Nuori alkoholisti

Marie.lo

Täällä kaipailtaisiin vertaistukea muilta nuorilta alkoholisteilta ja miksei vanhemmilltakin!
Pientä taustatietoa; 22-vuotias nuori nainen, 2 vuotta sitten yrittänyt ensimmäisen kerran päästä irti alkosta tosissani katkaisuhoidon, antabuksen sekä naltrexonin avulla. Lisäksi vuoden verran a-klinikalla avaamassa alkoholismini syitä.
Takana 5 vuotta liikakäyttöä ja viikossa tullut juotua kolmesta seitsemään kertaa. Katkaisuhoidon jälkeen sain oltua 3 viikkoa juomatta antabusreaktion pelossa, kerran kun uskalsin kokeilla ja ei reaktiota tullutkaan (lukuunottamatta kasvojen kuumoitusta ja punoitusta) niin siitähän se taas lähti.
Tähän mennessä työpaikka lähtenyt alta, luottotiedot menneet, lauennut paniikki -ja rytmihäiriö. Itseluottamus ja omanarvontunne romuttunut.
Maanantaina mun päässä napsahti jotain ja päätin laittaa korkin kiinni ja tämä viikko tullut oltua selvinpäin ilman minkäänlaisia himoja. Olo on helpottunut.
Tunne siis aivan eri, kuin tuon 2 vuoden takaisen selvän 3 viikon aikana, silloin mikään ei huvittanut eikä olo muuttunut missään vaiheessa freesimpään suuntaan.
Nyt siis kaipaan kohtalontovereiltani tukea, apua sekä neuvoja kuinka saisin pidettyä korkin nyt lopullisesti kiinni? "Juoppokavereilleni" en ole tällä viikolla vaivaantunut vastaamaan, eikä tämä tietynlainen eristäytyminen ole itseasiassa haitannut vaan tuntunut hyvältä.

15

688

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sen_kokenut

      "Maanantaina mun päässä napsahti jotain ja päätin laittaa korkin kiinni ja tämä viikko tullut oltua selvinpäin ilman minkäänlaisia himoja. Olo on helpottunut."

      Joskus voi käydä niinkin onnellisesti, että rippuvuus alkoholiin katoaa kuin taikaiskusta.
      Se helpottaa huomattavasti raitistumisprosessia, kun ei jatkossa tarvitse kärvistellä viinan tuskissa.
      Toivottavasti näin on käynyt sinun kohdallasi.

    • Päihdelinkki

      Päihdelinkissä on hyvä keskustelualue, sieltä saat varmaan vertaistukea.

    • LeksaX

      Menestystä. Pidä kiinni helpottuneesta olostasi. Jos tulee vastoinkäymisiä (ja niitähän tulee) niin älä ainakaan rupea juomaan turruttaaksesi sisäistä pahaa oloasi. Päivä kerrallaan. Yritä löytää päiviisi mielekästä hommaa. Oisko työtä jossain? Mikäli mahdollista, etene viikko kerrallaan. Kolme viikkoa raittiina on hyvä alku, ja pääset kyllä eteenpäin. Pian sinulle tulee kuukausi ilman viinaa - ja sitten taas päivä kerrallaan. Kuukausi kuukaudelta loittonet entisestä elämästäsi. Yksi päivä. Sitten toinen. Jne. Oma alkoholinhuuruinen elämäntapa tuntuu kaukaiselta - silti muistan kaiken. Sen paskan olon, mikä seurasi viinasta. Tarvitset vertaistukea. AA on tehnyt hyvää työtä vuosikymmeniä. Rohkeasti mene mukaan. Tutustu riippuvuus-käsitykseen. Todellakin, joskus riippuvuus alkoholiin häviää kuin taikaiskusta, kuten edellinen kirjoittaja totesi. Onnea uuteen, hyvään elämään.

    • hauka.alkopalstalta

      Stemppiä! Mullaki on ihmiskoe meneillään. Olen ollut 28 pv raittiina. Rahaa on säästynyt 500-700€

    • OutoTyyppi

      No olipa kommentti edellisellä. Haukalle tiedoksi: jatka ihmisekoetta! Hanki tietoa ja kokemusta siitä, millaista on elää ilman alkoholia. Saatat yllättyä, miten helppoa se on. Kuten sanoit, rahaa säästyy paljon, kun jättää viinanjuonnin. Hyvä motivaatio sekin. Mutta paras syy viinan jättämiselle on oikea, normaali elämä. Ei ole oikeaa elämää olla joka päivä humalassa. Ei ole oikeaa elämää, jos ajatukset pyörivät vain ja ainoastaan viinan ympärillä.

    • Hauka.28.päivää.ilman

      22 vuotias ei ole voinut mitenkään ehtiä juoda niin paljon että olisi peruuttamattomasti alkoholisti. Alkoholismin peruuttamattomaan syntyyn pitää juoda 15 vuotta aktiivisesti.

    • VihreäVerso

      Alkoholistiksi voi tulla monella tapaa. Mikäli nuori ihminen on huolissaan juomisestaan, niin oikeassa on: on aika tarkistaa juomatapojaan. Kenellekään ei ole hyväksi jatkuvasti ryypätä ja humaltua, olipa minkä ikäinen vaan. Etenkin nuorten raitistumista on tuettava sekä kannustettava; ihminen on kehittyväinen, muutokseen pystyvä, kun motivaatio on olemassa. Nimenomaan toivon menestystä elämänmuutokseen ketjun aloittajalle!

      Tiedän kokemuksesta, että nuorena ei paina huoli viinanjuonnista. Sitä ajattelee, että en ole alkoholisti, ne muut ovat. Tai nuo keski-ikäiset, vanhat juopot kuppiloissa, kauppakeskuksissa. Usein alkoholismi kehittyy salakavalasti, hiljaa, vuosikausien säännöllisen kännäämisen takia. Niin minulle kävi. Nuorenakin join, mutta varsinainen alkoholismi ja paha alkoholiriippuvuuus syntyi viimeisen 17 vuoden aikana. Päivittäin join viiniä. Salaa. Yhtenä aamuna heräsin, ja tajusin vapisevaa, pöhöttänyttä, punoittavaa, ärtyistä olemustani katsoen, että näin ei voi jatkua. Siitä alkoi tervehtymiseni.

      Koska tämä palsta käsittelee alkoholismia, ja aika moni pyytää neuvoja raitistumiseen, alkoholista eroon pääsyyn, niin velvollisuus on meillä muilla auttaa. Vertaistuki on arvokasta - voi puhua suoraan, kiertelemättä kokemuksistaan toisen, jolla on tai on ollut paha riippuvuus viinasta.

      Juomatapojen muutos, vähentäminen, tietoinen kohtuullistaminen, lopettaminen tuo elämään paljon sellaista hyvää, mitä ei tiennyt olevan. Ja kääntäen, alkoholismin tuntien muistan kaiken sen pahan, mitä liika viina sekä krapula toi mukanaan elämääni. Kyse on valinnasta: itse olen valinnut raittiin elämän, vaikka ei se aina helppoa ole. Silti pidän elämääni parempana nyt kuin aikaisempaa viinakeskeistä.

    • sulo21

      Lähet mun talliin niin voit hei tienata noi juomat?

    • menestystäuuteenelämään

      Hienoa, että se napsahtanut. Kyllä se on ennen kaikkea oma napakka päätös. Kuulunet siihen ryhmään, jolle ei kohtuukäyttö ja edes joskus maistaminen sovi vaan imu ja riippuvuus laukeaa heti. Saattaa se himo hieman maistaa tulla vielä, mutta keksi silloin jotain muuta tekemistä tai ota yhteyttä raittiiseen ihmiseen. Mieliteko voi mennä ohi jopa kymmenissä minuuteissa tai parissa tunnissakin. Pidä se korkki nyt visusti kiinni.
      Joillain on vain geeneissä se taipumus, ettei alkoholi sovi ja siihen tulee helposti riippuvuus.

    • buhahahahaa

      Raitistelijat työntävät kovalla tarmolla löylykauhojaan anuksiinsa.

      • hauka.alkopalstalta

        Perinteinen buahhahahn yöshow. Älkää välittäkö, hän on parantumaton.


      • tosiraitistelija

        ja työnnän löylykauhaa perseaukkooni päivittäin. ja monet monet kerrat olen meinannut käydä hakea kaljaa kaupasta kunnes muistin löylykauhan , ehkä käsi väsyi.


    • nainen24w

      Kyllä nuorenakin voi alkoholisoitua. itse olen 24 vuotias nainen, ja minä olen alkoholisti. Olen juonut melkein päivittäin 17 vuotiaasta asti, ja välissä on vain yksi kuukausien mittainen selväkausi. Mistä tietää milloin on alkoholisti? Sillon kun ei juo enää sen takia että se olis kivaa. Sillon kun juomisesta tulee pakonomasta ja aletaan juomaan loiventavia, vaihdetaan kaljat viinaan, koska viina on halvempaa ja muutenkin käytännöllisempää, kun millään muulla ei ole enää mitään väliä. luottotiedot menny, katkasuhoidot ja psykiatriset osastot on tuttuja, rikosrekisterikin tuli. Päihdeterapiassa tullut käytyä. Ja juurikin 22 vuotiaana myönsin itselleni että minulla on ongelma. ja vasta vuosi sitten myönsin itselleni että olen alkoholisti. Ei se riippuvuus ikää katso.

    • JärkiP

      Ei katso, ei. Totta joka sana. Hyvin nopeasti voi kehittyä alkoholiriippuvuus. Mäkin alkoholisoiduin nuorena. Osasin salata sen hyvin. Tärinä, vapina. Vain kännissä tunsin eläväni. Nyt keski-ikäisenä pitkä juomisputki takana. Kaksi vaihtoehtoa mulla: jatkan samalla tavalla ja tuhoudun TAI pelastan itseni. Päätin pelastaa itseni. Ei viinaa.

    • Nuori-Lääkäri

      Mä lääkärit suosittelemme juomaan 17 annosta alkoholia per päivä. Se ei ole haitaksi terveydelle.

    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät

      Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain
      Maailman menoa
      67
      7571
    2. Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava

      valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak
      Maailman menoa
      124
      2989
    3. Minkälaisen viestin

      Laittaisit ikävöinnin kohteelle, jos rohkenisit?
      Ikävä
      143
      1813
    4. Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous

      saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha
      Maailman menoa
      65
      1679
    5. Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi

      Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim
      Maailman menoa
      122
      1512
    6. Miten voit olla niin tyhmä

      että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle
      Tunteet
      171
      1461
    7. Missä vaiheessa

      Päätit irl luovuttaa minun suhteeni?
      Ikävä
      132
      1192
    8. Millaisena uskot

      Kaivattusi kokevan tunteensa?
      Ikävä
      78
      879
    9. Kyriake=Kirkko

      Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko
      Kaste
      47
      812
    10. Mitä haluat eniten

      Kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      53
      774
    Aihe