Ei Kiteellä ole mitään tekemistä ko. päivien kanssa.
Ilman Kiteetä ja kiteeläisiä koko tapahtumaa ei olisi.
Toki pitää olla tapahtumia mutta että sika tunnuksena? No jaa...
Röh Röh Oink Oink! Kitee kuuluisaksi sikailulla!
Meikit ja kauluspaidat kannattaa unohtaa kotiin ja tulla haisevana tapahtumaa kiertämään - eli niin kuin yleensäkin!
Siis Tohmajärven juhla kyseessä. Onko tohmiskin jo liitetty kitteeseen? Rääkkyläki vasta tulossa vuoden alusta.
Tohmajärvi, Kitee, Rääkkylä, Kesälahti... sama paska eri kuoressa. Ihan samanlaista porukkaa joka pitäjässä. Samat käytöstavat ja naamat.
Onneksi sellainen kulttuurikeskus kuin Joensuu on alle tunnin matkan päässä. Pääsee aina ihmisten joukkoon edes viikonloppuisin. Ja ne naiset, kyllä kelpaa katsella! Toisin kuin....
Ei oo väki lukenu tohmiksen Maiju lassilaa, tulitikkuja lainaamassa-kirjaa, kun ei taustaa tunne?
Lehdessä oli iso mainos ko. juhlapäivästä. Kyllä taas turistit saavat makoisasti naureskella kun täällä järjestetään teemajuhlia SIAN ympärille.
Röh Röh Perkele!
Eikös nää potsipäivät pitäs kieltää kun muslimit voi triggeröityä ja räjäyttää koko tohmajärven
Koraani kieltää possun.
Rasistista järjestää moisia teemapäiviä, loukkaa pakolaisia.
Voi vittu, Koti-Karjalan lehti oli saastutettu sikateemalla. Lensi suoraan sytytystä odottavaan juhannuskokkoon moinen painos. Onkohan Koivikon vieraat tulossa katsomaan? Saavat ainakin nauraa paikallisille possuille makoisasti.
Kaikki väärin, sillä Kiteellä ei järjestetä potsipäiviä!
Sen sijaan suuri osa ns. kaupungin asukkaista edustaa ulkomuodoltaan ruoka-aikana kotona olleita -kuten asia on valitettavasti omalla kohdallanikin- eli lievästi ilmaisten melko tuhtia kansanosaa.
Näin ollen paikallisista asioista vastaavien olisikin syytä miettiä Kiteelle järjestettäviä pötsipäiviä!
Kaiken tuon oheella myös pistävä hienhaju ja täysi tyylitajuttomuus kuuluu juttuun. Harvat osaavat oikeasti pitää itsestään huolta ja erottuvat näin edukseen katukuvasta. Niinkin yksinkertainen asia kuin päivittäinen suihkussa käynti unohtuu monelta - valitettavasti.
Lienee siis täysin aiheellista järjestää moisia teemapäiviä ja syöttää näin ideat tuleville sukupolville.
Pötsi löytyy märehtijöiltä, eli kiteeläisetkin kuuluvat useampimahaisiin eläimiin koska märehtivät jos jonkinlaista.
No niin, sitten vaan Potsipäiville!
http://www.karjalainen.fi/uutiset/uutis-alueet/maakunta/item/109667-potsipaivia-juhlitaan-talla-viikolla-tohmajarvella
Vittu perkele ei varmasti mennä!
Porsaita näkee ihan tarpeeksi arkipäivänä ja vielä sille on omistettu oikein päiväkin - ei vittu.
Vain paikalliset osaavat poimia niinkin hyvästä teoksesta, kuin Tulitikkuja lainaamassa pelkän sian pääteemaksi.
Hävettää!
Just niin, perkele!
Olisivat poimineet pääteemaksi vaikka herrojen Ihalainen / Vatanen putkareissun, niin kerrankin olisi ollut jotain mielenkiintoista seurattavaa kun potsipäiviin osallistujat ryyppäämällä itsensä yleiseltä paikalta poistettavaan kuntoon.
