Kysymys melperille

Minulla on sukurutsainen alkuperä. On ollut koko elinaikani. Mitä voisin tehdä tämän asian korjaamiseksi?
593
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

vaikuttaa hankalalta, mutta en usko, että se olisi toivoton. Kunhan melperi herää, hän suuressa rakkaudessaan, sävyisyydessään ja hyveellisyydessään sekä koulutuksensa (seminologi) perusteella varmasti osaa auttaa sinua.

Kädellisillä on havaittu selvä lähisukulaisuusseksin esto. Seksi estyy niiden kanssa, joiden parissa poikasena elää yhdessä. Voimakkaimmillaan tämä esto on emon kanssa, seuraavaksi voimakkain emonpuoleisten sisarten kanssa. Joillain lajeilla tyttäret parittelevat isänsä kanssa. Isää ei apinoilla useinkaan tiedetä, sillä tämä elää vapaudessa usein erillään muusta laumasta. Naaraat välttävät kumppaneina niitä uroksia, jotka ikänsä puolesta sopivat niiden isäksi tai olivat aikuisia siinä ryhmässä, johon naaras syntyi. Gorilloilla, joilla on yhden uroksen hallitsema haaremijärjestelmä, isä ei koskaan parittele tyttärensä kanssa, jos se on jäänyt ryhmään.

Äänestä
  • nustaa... siis ottaa hieman takapakkia sukurutsaisuudestaan ja sanoo nyt:

    Kädellisillä ei sisäsiittoisuutta juuri esiinny, koska lähisukulaiset eivät elä samassa laumassa ja jos elävät, eivät yleensä parittele keskenään. Simpansseilla esiintyy ”harjoitteluseksiä”, paritteluja sisarten ja äidinkin kanssa, mutta tämä loppuu viimeistään seitsemän vuoden iässä, jolloin simpanssin poikanen voi saada siemensyöksyn. Insestikielto ei kädellisillä ole täydellinen, siitä tapahtuu aina välillä poikkeuksia.

    Äänestä

Suomalaisessa kansanperinteessä esiintyy insestiä. Pahojen olentojen väitetään toisinaan syntyneen insestin seurauksena. Herjauksissa ja syytöksissä esiintyy myös insestisyytöksiä. Lemminkäinen laulaa Lapin laulajat perikatoon. Märkäkorva lappalainen on kuitenkin niin vastenmielinen, että häntä Lemminkäinen ei suostu laulamaan. Märkäkorva on nimittäin maannut oman emonsa ja vielä hevosen tammatkin. Kansantarinoissa Väinämöinen tuomitsee Marjatan isättömän pojan kuolemaan. Poika kuitenkin alkaa puhua, ja useissa kansanrunojen versioissa hän syyttää Väinämöistä siskonsa, äitinsä tai pojan oman äidin Marjatan makaamisesta. Järkyttävän syytöksen kuultuaan Väinämöinen pakenee yhteisöstä. Ehkä tunnetuin insestitapaus suomalaisessa tarustossa on kuitenkin Kullervon tapaus: Hän tapaa siskonsa ja makaa tämän tietämättä sukulaisuudesta. Kun asia selviää, sisko tekee itsemurhan hyppäämällä koskeen. Kullervon sisko oli siskopuoli, koska Kullervo oli isänsä ja piian poika.

Äänestä
  • No mutta Kullervohan olikin kalervon poika...

    Äänestä

  • kullerot.nurin kirjoitti:

    No mutta Kullervohan olikin kalervon poika...

    on koko aamun paskantanut palstalle, mutta ei vähääkään aio auttaa tuota aloittajareppanaa. Onko se kristillistä rakkautta se semmoinen?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


sukurutsainen kirjoitti:

Minulla on sukurutsainen alkuperä. On ollut koko elinaikani. Mitä voisin tehdä tämän asian korjaamiseksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu