Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

ongelma

olen tällainen aikuisiän kynnyksellä oleva nuori naisenalku. minulla on ihana poikaystävä, ollut jo puoli vuotta. hän on oikeastaan ensimmäinen todellinen poikaystäväni, ei enää mitään "aletaanko olee"-juttua. ihan sattuman kautta löydettiin toisemme, ja siitä asti asiat on sujuneet ja elämä ihanaa.
mutta. ainoa ongelma on seksi. ollaan molemmat sillä linjalla ettei se ole suhteessa tärkeintä, mutta kyllä se vähän harmittaa kun ei olla vielä kertaakaan onnistuttu... itse olen (kai..?) vielä neitsyt, poikaystäväni kokeneempi. jostain syystä se on hänelle vaikea paikka, psyykkisesti. siksi kai se ei olekaan vielä onnistunut.
ollaan keskusteltu asiasta moneen otteeseen, mutta silti hän pelkää että jätän hänet ellei hän pysty siihen täydellisesti.sanoo vain, että rakastaa minua niin paljon, ettei halua tuottaa pienintäkään pettymystä. pelkäänkin, että hän kokee sen jotenkin velvollisuudekseen ja ottaa liikaa suorituspaineita. en tiedä, mitä sanoa, kun en halua valehdella ja esittää täysin tyytyväistä, mutten halua loukata hänen tunteitaan ja aiheuttaa enää enempää paineita.
mitä siis teen?
1433
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Juttele asiasta etukäteen! Miehenalulla on aina suorituspaineita ja isojakin, johtuu useasti kavereista.
Itselläni oli pari ihan karseita seksijuttuja ennen kun löysin nykyisen vaimoni. Ja ennen kuin meillä löytyi yhteinen tunne niin se kesti melkein vuoden ennen kuin sulauduimme yhteen lopullisesti. Sitä ennen oli varovaista keskustelua aiheesta ja varsinkin lapsista...
Noh, nyt jutellaan kiikkutuolin ostosta 24 vuoden jälkeen;-)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


lillan kirjoitti:

olen tällainen aikuisiän kynnyksellä oleva nuori naisenalku. minulla on ihana poikaystävä, ollut jo puoli vuotta. hän on oikeastaan ensimmäinen todellinen poikaystäväni, ei enää mitään "aletaanko olee"-juttua. ihan sattuman kautta löydettiin toisemme, ja siitä asti asiat on sujuneet ja elämä ihanaa.
mutta. ainoa ongelma on seksi. ollaan molemmat sillä linjalla ettei se ole suhteessa tärkeintä, mutta kyllä se vähän harmittaa kun ei olla vielä kertaakaan onnistuttu... itse olen (kai..?) vielä neitsyt, poikaystäväni kokeneempi. jostain syystä se on hänelle vaikea paikka, psyykkisesti. siksi kai se ei olekaan vielä onnistunut.
ollaan keskusteltu asiasta moneen otteeseen, mutta silti hän pelkää että jätän hänet ellei hän pysty siihen täydellisesti.sanoo vain, että rakastaa minua niin paljon, ettei halua tuottaa pienintäkään pettymystä. pelkäänkin, että hän kokee sen jotenkin velvollisuudekseen ja ottaa liikaa suorituspaineita. en tiedä, mitä sanoa, kun en halua valehdella ja esittää täysin tyytyväistä, mutten halua loukata hänen tunteitaan ja aiheuttaa enää enempää paineita.
mitä siis teen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu