väsymys ja univaikeudet

n.e.

En löytänyt tämän aiheista nukkumisvaikeus keskustelua vielä joten..

Minulla on ongelmana, että olen aina väsynyt päivisin. Herään väsyneenä, olen koko päivän väsynyt, mikä vaikeuttaa opiskelua suunnattomasti kun meinaan nukahtaa kesken tunnin.
Kuitenkin illalla en saa millään unta ajoissa jos seuraavana päivänä on noustava varhain. Saatan pyöriä kolmekin tuntia sängyssä liian väsyneenä tekemään mitään, mutta kumminkin en nukahda.

Nytkin tekisi mieli mennä vain kolmeksi tuntia nukkumaan kun väsyttää niin julmetusti mutta on pakko tehdä kaikkea, ja jos nukun niin pitkät päiväunet näin myöhään, en varmasti saa unta enää illalla. Pyrin kumminkin siihen etten nuku päiväunia, paitsi joskus hyppäreillä kun silmät painuu kiinni jo kotiin kävellessäni.

Mikä neuvoksi? Samalaisia kohtaloita?

9

1815

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • univaikeuksia?

      Minulla on ollut aivan samoja vaivoja jo pidempään melkein vuoden ajan. Iltaisin ja päivisinkin olen todella väsynyt ja tekisi mieli vain nukkua. Mutta kun lukiossa opiskelen niin ei ole aikaa päivällä nukkua. Joku tuttavani sanoi, että minulla olisi vitamiinin puutos,mutta vaikka söin muutamien kuukauksien ajan vitamiineja niin eivät ne silti auttaneet. Nyt poden väsymystä ja tuntuu etten saa mitään aikaan. Eli hyvät neuvot on tarpeen.

      • autto

        moi! kärsin itse 20 vuotta samanlaisesta ongelmasta
        kunnes sattui asiantunteva lääkäri.nukahtamis lääkkeitä joskus kokeilin viikon verran mutta ei
        ne ongelmaa poistanu.nyt syön pienenä annoksena
        serotoniini estääjää jota käytetään suurempina
        annoksina masennukseen.lääkken vaikutusta ei huomaa
        muuten kun että nukkuu hyvin .ei ole mikään psyyke
        lääke vaan liittyy jotenkin homonien säätelyyn .nyt
        menee mukavasti.


      • n.e
        autto kirjoitti:

        moi! kärsin itse 20 vuotta samanlaisesta ongelmasta
        kunnes sattui asiantunteva lääkäri.nukahtamis lääkkeitä joskus kokeilin viikon verran mutta ei
        ne ongelmaa poistanu.nyt syön pienenä annoksena
        serotoniini estääjää jota käytetään suurempina
        annoksina masennukseen.lääkken vaikutusta ei huomaa
        muuten kun että nukkuu hyvin .ei ole mikään psyyke
        lääke vaan liittyy jotenkin homonien säätelyyn .nyt
        menee mukavasti.

        Niin juu, tuosta en olekaan koskaan kuullut. Olisikohan täällä pikkukylässä lääkäriä joka määräisi muutakin kuin buranaa ja lepoa. Kuinka kauan olet syönyt tuota seratoniinin estäjää?


      • kauan
        n.e kirjoitti:

        Niin juu, tuosta en olekaan koskaan kuullut. Olisikohan täällä pikkukylässä lääkäriä joka määräisi muutakin kuin buranaa ja lepoa. Kuinka kauan olet syönyt tuota seratoniinin estäjää?

        9kk. harmittaa ettei aikasemmin saanu apua.elämän laatu parani huomattavasti nukkuu
        hyvin, jaksaa töissä ja vielä illalla perheen kanssa kunei oo väsy eikä nukkumis stressiä.


    • nnn

      Jos nukkumaan mennessä ajattelee saako sitä nyt unta, ei varmana saa. Tuosta noidankehästä pitäisi siis päästä eroon, mutta en itsekään osaa sanoa miten. Perinteinen lukeminen kun ei kaikilla tehoa.

      Unilääkkeet voisivat auttaa, mutta en tiedä kannattaisiko niiden varaan koko elämää pistää.

      Jaksatko käydä esim. lenkillä opiskelujen lomassa (älä vaan sano ettet ennätä käymään!) Liikunta voisi olla ratkaisu uniongelmiisi.

      • n.e.

        Tiedän että liikunta varmasti auttaisi jonkun verran, ja jos ei niin ainahan on hyvä harrastaa jotain liikunnallista. Tässä vaan on ongelmana että olen arkisin koulusta tullessani niin väsynyt etten voi kuvitellakaan mitään liikuntaa enä, en edes puolentunnin kävelylenkkiä lähistöllä.

        Viikonloppuisin yritän liikkua, käydä kävelyllä, jumpata musiikin tahdissa jnejne, mutta tuntuu että lähiaikoina, talven tultua, on sekin jäänyt koska väsymys on ollut suurta myös viikonloppuina.

        Joululoman loppupäivinä aloin jo tuntemaan itseni vähän virkeämmäksi, ehkäpä syynä se ettei tarvinnut nousta ennen yhdeksää minään aamuna, sai untakin paremmin jostian syystä. Loma oli kumminkin lyhyt, alle kaksi viikkoa, ja paluu arkeen oli väistämätöntä.

        Ehkä vaan pitäisi ottaa itseä niskasta kiinni ja lähteä sinne ulos vaikka pieni ääni sisällä sanoo että tee nyt vaan ne pakolliset koulujutut ensin, sitten pääset lepäämään.

        On muuten äärimmäisen ärsyttävää alkaa tehdä nuita läksyjä ja herätä parin tunnin päästä samasta paikasta kun onkin nukahtanut kesken kaiken.

        (kauhiaa jaarittelua taas..)


    • Nukkumatti

      Kuulostaa täysin tutulta toi sun ongelmas n.e. Itsekin aina väsynyt. Tuntuu että se pahin väsymys osuu siihen kouluaikaan ja sitten kotiin tultua rentoutuu ja jotenkin piristyy hieman. Sitten illalla usein väsyttää eikä uni tule, joskus ei edes väsytä, eikä se uni tietysti silloinkaan tule. Läksyihinkään ei jaksa yleensä keskittyä kun olen niin väsynyt. Lomat ovat kuitenkin poikkeus minulle. Esimerkiksi nyt joululomalla olin melko pirteä. Rytmini oli kyllä totaalisesti sekaisin,nukahdin välillä klo5 aikoihin aamulla ja heräilin sitten päivällä kolmen maissa. Arvaa vaan millainen oli ensimmäinen päivä koulussa kun nukahdin siinä 5 aikoihin?
      Olen koettanut hankkia tietoa unettomuudesta ja yrittänyt hoitaa tätä, lääkäriinkin uskaltauduin ensimmäisen kerran tossa syksyllä, vaikka olenkin kärsinyt unettomuudesta jo vuosia. Ja olen vasta 17v. Lääkäri ei oikein osannut sanoa juuta eikä jaata, eikä se kyselly mitään järkevää.Tähän tyylin se selitti: "Joo sellasta se on nuorena oleminen, ei oikein tahdo tulla nukuttua. Katotaan TV:tä ja pelaillaan koneella myöhään." :D .Se määräs sitten mulle jotain Atarax nimistä lääkettä, joka ei aiheuta mitään riippuvuusoireita. Ei ollu kuitenkaan kovin toimiva toi lääke, sen avulla kyllä nukahti ja nukku pitkään, mutta seuraavana päivänä väsytti ihan pirusti. Voi olla että mun pitäs kävästä uusiks lääkärissä.

      Mut jos jotenkin voisin auttaa ni tässä ois sellasii perusjuttuja joihin kannattaa kiinnittää huomiota:
      Liikunta! (Itse alotin lenkkeilyn viime kesänä ja nyt olen käynyt kuntosalilla ja uimassa, se on auttanut jonkin verran)
      Huoneen tuulettaminen ennen nukkumaanmenoa voi auttaa, minulle siitä ei kyllä tunnu olevan mitään hyötyä.
      Unirytmi...eli aina pitäisi herätä suunnilleen samaan aikaan ja mennä nukkumaan samaan aikaan.(jos heräät kolmelta päivällä niinkuin minä lomalla, on turha toivoakkaan unen saamista keskiyön aikoihin.)

      Ja sit jos on ongelmia elämässä ni niistä pitäis puhua jonkun kanssa, niidenkin takia tullu vietettyä monta unetonta yötä. Tälläinen pitkäaikainen väsymys aiheuttaa helposti masennusta.

      Tulipas nyt kirjoitettua paljon...ainiin ja varasin
      itselleni kirjastosta rentoutus cd:n tänään. Meillä oli lukiossa rentoutustunti ja se vaikutti aika hyvältä. Siitä saattaa olla apua unen saannissa.

      • n.e

        .. pitkästä vastauksestasi. Sinänsä unirytmi ei ole minulla ongelmana, sillä herään joka arkiaamu ennen kahdeksaa ja viikonloppuisinkin kymmenen aikaan. Yritän pitää edes siitä kiinni, sillä jos nukkuisin aamulla mieleni mukaan rytmi kääntyisi ihan parissa päivässä siihen että herään päivällä neljältä ja sitten varsinkaan en nuku yöllä.

        Ja nuista ku sanoit ongelmia, niitä miulla tuntuu olevan, en sitten tiiä onko se tätä että aina itellä tuntuu olevan huonosti vai mitä, mutta kyllä niitä ongelmia tulee mietittyä iltaisin turhan paljon.

        Ehkä huono vaihtoehto, mutta olen vähän aikaa sitten alkanut ottaa rauhottavia aina sillon iltaisin kun on "henkisesti ylikierroksilla". Toissailtanakin otin neljä semmosta että vähän rauhotuin enkä niin miettinyt maailman menoa, helpotti nukahtamista, mutta ei niin järkeväkään vaihtoehto, lääkkeitä kun en lääkäriltä ole saanut.


    • jentzu

      Itselläni on ihan samanlaisia ongelmia; väsyttää vain kokoajan ja tekee mieli mennä nukkumaan koulun jälkeen, mutta ei voi kun sitten ei saa unta yöllä. Aika monesti menen sängylle pitkäkseni ja yritän olla nukahtamatta mutta kuitenkin sitten nukahdan... Pitäisi olla stressaamatta joka asiasta niin ehkä unikin tulisi helpommin... Toivottavasti myös sun ongelma ratkeaa=)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Upea peppuisella naisella

      Upea peppuisella naisella on upea peppu.
      Ikävä
      100
      6424
    2. Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta

      Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t
      Tornio ja Haaparanta
      30
      3843
    3. törniöläiset kaaharit haaparannassa

      isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/
      Tornio ja Haaparanta
      28
      3220
    4. Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!

      https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu
      Maailman menoa
      370
      1736
    5. Mihin se sysipska hävisi?

      Katso Frida Kahlo elämäkerta ja opi.
      Ikävä
      33
      1398
    6. Upea peppuisella miehellä

      Upea peppuisella miehellä on upea peppu.
      Ikävä
      27
      1340
    7. Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän

      Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi
      Maailman menoa
      46
      989
    8. Anteeksi kulta

      En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv
      Ikävä
      11
      966
    9. Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."

      Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:
      Tv-sarjat
      11
      890
    10. Tykkään susta todella

      Paljon. Olet ihana ❤️
      Ikävä
      42
      879
    Aihe