Potsipäivän uutisia:
Keski-Karjalan seutukehittäjäksi Plamen Dimov
Vuoden 2016 Keski-Karjalan seutukehittäjäksi on valittu Plamen Dimov Kiteeltä. Dimov on ammatiltaan musiikinopettaja ja asunut Kiteellä jo vuodesta 1986, jona aikana hän jättänyt pysyvän jäljen Keski-Karjalan musiikkielämään. Dimov tunnetaan myös maailman maineeseen nousseen Nightwish yhtyeen isähahmona. Seutukehittäjän valitsi Keski-Karjalan Jetina ry ja palkinto julkistettiin tänään Tohmajärven Potsipäivien Potsitorilla.
Keski-Karjalan Jetina ry:n hallitus on valinnut vuoden 2016 Keski-Karjalan seutukehittäjäksi Plamen Dimovin Kiteeltä.
Plamen Dimov, ammatiltaan musiikinopettaja, on asunut Kiteellä jo vuodesta 1986, jona aikana hän jättänyt pysyvän jäljen Keski-Karjalan musiikkielämään. Hän on toiminut opettajana kouluissa, musiikkiopistossa, kansalaisopistossa ja nyt Evankelisessa Kansanopistossa. Hän on ollut perustamassa noin 80 yhtyettä ja hänet tunnetaan myös Nightwish- bändin isähahmona. Hän on myös luonut Nightwish-viikot tapahtuman, joka nykyään tunnetaan nimellä "Kitee International Music and Art Week".
Hänen toimintansa ulottuu musiikin kautta monipuolisesti myös nuorisotyöhön, josta on syntynyt paljon hienoja tuloksia.
Seutukehittäjän valinta julkistettiin Tohmajärven Potsipäivien Potsitorilla
http://www.radiorex.fi/paikallisuutiset/uutisarkisto/:newsid/52760
En osallistu.
Sukulaiset tulossa Etelä-Suomesta ja varmistan, että kierretään moiset kaukaa. Näkevät vielä miten junttia porukkaa täällä asuu. Pesäpalloa kyllä käydään katsomassa...
Vai meinasitte perkele minun verorahoilla mennä katsomaan sitä perkeleen pallipeliä? Voi perkele sentään mikä rahareikä tuo peli. Sama juttu tuo sikapäivä. Tekisivät ihmiset perkele töitä eikä lusmuilisi niin voisi jokainen kiteeläinen ajella perkele Mersuilla ja BMWllä, perkele.
PERKKELE SOIKOOT!
"voisi jokainen kiteeläinen ajella perkele Mersuilla ja BMWllä, perkele."
Toive onkin toteutunut jo erittäin pitkälle, eli perkeleen kiteeläinen ihanneyhteiskunta onkin jo suurelta osin valmistunut, sillä mustilaiset ajelee mersuilla ja muilla räkänokilla näyttää olevan pemarit.
Perkeleen kannattaisi juhlia vinhaa vauhtia toteutuvaa unelmaansa ja hakea Saksasta ihan isomman puoleinen lasti olutta! Jos vaikka pitäisit juhlat kyseessä olevalle sakille, sillä jos ketkä, niin siinäpä se on sakki joka ei lusmuile vaan ovat vähintäin työhullun määreen täyttäviä, kuten yleisessä tiedossa onkin.
Eipä sinulta tällä kylällä ihailtavat yksilöt lopu!
Vaan kenellä ne on minkinlaiset tavoitteet ja perkeleellä on tuollaiset.
Eipä kirjoittajillekaan ole kommenteista päätellen kovin suuria älyn lahjoja suotu, sika sentään on viisas eläin. Muutenkin, voitte painua etelään jos luulette ettei siellä hiki haise! Niin ja ne Potsipäivät ovat siis Tohmajärvellä.
Ei kiinnosta nuo päivät oli kysseessä sika tai mikä niin turhat on nuo päivät
Ennemmin potsit kuin pesäpalli. Ette vissiin oo kuullut Maiju Lassilasta?
