Soitin eilen ainokaiselle ihmiselle jolle yleensäkään voisin kuvitelle asioitani puhuman. On kaukainen ja mutkankautta sukua. Perin harvoin soittelemme mut nyt tuli semmoinen päähän pisto että jotain on puhuttava ja mieltään purettava. Soittoni aihe juontui mieleeni puheista vanhuuden yksinäisyydestä.
Siinä juteltiin niitä näitä (hänen vaivoistaan) ja sitten kysyin häneltä voisinko laittaa hänet tietoihini henkilöksi johon otetaan vaikkapa sairaalasta yhteyttä jos semmoiseen joskus yllättäen joudun. Tarkoitin, että edes joku tietäsi missä olen jos joku sattuis kuitenki kaipailemaan. Ettei kadonneeksi ilmoiteta jos vaikka naapurit lopulta hoksais mun olevan perin hiljaa tai poissa/kadonnut. Hän ei tuntunut olevan lainkaan kiinnostunut aiheesta ja toisteli vaan ettei hänkään tiedä kenen nimi hänen tiedoissaan on lähiomaisena tai läheisenä siellä. Ei siis antanut lupaa laittaa omia tietojaan sinne mun papereihin. Sanoi myös että turha semmosia on nyt murehtia.
Itse asiassa hän kuulosti lopulta siltä kuin olisi ollut kovasti närkästynyt asiasta ja kuin olisin hänet velvoittanut johonkin käsittämättömään uhraukseen.
Kaikkee sitä tuleeki yritettyä. Mitäpä loppujen lopuksi millään on väliä. Onhan se niinki.
Yksinäisyyden tunne ainaki voimistu entisestään. Mitäs soittelen. Tyhjän saa pyytämättäkin; sanoisi nyt mummoni.
Siinä juteltiin niitä näitä (hänen vaivoistaan) ja sitten kysyin häneltä voisinko laittaa hänet tietoihini henkilöksi johon otetaan vaikkapa sairaalasta yhteyttä jos semmoiseen joskus yllättäen joudun. Tarkoitin, että edes joku tietäsi missä olen jos joku sattuis kuitenki kaipailemaan. Ettei kadonneeksi ilmoiteta jos vaikka naapurit lopulta hoksais mun olevan perin hiljaa tai poissa/kadonnut. Hän ei tuntunut olevan lainkaan kiinnostunut aiheesta ja toisteli vaan ettei hänkään tiedä kenen nimi hänen tiedoissaan on lähiomaisena tai läheisenä siellä. Ei siis antanut lupaa laittaa omia tietojaan sinne mun papereihin. Sanoi myös että turha semmosia on nyt murehtia.
Itse asiassa hän kuulosti lopulta siltä kuin olisi ollut kovasti närkästynyt asiasta ja kuin olisin hänet velvoittanut johonkin käsittämättömään uhraukseen.
Kaikkee sitä tuleeki yritettyä. Mitäpä loppujen lopuksi millään on väliä. Onhan se niinki.
Yksinäisyyden tunne ainaki voimistu entisestään. Mitäs soittelen. Tyhjän saa pyytämättäkin; sanoisi nyt mummoni.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.