tämä

Eräs olennainen piirre hoitokokous keskusteluissa on unohdettu. Mistä hoitajille tulee ja on tullut tieto jonkin ihmisen synneistä ja ajatusmaailmasta?

Onko vlillä samankaltainen järjestelmä kuin entisessä Neuvostoliitossa jossa kaikki kyttäsivät toisiaan ja heti kun jotain keksittiin sitten juoruttiin johtajille. Tällainen organisaatio myös johtaa niihin vääriin ilmiantoihin. Tästäkö johtuu, että 70-luvulla syytettiin niin usein ihmisiä tekemättömistä synneistä.
2277
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

jotka tiedottivat hoitajille ihmisten synneistä ja tekemättömistäkin synneistä, valitettavasti. Niitä kirjattiin lapullekin ylös, että muistettiin sitten kuka mihinkin oli langennut.

Äänestä
  • Monen lähiomaiset toimivat ymmärtämättömyydessään ja peloissaan politrukkeina, ja tuhosivat tulevaisuutensa ja koko perheensä onnellisen tulevaisuuden sillä konstilla.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


unohdettu kirjoitti:

Eräs olennainen piirre hoitokokous keskusteluissa on unohdettu. Mistä hoitajille tulee ja on tullut tieto jonkin ihmisen synneistä ja ajatusmaailmasta?

Onko vlillä samankaltainen järjestelmä kuin entisessä Neuvostoliitossa jossa kaikki kyttäsivät toisiaan ja heti kun jotain keksittiin sitten juoruttiin johtajille. Tällainen organisaatio myös johtaa niihin vääriin ilmiantoihin. Tästäkö johtuu, että 70-luvulla syytettiin niin usein ihmisiä tekemättömistä synneistä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu