En vain jaksaisi enää olla ja elää. Lähes päivittäin tämä on mielessäni.
Mitään varsinaista syytäkään ei periaatteessa pitäisi olla. Minulla on pitkä avioliitto takana ja tosi hyvä aviomies. Lapset olen saanut kasvatettua aivan "ihmisiksi" ja kunnollisiksi kansalaisiksi.
Olen ollut kyllä hyvin nuori kun aloin perhettä perustamaan, mutta nyt olen siihen tyytyväinen, että itse olen suhtkoht nuori kun olen lapset saanut isommiksi.
Työttömänä olen ollut kyllä aika paljon. Ja nyttemmin on rahaongelmat olleet kuvioissa mukana. Yksinäinen olen ollut kyllä koska mieheni on käynyt vuosikausia reissuhommissa.
Jotenkin en vain haluaisi enää olla olemassa. Olen syönyt jo vuoden verran mielialalääkkeitäkin ja niiden avulla olen jaksanut edes jotenkin tähän asti. Nyt vain on kuolema haaveena... haluaisin vain poistua, en silti haluaisi tappaa itseäni...
En vain pysty oikein ajattelemaan, että se olisi väärin perhettäni kohtaan, vain sitä, että minun täytyisi saada tehdä mitä oikein haluan...

Vastaukset 1
Vanhimmat
...perhe.jumala antoi sulle perheen, jott et heidän vuokseen itseäsi tappaisi.mulla sama ongelma, mut menetin avomieheni huumeille. nyt mun elämää ylläpitää lapsi ja äiti..aion mennä tästä sairaudesta yli ja joskus saan sen kirkkaan kruunun,jonka kärsimyksestään saa. jumala koettelee niitä, joita hän rakastaa. muista se aina!!