Menee varmaan samaan kastiin kuin Tuntemattoman sotilaan katsominen uudestaan ja uudestaan, vuodesta toiseen. Ei mitään älyllistä kehitystä, helppoahan se on tehdä samoja asioita kuin oppia jotain uutta. Pahinta tässä se, että opetetaan vielä lapsille omat junttimaiset tavat.
Eipä lapsilla mikä hätä oo ollessa kun nyt herra nimimerkki "Sikailujatkuujajatkuu" ilimottaa läsnäolostaan. Varmastiki oot erittäin koulutettu, korkeearvone, elämässä menestyny ja mikä parasta, nii ihan hirmusen älykäs eller peräti nero!
Kyllä siinä lapsosissa kehittyy jos jonkinlaisii kykyjä kun siut laitetaa Kitteen / Tohmajärven koulutuskeisariks, mutta vissiinki ois hyvä ensi ilimottautuu ihan julukisesti kun meistä monet on nii hölömöjä etteivät sinnuu muute tunnista. Vahvasti voijaa eppäillä, mutta kun tällä palstalla on monia muitaki kaltasias yli-immeisii joihi soppii nuo mainihtemani kehut, mutta kyllä sie oot kaikista paras!
Ethä sitte tuonu esille omia harastuksias tuon nimimerkkis "Sikailujatkuujajatkuu" kautta?
Mie oon hyvin pettyny jos sillee teit, nii erinomasen vaikuttava persoona kun muute ootki.
Kiteellä pelataan pesäpalloa, siinä on kehitetty uusi juttuja paljonkin sitten 60-luvun, jos ei sovinismia lasketa. Keulakuvatkin on laatua mistä ei kukaan vähänkään järkevä ihminen edes kehtaa ääneen puhua.
No nytpä on yhteen viestiketjuun liittynyt koko paikallinen älymystö, sillä sen huomaa jo nimimerkkien valinnasta. Tosin myös esitetään syy jonka mukaan kyseessä olisi MielenRappeutuminen.
IsoPaskuSika
OinkOinkSikaPerkele
PorsaitakoKaikki
MettäläisetSikalaiset
PorsasOnHyvääLautasella
MielenRappeutuminen
PossutNavettaan
Alitajunta on näköjään tehnyt tehtävänsä ja laittanut kirjoittamaan nimimerkiksi sen mitä itse edustaa!
Herra suuri herra "AvarakatseinenIhminen" toteaakin aivan oikein niin itsestään, kuin esillä olevista nimimerkeistä:
"Hyvin pukeutuvia ja itsestään huolta pitäviä ihmisiä on mukavempi katsella kuin verkkareissa tepastelevia haisuleita."
Oi kuinka avarakatseinen ihminen onkaan kyseessä! Ei ahdasmielisen ja suvaitsematon tuollaisia kirjoita!
Mitä tiälä oikeen tapahtuu.eikä näile toisten arvostelijoile oo jottain ommoo palstaa.mänköön potsille kuka haluvaa ja olkoot kaikila niistäkkii mielipitteensä.
Ei ole ei, sillä normaalit keskustelufoorumit pitävät edes jonkinlaista tasoa yllä.
Ylempänä todetaan:
"No nytpä on yhteen viestiketjuun liittynyt koko paikallinen älymystö, sillä sen huomaa jo nimimerkkien valinnasta. Tosin myös esitetään syy jonka mukaan kyseessä olisi MielenRappeutuminen."
Vielä kerran kaikkiin iloks ja ihan kuvan kanssa!
Potsipäivät huipentuvat viikonloppuna - Tohmajärvellä kunnioitetaan Maiju Lassilan muistoa ja elämäntyötä
https://www.karjalainen.fi/uutiset/uutis-alueet/maakunta/item/187051-potsipaivat-huipentuvat-viikonloppuna-tohmajarvella-kunnioitetaan-maiju-lassilan-muistoa-ja-elamantyota
Mukava kun tuo Sirpa muisti kirjoitella Potsipäivistä. Ilimankos mie takavuosina meinasinki sitä jyrskäytellä, mutta en sitte kuitenkaa kun oli tietynlaisii esteitä.