Tuskainen yksinäisyys

Heti eron jälkeen koin orpoutta. Kun on liitossa ja vielä työkin pyörii puolison kanssa samoissa ympyröissä, ei ole tullut pidettyä yllä ystävyyssuhteita, niin yksin sitä jää. Kun selvisin erosta, niin jo viiden vuoden kuluttua, vaikka yleensä siinä vaiheessa, alkaa haikailla uuden kumppanin perään, aloin viihtymään ihan yksikseni. Oli keheytynyt mukavan laaja ystäväpiiri ja huomasin tottuneeni elämään sinkkuna. Tätä "autuutta" on jatkunut jo yli 15 vuotta (siis erosta yli 20 vuotta).
Tykkään elää niin hyvin yksin, että en ole päästänyt elämääni minkäänlaista "tunkeilijaa", joita välillä ilmaantuu. Tosin aika pian eron jälkeen aloin tapailemaan miestä, josta olisin kyllä pitänytkin, mutta hän ei ollut asiaan orientoitunut niin kuin itselle olisi sopinut ja tahtoi vain edetä omien ehtojensa mukaan.
Olen tottunut elämään näin ja ei ole minkäänlaista hinkua parisuhteeseen. Onko sitten niin, etten ole kohdannut sellaista, johon olisin ihastunut ja eikö ole tullut häntä, joka minulle on tarkoitettu.
Ystäväpiirissä on siskoja, jotka ovat "hakupäällä", selailevat dettisivuja, mutta meikäläinen ei koe sellaiseen tarvetta.

Olen ollut pitkään masentunut ainakin niin sen itse diagnosoin, mikään ei tunnu miltään, en osaa nauttia elämästäni vaikka periaatteessa asiat on ihan ok elämässäni, olen terve muuten ja työelämässä.
Kuitenkin pitkä parisuhde loppui reilu vuosi sitten, se ei edennyt siihen mitä halusin, jäi vain tyhjyyden tunne..syytän itseäni,vaikka kai syy eroon ei ollut kuin erilleen kasvamisesta tunnen alemmuutta, epäonnistumista töissä ja ihmissuhteissa.
Mutta joskus haluaisin mennä salilla juttelemaan jollekkin naiselle esim, mutta sitten tulee seinä vastaan, mitä sanoa, pelkään torjutuksi tulemista, sitten alkaa vain ärsyyntyminen ja lähen pois. välillä ärsyttää kaikki jopa ihmiset..
en osaa nauttia elämästä mikään ei tunnu helpolta tai mukavalta, en odota mitään , ehkä kuolemaani, en tiedä..

Porvoosta olen minäkin ja kuulosti niin tutulta tuo "tokmannin" kirjoitus ettei tosikaan!
Kaiken aikaa olen luullut olevani ihan outo yksilö koska minullakaan ei ole lapsia, ei liiemmin toimivia perhesiteitäkään... mitä nyt puhelimitse parin sisaren kanssa ollaan yhteydessä ja harvakseltaan. Olen 53v. ja käyn onneksi töissä (ehkä ainoa asia joka pitää mut "hengissä").
Lenkkeilen ja yritän kaikin tavoin lievittää yksinäisyyden tunnetta esim jatkuvalla tekemisellä kotona (siivous, kokkaus, sisustus jne). Se auttaakin vähän muttei poista raastavaa tunnetta joka jäytää vaan.
Käyn paljon kirppiksilläkin kiertelemässä, niin, aina vaan yksin.
Mietin että olen kyllä ainoa joka aina menee yksin joka paikkaan ja jolla ei ole mitään elämää koska yleensä kaikilla on joku kaveri.
Olen avoin ihminen... no vähän ujo. (Pyrin peittämään sen... esim. meikkaamalla ja höpöttämälläkin niitä näitä sitä saan häivytettyä).
Mulla on autokin mutten oikein minnekään ajele sillä ainakaan pidemmälle kun en tiedä mitä sielläkään yksin tekisin? Niin ja masentuu vaan.
Haluaisin olla ystävä jollekin joka hyväksyy sellaisena kuin olen ja tehdä kaikkea kivaa mitä mieleen juolahtaa.
Tokmanni, jos tarjous voimassa niin ota vaan reilusti yhteyttä "kohtalotoveriin".
Olen kiva ja välitön ihminen. Rehellinen työnikin puolesta ja en yhtään tykkää jos ystävä ei samanlainen. Kiitos myös voimaannuttavasta kirjoituksesta muillekin tällä palstalla oleville! Saa ottaa yhteyttä niin autetaan toisiamme parhaamme mukaan!

Kiitos ! Lucky 2 . Minun sähköposti on missu16@suomi 24.fi ölen rehellinen ja luotettava.kilteys mistä ölen ja kärsin

Voinko saada sun sähköposti osoite?mun salainen puh on 0469073285