Perinnönjako

Tätini kuoli kolme vuotta sitten. Ja oli muuttanut testamenttiaan hieman ennen kuolemaansa jättäen kaiken yhdelle henkilölle. Tämä aiheutti välirikon.

Näin unen, jossa tätini teki jakoa uudelleen: kutsui yksitellen meidät (jonkun asianajan luo) ja teki jaon uudelleen tasaisesti. Minun piti käydä kaksi kertaa papereiden luona, jotka koskivat minua. Unessa halasin kiitokseksi tätä kuollutta tätiäni, hän kuitenkin hieman torjui halaustani. Kaikki ovat tyytyväisiä tilanteeseen, toisin kuin nyt.
2130
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Hei,

Tulkintani mukaan kyse on niin kutsutusta toive- elikkä lohtu-unesta, eli alitajunnan tuottama uni korjaa valvemaailmassa havaitun epäoikeudenmukaisuuden unennäkijän oikeustajua vastaavaksi, jolloin lopputulos muodostuu rakentavaksi hajottavan ja riitaisan sijaan.
Tällöin unennäkijän on helpompi käsitellä kokemaansa epäreiluutta ja hän saattaa jatka helpommin eteenpäin hautomatta vääryyttä kohtuuttomasti.

Kaunista kesänjatkoa ja kaikkea hyvää !

Äänestä

Kiitos paljon tulkinnasta. Hyvää kesää!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


3052016_toinen kirjoitti:

Tätini kuoli kolme vuotta sitten. Ja oli muuttanut testamenttiaan hieman ennen kuolemaansa jättäen kaiken yhdelle henkilölle. Tämä aiheutti välirikon.

Näin unen, jossa tätini teki jakoa uudelleen: kutsui yksitellen meidät (jonkun asianajan luo) ja teki jaon uudelleen tasaisesti. Minun piti käydä kaksi kertaa papereiden luona, jotka koskivat minua. Unessa halasin kiitokseksi tätä kuollutta tätiäni, hän kuitenkin hieman torjui halaustani. Kaikki ovat tyytyväisiä tilanteeseen, toisin kuin nyt.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu