Etsin asuntoa

Osaako joku tulkita seuraavaa: Näen hyvin usein sellaista unta, että asun vielä vanhempieni luona ja olen hyvin ahdistunut siitä, että en löydä omaa asuntoa. Tai sitten juoksen asunnonvälitysfirmoissa tai selaan kiihkeästi asuntojen vuokrailmoituksia. Olenpa pari kertaa saanut unessa sen oman asunnon ja näissä unissa on ollut hyvin onnellinen ja innostunut tunnelma... Näen näitä unia hyvin usein, viikottain. Myös raskausunet ovat viimeaikoina toistuneet. Raskaus on ollut unessa yllätys, eikä kovin odotettu sellainen.

Tosielämässä olen asunut omillani yli 15 vuotta, olen ihan onnellisesti naimisissa ja minulla on kaksi ihanaa lasta. Työhöni en ole erityisen tyytyväinen, joten olenkin miettinyt työstänkö jotain siihen liittyvää näissä unissani.
1102
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Voit todella käydä kamppailua työasioiden parissa, haluaisit lähteä, mutta et tiedä mihin tai ei olle rohkeutta lähteä. Tiedät kuitenkin että olisit onnellisempi jossain toisessa työssä. Jotain uutta haluaisit (siksi raskaus)..jotain on jo kehittymässä..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


unessani kirjoitti:

Osaako joku tulkita seuraavaa: Näen hyvin usein sellaista unta, että asun vielä vanhempieni luona ja olen hyvin ahdistunut siitä, että en löydä omaa asuntoa. Tai sitten juoksen asunnonvälitysfirmoissa tai selaan kiihkeästi asuntojen vuokrailmoituksia. Olenpa pari kertaa saanut unessa sen oman asunnon ja näissä unissa on ollut hyvin onnellinen ja innostunut tunnelma... Näen näitä unia hyvin usein, viikottain. Myös raskausunet ovat viimeaikoina toistuneet. Raskaus on ollut unessa yllätys, eikä kovin odotettu sellainen.

Tosielämässä olen asunut omillani yli 15 vuotta, olen ihan onnellisesti naimisissa ja minulla on kaksi ihanaa lasta. Työhöni en ole erityisen tyytyväinen, joten olenkin miettinyt työstänkö jotain siihen liittyvää näissä unissani.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu